-->

35

Oct 29, 2017

Hei vaan, caicci! Nyt olen mahdollisesti tehnyt jonkun uuden taukoenkan blogin kanssa, jos paria harkitumpaa breikkiä ei oteta huomioon. Tämäkin setti oli ehkä sellainen puoliharkittu, olen yksinkertaisesti vaan iltaisin käynyt panostamassa mieluummin itseeni salilla kuin tuijotellut ruutua ja sinistä valoa. Tässä mä nyt kuitenkin taas olen, tuijottelemassa tätä ruutua ja imemässä sisuksiini sitä kuuluisaa sinistä valoa, joka nyt sitten kai sekoittaa mun sisäisen kellon ja pilaa unet. Syytän teitä! Viiitsi vitsi... 

Joka tapauksessa, mä tulin kertomaan teille yhdestä maagisen onnistuneesta illasta, jota vietin mun rakkaiden ystävien kanssa parisen viikkoa sitten eräässä hotellisviitissä hipaten. Hipattiin me toki tiemme myös keskustaan ja tanssilattialle, mutta alkuilta meni tiiviisti ihanan letkeissä tunnelmissa mimmien kanssa. 




Roudasin sviittiin pientä naposteltavaa, musatoosan ja toivoin meiningistä mahdollisimman rentoa ja  epävirallista, vaikka olinkin koonnut mimmit kasaan 35-synttäreideni varjolla. Mä en koskaan ole varsin tilaavievästä persoonastani huolimatta ollut sellainen "hyppään kahden metrin korkuisesta kakusta pelkissä alusvaatteissani" -henkinen ihminen, vaan lähinnä kiusaannun jos olen itse keskustelun aiheena tovinkin liian pitkään. Tämä tuli ilmi myös tutustuttaessani mimmejä toisilleen kertoen vuorotellen mistä heidät olen elämääni napannut, ja eräs kavereistani alkoikin omalla vuorollaan kertoilemaan musta, koska hänkään ei välittänyt huomiosta. Muiden yhtyessä kommentoimaan mimmin huomioita minusta lämpimästi, oli pakko viheltää peli poikki kun kiusaannuin niin. Haha, en osaa sanoa miksi mulle tulee sellainen fiilis noissa tilanteissa, vaikken varsinaisesti ole mikään kynttiläänsä vakan alla säilyttävä tyyppi. Ehkä kyse on siitä, että tykkään itse valita hetket kun olen niin sanotusti valokeilassa. Omat häätkin olivat semi-tuskaiset juuri siksi, että morsmaikkuna sitä joutui luonnollisesti olemaan koko päivän huomion keskipisteenä. Joskus on vaan siis tosi ranccaa, tiedättehän te... 

Sivuraide tai kaksihan tuohon tupsahti, mutta eipä siinä, sellaista sattuu. Juhlissa sattuu myös yleensä kuohujuomaa, kuten näissäkin, tarkemmin sanottuna shampanjaa. Ihanat makuelämykset meille tarjosi Nicolas Feuillatte parilla eri maullaan, joista (sain oikein ammattilaisen ohjeet!) maistelimme ensin erittäin kuivaa sekä erittäin hapokasta ja kevyen hedelmäistä Blanc de Blancs:ia jonka jälkeen siirryimme varsin sulavasti luomun uutuuden, myöskin kuivan hedelmäisen sekä omenaisen ja paahteisen Brut Fondamental:n pariin.


Ollaan hetki ihan rehellisiä, jooko? Mä en ole koskaan ollut erityisen ihastuksissani kuohujuomasta, kuten "kunnon naisen" kai kuuluu, mutta toisaalta mä en monella muullakaan tavalla sovi tiettyihin muotteihin, joten tämä sallittakoon. Tiesin kuitenkin että suuri osa mussukoistani sitä vastoin todellakin osaisi arvostaa klassisen kuohujuoman lumoa, joten olin mielettömän iloinen siitä, että sain Norexin avulla tarjota mimmeille nämä mahtavat makuelämykset. Ja hei arvatkaa, ihan rehellisesti olin aika yllättynyt siitä, miten hyviä nämä shampanjat oikeastaan olivatkaan! Yleensä jätän kuplivat muille leideille ekan lasin kilistelyn jälkeen, mutta synttärijuhlissa en jättänyt, en todellakaan, hehe...

Mimmit kiittelivät molempien juomien makumaailmaa ja Feuillatte:n brändikin oli suurimmalle osalle tuttu jo ennestään. Jos kiinnostuit laillani juomista, vinkkaan sen verran, että Brut Fondamental on tilausvalikoiman tuote, jota saa ainoastaan Alkon verkkokaupasta ja Blanc de Blanc taas on myynnissä verkkokaupan lisäksi suurimpien kaupunkien Alkoissa. 

Ja hei, pienenä tiiserinä kerron teille jo näin etukäteen sen, että marraskuussa blogin kanssa tapahtuu jotain uutta. Se vaatii multa vielä teknistä työstöä, mutta jos kärsivällisyys ja aika riittää, hommat rullailevat varmasti kohdilleen seuraavien viikkojen aikana. Suunnitteilla on tietyllä tapaa uutta, vanhaa silti unohtamatta. Palaan asiaan jahka jotain konkreettisempaa tapahtuu! Ollaan taas kuulolla, ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. 

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

Juhlaluomat saatu näkyvyyttä vastaan.

Urheilun ilo, löysin sen!

Oct 2, 2017

Kirjoittelin viimeksi kehonkuvaan sun muuhun liittyen painavampaa asiaa tässä postauksessa, jossa pohdiskelin kevätkesästä käymäni Maikki Marjaniemen nettivalmennuksen, *Peppupajan, perintöä tarkemmin. Mainitsin myös palaavani asiaan vielä kertaalleen, joten tässä sitä taas mennään!

Olen laittanut Peppupajan opit tärkeysjärjestykseen mielessäni ja eniten kiitollinen olen siitä, että urheilusta on viimein aidosti tullut mulle hurjan rakas tapa, tai oikeastaan yksinkertaisesti sellainen asia, josta en enää tahdo luopua. Luulin joskus aiemmin jo päässeeni tähän euforiseen tilaan, mutta tuolloin urkkaaminen oli kuitenkin vielä sillä tasolla, että urheillessa koin ihanan nautinnon, mutta salille lähtö tuotti paikoitellen vaikeuksia ja sohvannurkka voitti usein nokkapokan salin kanssa. Tätä nykyä salille tulee mentyä siksi että aidosti rakastan käydä siellä, eikä mielessä käy edes väsyneimpinä päivinä treenin skippaaminen, koska vaikka tehot eivät aina olisikaan super korkealla treenin aikana, on fiilis silti takkuisenkin jumpan päälle parempi kuin ennen sitä.

Tästä syystä urkasta on viimein tullut se mun ikioma huume, jonka annan mieluusti hallita elämääni! Olen myös aika kivasti pystynyt rajoittamaan suurinta intoani juosta salilla päivittäin ja päätynyt treenaamaan salilla kolmesta neljään kertaan viikossa, ja mahdollisesti lisäämään tähän päälle vielä vaikka pitkän kävelylenkin ystävän kanssa tai laput korvissa tallustellen reippaasti. Lenkit ystävien kanssa ovat myös ihan paras keino päivittää kiireisten ruuhkavuosi-mammojen kuulumiset, ja sitäpaitsi seitsemän kilsan lenkit ystävän seurassa ovat takuuvarmasti ihaninta ilmaista terapiaa, mitä maa päällään kantaa!

Olen siis samalla taklannut sekä urkkapuolen kuntoon, että pystynyt pitämään homman tasapainossa huolehtimalla suurimmin osan ajasta tarvittavasta levosta. Olen nimittäin kokenut myös sen vaiheen monesti aiemmin, jossa innostutaan liikkumisesta aivan hullun lailla muutamaksi viikoksi, poltetaan kroppa loppuun liian karulla treenillä ja sitten siirrytään takaisin sohvapottuilemaan pahimman treenivimman laannuttua ja lihasten kolotellessa liian rajusta alkuryntäyksestä... Been there, done that, ei hyvä. Olen myös treenannut sen verran monen eri PT:n kanssa sekä livenä että nettivalmennuksen kautta, että ohjelmia on plakkarissa riittämiin, ja olenpa myös alkanut ymmärtää hieman sen päälle itsekin, mitä salilla tulisi kulloinkin tehdä ja miten.

Urheilusta huolimatta ihan kaikki ei ole yhtä auvoa ja ruusuilla steppailua. Parin postauksen takaisessa itkuvirressä sivusin muun muassa sitä, kuinka kroppa tuntuu urheiluvimmasta huolimatta edelleen niin sanotusti vieraalta, eli en koe olevani omassa hyvän olon koossani tällä hetkellä. Oikeastaan ensi kertaa elämässäni olen kohdannut tilanteen, jossa kroppa ei yksinkertaisesti pienene, vaikka teen kaiken "oikein" ja samoin kuin ennen. Vanhat konstit eivät siis tuota enää samanlaisia tuloksia kuin aiemmin, ja sekös pistää mietityttämään ja tottakai stressaa. Stressi puolestaan kuormittaa jo muutenkin hektisestä arjesta väsynyttää kroppaa, eikä uni ole niin palauttavaa stressaantuneena, jolloin palautuminen kärsii, treeniteho heikkenee ja niin edelleen - kyllä te näette mihin tämä kaikki johtaa. Olosuhteet tässä kohtaa ovat ne kliseiset ruuhkavuodet, jotka puristavat ihmisestä tyhjiin viimeisetkin mehut, etenkin jos sattuu laillani olemaan yhtään menevämpää sorttia ja tykkää ähtää kalenteriinsa töiden lisäksi myös iltamenoja, blogihommia ja säännölliset treenit useasti viikossa. Siihen päälle vielä perhe, parisuhde ja kodin huolto, niin kyllä alkaa olla sellainen paketti kasassa että heikompaa hirvittää.



Pulmaksi itselleni muodostuu karsimisen vaikeus; periaatteessa kaikki edellä mainitun listan asiat ovat musta kivoja - siivousta ja pyykkäämistä lukuunottamatta -  ja liittyvät itselleni tärkeisiin juttuihin. Toki tyhmäkin ymmärtää, että lapset ja perhe arvotetaan aivan eri asteikolla muiden menojen kanssa, mutta ne muut menot taas pitävät "mamman tyytyväisenä", ja se että saan keskittyä välillä ihan omiin juttuihin antaa mulle suunnattomasti energiaa keskittyä taas perheeseen satasella.

Unesta ei myöskään koskaan pitäisi pihistää, ja se on ollut itselleni se vaikein asia opetella, sillä olen aina pärjännyt suht vähällä unella, mutta arjen nykykuormitus ei oikein enää kohtaa unimääräni- ja laadun kanssa. Mulla on tapana treenata iltaisin, joten kun palaan salilta, käyn suihkussa ja rasvaan kropan ynnä muuta naistentouhua sen päälle, saattaa kello olla hyvinkin jo kymmenen. Siihen vielä iltapalan piperrys ja itse ruokailu päälle, niin kello on vähintään puoli yksitoista, ja tuossa kohtaa iskee yleensä ahdistus. "Apua, miten kello voi jo olla noin paljon, mun pitäisi olla jo nukkumassa, tahtoisin silti vielä valvoa, silti jo väsyttää, blablabla". Kaikki nämä ajatukset eivät varsinaisesti edesauta hyvää, ravitsevaa ja ennen kaikkea palauttavaa yöunta, jonka katkoo nykyään lähes joka yö rakas kuopukseni. Pieni ihminen on kova huitomaan, joten uni on pätkittäistä, eikä lataa akkujani tarvitsemallani tavalla. Silti tarhtoisin suurimman osan ajasta tarjota pienelle lämpimän kyljen, jota vasten uinahtaa... Hankalia juttuja, joista luulin jo päässeeni eteenpäin, koska vauvoja meillä ei taloudessa enää ole, eikä tule, huh onneksi!

Maikki ei sentään nukuta pientä öisin, mutta on tarjonnut mulle Peppupaja-kurssin aikana että vielä sen jälkeenkin lukuisia arkea helpottavia vinkkejä, joista viimeisin liittyi taas oman kompastuskiveeni, eli uneen. Proteiinin saantia tulisi kuulemma rajoittaa illalla ja sen sijaan tankata illan viimeisellä aterialla mieluummin hiilaria, joka rauhoittaa kehoa, eikä pissata ja energisoi proteiinin tavoin. Ha, minäpä sitten söinkin eilen iltapalaksi puuron marjoilla, normaalin rahkasössön sijaan!

Tämän ja monet muut hiton fiksut vinkit voit säkin poimia talteen ja varmistaa sen, että syksy lähtee rullailemaan huomattavasti jouhevammin sekä liikunnan että syömisen osalta. Maikin super suosittu Peppupaja-kurssi nimittäin lähtee taas uudelle, kymmenen viikkoa kestävälle kierrokselle 16. lokakuuta. Suuri ryhmä naisia on jälleen messissä tässä verkkovalmennuksessa, joka sopii varmasti ihan jokaiselle Maikin ihanan asenteen vuoksi; homma ei ole niin vakavaa, eikä inhimillisistä virheistä rokoteta. Treenit voi tehdä salin lisäksi ihan kotosallakin ja ruoan suhteen ollaan armollisia, parsojen ja rahkan punnitsemisen voi unohtaa Maikin kursseilla! Unen ja levon merkitystä painotetaan paljon, sillä se on avain siihen, että keho ottaa sille tarjotuista ärsykkeistä vaarin ja ymmärtää alkaa kehittymään toivottuun suuntaan.

Voit lukea Peppupajasta yleisesti Peppu on POP - hanuri ja pääkoppa kuntoon Maikki Marjaniemen Peppupajalla! -postauksesta sekä lisää mun omista kokemuksista kurssiin liittyen Asiaa kehokuvasta - Pepupajan perintöä -postauskesta

*Tämän linkin takaa pääset puolestaan ilmoittautumaan lokakuun Peppupaja-kurssille alennettuun 97 euron hintaan, jota mä suosittelen lämpimästi ihan kaikille. Tämä tarjous on voimassa enää muutaman päivän ja hinta nousee taas torstaina 5.10., joten tähän tarjoukseen kannattaa ehdottomasti tarttua. Parempaa vinkkikimaraa en itse tähän mennessä ole saanut miltään taholta, ja Maikin tapa valmentaa on äärimmäisen ihmisläheinen sekä rento, ja lupsakan tuntuisen naisen neuvoja noudattaa ihan vain siksi että mimmi on niin sympaattinen, rautaisesta ammattitaidosta nyt puhumattakaan!

Jos mietit hetkeäkään mukaan lähtemistä, lopeta miettiminen ja imoittaudu messiin. Päätöstä helpottanee myös se, että voit halutessasi perua osallistumisen jos et koe kurssin olevan sittenkään sinua varten ja saada rahasi takaisin! Oletko sitä tyyppiä, joka aloittaa uuden elämän aina kesän jälkeen ja taan uudelleen joulun jälkeen? Älä ole enää, vaan opettele tasaisesti kehoa ja mieltä hellivä elintapa. Maikki auttaa, uskokaa huviksenne mua.

*Affiliatelinkki.

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.