-->

Cousin it - kohti omaa väriä 4/3

Mar 11, 2017

Hei, kaiffarit! Poskipunapaletin arvonta päättyikin jo, joten arvon voittajan huomenissa. Sitä ennen kurkistetaan karvakasani uudet tuulet, sillä piipahdin luottosaksijani Emilian luona muutama viikko sitten freesaamassa kuontaloani. Tukan päivitys hyvin vaaleasta omaan vaaleahkoon ruskeaan on kestänyt juuri sen verran mitä alun perin arvioinkin, eli pyöreän vuoden. Latva fuskaa edelleen tummaa raitaa, jonka vuoksi sitä pitänee raidoittaa muutaman kerran vuodessa omalla sävyllä, kunnes se ei enää niin sanotusti päästä tummempaa sävyä pois. Vuosien varrella lukemattomia kertoja tehty vaalea raidoitus on hieman nihkeä pohja tummalle sävylle, mutta pikkuhiljaa.

Toivomani väri on mahdollisimman luonnollinen ja niin lähellä omaani kuin mahdollista. Emilia on hanskannut touhun mahdottoman hienosti, ja uusin sävy on jo niin lähellä omaani, ettei juurikasvun rajaa enää edes erota. Omaa väriä on puskenut tyvestä nyt viime lokakuusta asti, joten nopeasti laskettuna omaa tummaa sävyä on näkyvillä jo noin kuutisen senttiä. Tämä kerta oli ensimmäinen jolloin pyysin oman sävyiset raidat enää latvoihin, eli raidat levitettiin oletetun juurikasvun jälkeen pituuksiin balayage-henkisesti suht tiuhaan.

Lopuksi annoin Emilin saksia latvasta kahdeksan senttiä purkkaa pois ja huomasimme yhteistuumin sen, että mulla on jostain kumman syystä enemmän tukkaa pääni oikealla puolella kuin vasemmalla. Myös vasemman puolen latva oli ihmeellisesti kärsineempi ja epätasaisempi kuin oikea, joten nyt ajattelin pitkästä aikaa ryhdistäytyä ja alkaa napsimaan tukalle hyvää tekeviä tabuja ihan joka päivä, joka toisen torstain sijaan. Olen aika huono muistamaan minkään sortin vitamiineja, joten tämä on mulle pieni haaste, haha... Eikö vaan olekin jännä juttu, että kuvista ei juurikaan huomaa pituuden vähentyneen, vaikka reuhka lyheni melkein kymmenellä sentillä? Tämän vuoksi suosittelen jokaiselle lämpimästi latvan tasaamista muutamasti vuodessa, se ei käytännössä näy ollenkaan, mutta tekee hiusten yleisilmeestä todella, todella paljon reippaamman ja terveemmän.



Olen päässyt jo pitkän aikaa sitten eroon senttien vahtaamisesta, eli siitä tavasta, että kampaajan annetaan pitkin hampain saksi kerran-kaksi vuodesta latvasta sentin verran pois ja pihdataan sitä surkeassa kunnossa olevaa latvaa, vaikka se vain rumentaa tukan ilmettä ja saa sen näyttämään huonokuntoiselta. Tukkani on joka tapauksessa ihan tarpeeksi pitkä näinkin, sitäpaitsi pidän mieluummin kiinni kunnosta kuin muutamasta surkeasta lisäsentistä!

Vieläkin pysähdyn useasti peilin eteen katselemaan hiuksiani ja mietin miten hassua on olla oikeasti näin tumma. Blondissa tukassa juurikasvu ei näyttänyt näin tummalta, mutta nyt kun omaa juurta on puskenut esiin jo reilu pätkä, on mulle selvinnyt että olen nykyisin varsin kaukana siitä lapsuuden ajan pellavapäästä. Tämä ei liene mitenkään omituista ottaen huomioon sen, että faijani puolen suku on poikkeuksetta tummanruskea- tai mustatukkaista ja ruskeasilmäistä, kuten pikkuveljenikin. Eniten pidän siitä, että tunnen tässä värityksessä olevani nyt ihka aito ja oma itseni, vaalean tukan ylläpito kun alkoi jo todella rassata, sillä hiukseni kasvavat niin hurjaa vauhtia. Vinkkaan teille muuten  pian yhdestä testiin saadusta hiusten, kynsien ja ihon kuntoon vaikuttavasta tabusta, mikäli se mielestäni osoittautuu käytössä hyväksi.

Kuulumisien puolesta sen verran, että olen aika hitsin tyytyväinen että eletään jo lauantaita, sillä mennyt viikko oli rankin naismuistiin. Duunia painettiin niska limassa kolme päivää ylitöineen ihan hurjat tuntimäärät, mutta lopputulos oli onnistunut, joten mielikin on hyvä. Perjantain vietin kotitoimistolla ja viikonloppu ollaan rauhakseen perheen kesken. Tänään piipahdin kirppiksellä ja tein jokusen kivan löydön, enkä vieläkään saanut miestä ottamaan asukuvia, koska olen lähinnä liikkunut sellaisissa vaatteissa, joita en blogissa kuitenkaan esittelisi... Rennolla otteella siis tämä viikonloppu, ja ensi viikonloppu ollaankin sitten tyttösten kanssa kolmisteen, sillä mies karkaa taas merten taa työmatkalle, puuh... Onneksi siitäkin selvitään, kuten aina kaikesta.

Mitä teille kuuluu?

P.S. Muut omaan väriin palaamiseen liittyvät jutut löydät tästä, tästä ja tästä!

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

Hattaraa

Mar 5, 2017

Mihin viikonloppu oikein hävisi? Vaikka ehdinkin tehokäyttää sen mitä parhaimmalla tavalla perheen kanssa vapaista nautiskellen, tuntuu aika silti juoksevan inauksen liian vauhdikkaasti näin sunnuntaisin. Seuraava viikko, josta on muuten tulossa tajuttoman kiireinen työn puolesta, hiipii jo mieleen, muttei anneta sen häiritä, vaan mennään vielä hetkeksi unenomaisiin tunnelmiin hömpän pariin!

Vuoden alussa lyötiin taas Tuijan ja Karkin kanssa hynttyyt yhteen ja kuvattiin neiti Pehkoselle uutta promokuvaa. Tämä tiimi on jo aikaa sitten todettu varsin tehokkaaksi ja toimivaksi, ja mikä tärkeintä, viihdymme toistemme seurassa tosi hyvin. Taas haluttiin jotain erilaista kuin ennen, jotain säväyttävää, ei sitä tuttua ja aina aurinkoista Tuijaa. Ja kas, neiti vetäisi kassistaan tämän suloisen pörrötakin, johon Karkki ihastui oitis. Se ei vaatinut alleen kuin herkän ja samalla särmän mustan pitsitopin ja pehmeän sotkuisen tukan. Aika upea kokonaisuus taas kerran, vaikka itse sanonkin. Tukka ja meikki on mun käsialaa ja kuvat Karkin.



Ajattelin muuten ihan varkain livauttaa tähän hömpän ja hattaran oheen jotain oikeaa asiaakin, olen nimittäin viime aikoina havainnut mitä enemmissä määrin tahtovani avautua täällä blogin puolella yhdestä sun toisesta asiasta - seikka joka hieman kummastuttaa, sillä ennen tykkäsin pitää fokuksen tiukasti kevyessä tauhkassa ja jupista mielipiteeni ilmoille läheisten kesken. Tiedä sitten mikä nyt yhtäkkiä on muuttunut...

Olen siis pohtinut paljon milloin milläkin nurkalla vellovaa keskustelua bloggaajista ja some-sensaatioista ja siitä niin kutsutusta kiiltokuvaelämästä, jota he kuulemma elävät. Insta tursuaa täydellisiä kuvia toinen toisensa jälkeen, asukuvat ovat virheettömiä otoksia suurinpiirtein Voguen sivuilta ja kropat ovat kuin Barbiella - paitsi nykyään tietysti pitää olla paljon Barbien peräsintä muhkeampi persikka siellä selän alla keikkumassa tai muuten et ole mitään! Ollaan "on fleek", tukka "mintissä" ja mitä näitä muita yrjöttäviä sanontoja nyt olikaan, aivoni lienevät ihan tarkoituksella unohtaneet niistä suurimman osan... Enikeis, tämän kaiken kaikkiä ilmeisesti suunnattomasti ärsyttävän höttösen vastapainoksi todella moni julkaisee omissa tuuteissaan (blogi, some, kolumni, artikkeli, you name it!) raadollisen tarkasti arkeaan kuvailevia tekstejä, jossa yleensä puolustellaan aluksi omaa kiiltokuvapintaa ja kerrotaan sitten hassuttelevaan sävyyn siitä, miten oikeasti arki on ihan kaikkea muuta kuin sitä kiiltokuvaa.



Ai miksi tämä sitten nyppii mua niin? No siksi, että en ymmärrä tarvetta koko touhulle. En pysty ymmärtämään sitä, etteikö jokainen edes pienellä järjen haituvalla varustettu kaveri tajua sitä, että jokainen meistä on ihminen ja arki on arkea. Instat, Pinterestit sun muut ovat juuri sitä pintaa, joiden kautta todella moni tahtoo tuoda esiin ne kirsikat kakun päällä, eikä niitä kolmatta päivää pyykkikorin vieressä eikä sen sisällä viruvia alkkareita. Ja sitten sitä päivittelyn määrää, kun taas yksi on "paljastanut" olevansa aivan tavan tallaaja (en muuten pidä tuostakaan termistä, haha...), kommenteissa ylistetään paljastuksen tehnyttä ja kiitetään häntä siitä rehellisyydestä. Kääk, ovatko ihmiset ihan todella niin ulalla nykyään? Vai aiheuttaako kiiltokuva-SoMe yksinkertaisesti niin suuria riittämättömyyden tunteita, että tällainen on tarpeen?

Olen lukenut blogeja suurinpiirtein 2008 vuodesta asti ja perustin tuolloin myös ensimmäisen oman blogini, jonka jälkeen taisin pitää vielä kahta muutakin blogia ennen HOME AT LAST:n perustamista. Olen jotenkin aina ymmärtänyt sen näissä medioissa näkyvän höttösen olevan vain pintaraapaisu ja SoMe:n olevan haavemaailma, jota ei kannata ottaa liian tosissaan, ettei se imaise liikaa mukaansa tai ala nakertamaan sisältä käsin. Aina on joku minua fiksumpi, filmaattisempi, kauniimpi ja menestyneempi, joten miksi edes vertaisin itseäni muihin? Lähinnä käytän sitä fiilistä, joka nousee pintaan jonkun täydellisen misun Insta-kuvan katselusta motivaationa tavoitellessani jotain sellaista, mitä mulla ei vielä ole, ja minkä tahtoisin. Sitäpaitsi, olen kai sen verran jo sinut itseni kanssa, etten millään jaksa vertailla itseäni yli kymmenen vuotta mua nuorempiin tyttölapsiin. Mä olen mä, enkä vaihtaisi itseäni tai elämääni kenenkään muun elämään koko maapallolla vaikka voisin. Turha on kurotella viereisiin pöytiin, koska sen myötä saattaa mennä oman loosin makoisa ateria ja loistoseura täysin ohi, jos hiffasitte vertauksen.

Taisin kadottaa postauksen punaisen langan ajatusvirran sekaan, mutta kai se pointti oli lähinnä se, että 1. Rakasta itseäsi ja keskity oman elämäsi elämiseen. 2. Käytä somea kohtuudella ja harkiten, ja jos se alkaa rassata ja aiheuttaa negatiivisia ajatuksia, pidä reipas tauko tai etsi kehittävämpää tekemistä. 3. Jos muiden elämä tuntuu omaa mielekkäämmältä, ota hetki aikaa ja listaa ainakin viisi asiaa, joista olet ollut tänään kiitollinen. Surkeimmissakin päivissä on tuon verran kiitettävää, kun paneutuu asiaan! 4. Jos huomaat olevasi muille kateellinen, käännä kateus motivaatioksi ja mieti mikä saa sen aikaan. Kaikkia asioita ei voi muuttaa, mutta esimerkiksi uraan ja koulutukseen liittyviin asioihin voi vaikuttaa suurestikin. Käytä tunnetta voimavarana ja ala etsimään polkuja, joita pitkin kulkemalla pääset nopeimmin omaan määränpäähäsi. 5. Elä enemmän hetkessä. Ole läsnä läheisillesi ja talleta päivän varrella hyviä hetkiä "plussapankkiin". Jos alkaa hatuttaa, tee nosto plussapankista ja keskity ketutuksen sijaan siihen.

Puuh, johan helpotti, nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä bloggaajia, jotka tuuttaavat jatkuvasti kaikki syvimmätkin salaisuutensa lukijoidensa tutkiskeltaviksi... Sitä päivää saatte kuitenkin mun kohdalla odottaa hamaan kuuhun asti, mutta saatan jatkossakin päästää sensuurin lävitse satunnaisen purkauksen, jos joku asia oikein hiertää itseäni.

Super viikkoa teillekin, tiedän siitä tulevan aikamoisen, joten en millään uskalla luvata näyttäväni nenänpäätäni täällä ennen ensi viikonloppua. P.S. Muistithan ihanan arvonnan Instan puolella?

Mielipiteitä purkauksesta, anyone?

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.