-->

ghd vs. Cloud Nine?

Mar 25, 2013

Tarvitsen uuden suoristusraudan. En kuitenkaan pehkon suoristamista varten vaan päinvastoin, sen kihartamiseen. Ennen ajattelin hiusten kihartamisen suoristusraudalla olevan aivan liian vaativaa ja aikaavievää puuhaa, mutta erään ihanan ystävän juttujen ja hänen upeiden kotiäitikiharoidensa (hey, T!) innostamina olen alkanut vakavasti pohtimaan joko legendaarisen ghd:n raudan tai vaihtoehtoisesti ylistetyn Cloud Nine:n vastaavan hankintaa.

Omani on joku ikivanha romu, jolla ei hiusten suoristamisestakaan tule mitään, saatika sitten kihartamisesta. Eli jos suunnitelmana on muotoilla (= kuluttaa) hiusta lämmöllä, tekisin sen mieluusti turvalliseksi todetulla ja laadukkaalla vempaimella sen sijaan, että käristän karvojani jollain aatamin aikuisella paloturvallisuusriskillä.

Oho, ghd otti ja pikselöityi liian pienen kuvakoon takia...

Tässä kohtaa te, rakkaat lukijani, astutte kuvaan. Kertokaa pliide kaikki kokemuksenne näistä raudoista, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Jokainen tiedonmuru on mulle arvokas ennen ostopäätöksen tekemistä, näitä kun ei voi kokeilla missään ennen kassakoneen kilinää. Ihan näin perstuntumalla olen tällä hetkellä itse tuon Cloud Nine:n raudan kannalla.

EDIT: Täältä löydät Jonnan postauksen Cloud Nine:sta ja ghd:sta, nyt kallistun vieläkin enemmän tuon ensimmäisen puoleen!

Kiitän jo etukäteen vinkeistänne!

Kuvat täältä ja täältä.

12 comments:

  1. Vain ghd:stä kokemuksia, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään. Aivan ihana rauta verrattuna kaikkiin muihin. Paljonko tuollainen Cloud Nine maksaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ok, kiitos kommentistasi! :) Täältä löytyi nopsaan googlettamalla: http://www.verkkokauppa.com/fi/product/16179/dcrgv/Cloud-Nine-The-Cloud-Nine-Iron-muotoilurauta

      Eli satasen pintaan näyttää olevan, eli jonnin verran ghd:tä edullisempi, käsittääkseni.

      Delete
  2. GHD:llä vaihtui valmistaja jokunen vuosi sitten, jolloin niiden laatu laski. Eli suosittelen Cloud nineä, koska se on GHDn kehittäjien uusi tuotos. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeps, näin mäkin nyt tuolta lueskelin. Eli valinta alkaa siis olla hyvinkin selvä! :) Kiitti vinkistä.

      Delete
  3. Eih, mä en aio lukea tota juttua, etten ala katua mun (ihanaa) ghd:tä :D -T

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaaa, voi sua muru, mä jotenkin aattelinkin et sulle tulee tästä jotain "ajatuksia"... :D Mut sulla ei oo hätää, koska sun tukka ja ne GHD-kikkurat on upeet. ;)

      Delete
  4. ghd on mulla käytössä. Tykkään hurjasti. On jo joitakin vuosia vanha, mutta toimii moitteettomasti. En tiedä huonoja puolia. Paitsi sen etten osaa tehdä sillä kiharoita kunnolla. Mutta se ei taida olla laitteen vika :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja sulla on vielä kreisipaljon tukkaakin, eli laitteen on oltava oikeesti hyvä. Lisutukkaa voi laittaa paskemmallakin raudalla, kuvittelisin. :) Ja joo, sitä kihara-juttua ei oikein voi laskea sen viaksi.. :D

      Delete
    2. Hahhaa, vai kreisipaljon!!! :D :D No joo, onhan sitä toki "kertynyt" ;)

      Delete
    3. Jep, kreisipaljon - hän kateellisena toteaa. :D Ollapa mullakin tollainen pehko... :)

      Delete
  5. Cloud nineä rakastaa moni entinen ghd-fani. En ole cloudista yhtään huonoa sanaa kuullutkaan. :) Eli sitten kun olen rikas, panostan cloudiin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä tietää! :) Ei se mikään ihan kreisin hintainen tuolla Verkkokaupassa ollut, ks. mun eka kommentti. Ghd on kuitenkin sen parisen sataa. Mä oon huomannut, et mitä useemmin panostaa siihen kunnon tavaraan, niin sen harvemmin niitä joutuu ostelemaan. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, vai miten se meni. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)