-->

Arki

Feb 27, 2017

Aloin kirjoittamaan tätä postausta hetken mielijohteesta, broiskujauhelijan paistuessa pannulla ja lasten katsoessa paraikaa Pikkukakkosta olohuoneen puolella. Minä istua tönötän halvalla valkoisella Ikean pallilla keittiön hellan edessä ja päästelen ajatuksia tähän tyhjälle ruudulle. Heräsin tänään kymmentä vaille kuusi, toimitin aamutoimet ja laitoin ripsarin junassa, muiden unihiekkoja silmistään hierovien kanssaihmisten seurassa. Olin pimeällä toimistolla ensimmäisenä, viuhdoin läpi kiireisen päivän, söin lounaaksi koneella äärellä istuen ruisleipää, jugurttia ja pähkinää toimiston runsaista varastoista, koska lompakko tuli kyllä mukaan, mutta maksuvälineet sen sisältä unohtuivat kotiin. Viikonlopun riennoissa oli nääs mukana vain pikkulaukku, jonka uumenissa kortit vielä majailivat. Kello puoli neljä otin suunnan kohti lasten päiväkotia, vain tavatakseni sen pihalla ilokseni kaksi äärimmäisen hyväntuulista neitiä, joiden päivä oli sujunut hienosti.

Koska mies vei aamulla tytöt autolla hoitoon, oli mun homma opastaa lauma kotiin kävellen - matka jonka taitan yksin noin vartissa vei pienten kanssa yli tuplasti sen ajan. Sain pitkästä päivästä huolimatta reippaat pienet jalat nousemaan askel toisensa jälkeen ilmaan lupaamalla kotona uusia tarroja, kokonaista kolme per neiti. Olivat tästä kovasti innoissansa, mutta unohtivat asian heti kotona, koska ohjelmassa oli tuo edellä mainittu show.

Kotiin päästyämme syötin neideille iltaruoan (no se lasagne) sijaan iltapalan, ja iltapalaksi syödään sitten sitä lasagnea, jahka se pian valmistuu. Sitä ennen mennään tyttöjen kesken vielä kylpyyn, ja katsotaan huomisen vaatteet valmiiksi ihan kaikille. Niitä kun ei ehdi valita aamuisin. Miehellä on tänään iltamenoa, joten hoidan luultavasti iltashown itsekseni, jonka jälkeen lasken ehtiväni löllöttää sohvalla vaihtoehtoisesti hömppää tuijottaen tai lukien parisen tuntia, ennen kuin silmäluomet alkavat muistuttaa lyijyä.

Näin. Arki, ruuhkavuodet. Tällaista se siis on. Ei asukuvia, pr-tilaisuuksia (paitsi joskus harvoin joku toimistoaikojen ulkopuolella järjestetty) tai pitkään nukkumista. Sen sijaan kasvavia pyykkivuoria, märkiä lapasia, kiukuttelevia lapsia ja aikuisia, viikkoja jotka viuhuvat ohi tajutonta vauhtia ja huomioita siitä, että lapset kasvavat kauheata tahtia, mutta itse ei tietystikään vanhene lainkaan... Kaikesta huolimatta tai toisinaan tästä kaikesta johtuen olen kuitenkin super onnellinen ja kiitollinen, sillä tätä olen itse tilannut ja saanut. Kaksi lasta ja hienon miehen, jonka kanssa yritämme tiiminä tätä hullunmyllyä pyörittää. Aina homma ei suju kuin elokuvissa, mutta sellaista elämä on, epätäydellistä. Meillä on esimerkiksi siivottu viimeksi kunnolla viikko sitten, koska viikonloppuna yksinkertaisesti ohitimme koko asian, tosin taisi mies sentään imuroida keittiön ja puolet olkkarista rikkaimurilla. Tarpeeksi hyvä suoritus mielestäni sekin, olosuhteet huomioiden.

Kiire ei ole saanut musta yliotetta palattuani päivätöihin, päinvastoin. Otin asiasta jo heti ekalla työviikolla yliotteen ja päätin etten ota sitä henkilökohtaisesti. Hyväksyn sen osaksi elämääni tällä hetkellä ja pyrin elämään vahvasti hetkessä ja nautimaan arjen pikkuhelmistä. Niitä tarjoavat nuo kaksi mussukkaa ihan päivittäin, mutta myös hetket ystävien seurassa ovat korvaamattomia. Aina ei edes tarvitse nähdä kasvotusten, puhelimen päässäkin on varsin hyvä terapoida toinen toisiamme. Miestä suukotan päivittäin, jottei unohdettaisi hopun keskellä miksi koko touhuun on ylipäänsä lähdetty. Töissä nautin kiireestä huolimatta mukavasta seurasta, aikuisesta sellaisesta. Ja ainakin kahdesti viikossa pyrin raahautumaan salille - päätös jota en kadu koskaan sinne asti päästyäni.

Täällä siis kaikki hyvin, vaikka musta tässä kohtaa kuuluukin harvemmin. Töissä pahin kiirepiikki helpottanee ensi kuun jälkeen, ja elättelen toivoa siitä, että jaksaisin viimeistään silloin ottaa aktiivisemman otteen bloggaamiseen(kin). Kuullaan tällä tavalla verkkaiseen tahtiin, kiireettä ja paineetta. Annan elämän viedä. Mitä teille kuuluu?

Ihanaa viikkoa, tyypit, seuraavaksi lupaan näpytellä tänne sen lupaamani arvonnan!

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

Lumene-arvonnan voittajat

Feb 19, 2017

Sunnuntaita, kaverit! Kuten jo eilen lupasin, on aika rummunpärinän säestämänä ilmoittaa Lumene-arvonnan voittajat. Onni suosi tällä kertaa nimerkeillä Sinii ja Teija Hämäläinen kommentoineita naisihmisiä. Olen ollut heihin jo yhteydessä, ja jos en jostain syystä kuule voittajista viikon loppuun mennessä, arvon tuotteet uudelleen.

Noin, se siitä. Mutta kuulkaa, jos onni ei tällä kerralla suosinut, niin ei hätää. Ihan pian on tulossa jo uusi meikkiaiheinen arvonta blogiin, jossa joku onnellinen voittaa omakseen erään suloisen ja keväisen meikkipaletin. Siitä lisää ensi viikolla!




Kuten huomaatte, on blogi päivittynyt viime aikoina viikonloppupainotteisesti, ja voipi olla että tahti jatkuu vastakin tällaisena. Kaikkein parhaiten mun tohinoihin pääsee tällä hetkellä kiinni blogin Insta-storyssa, jonne tulee lähes päivittäin latailtua kaikenlaista ihan arkista touhua. Snapissä en ikinä oikein viihtynyt, mutta Instan storyn olen kokenut omaksi jutukseni sen helppouden takia, koska Instaa selaan muutenkin päivittäin. Siinä samalla on helppo ja nopea tuutata samaan paikkaan omatkin jutut, joita ei tarvitse siloitella yhtä viimeistellyn näköisiksi kuin blogin varsinaista IG-feediä. Tykkään! Siellä on myös useasti pieniä videonpätkiä, joiden kautta pääsee hieman paremmin sisälle siitä, millainen tätsy täällä ruudun takana teille oikein kirjoittelee.

Instan kautta pysyy siis kaiken kaikkiaan parhaiten kärryillä mun menosta, ja sen lisäksi päivitän uudet postaukset aina Facebookin puolelle, ja Blogloviniin ne livahtavatkin ihan itsestään tilaajille. Klikkailkaa siis itsenne seuraajaksi parhaaksi katsomallanne tavalla ja pysytte ajan tasalla.

Kuullaan taas ensi viikon puolella, aurinkovoimaa kaikille!

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.