-->

Tyynypohdintoja

Apr 15, 2013

Olkkarin sohvallemme on viimeisen kahdeksan kuukauden aikana ostettu yhteensä neljä tyynyä Indiskasta, jotka olen joutunut kaikki palauttamaan reklamaation kera. Niiden laatu on mun kokemuksen mukaan ollut aivan ala-arvoista, kummatkin tyynyparit levisivät saumoistaan noin kolmen kuukauden käytön jälkeen. Ja koska ensimmäisen palautuksen kohdalla en ollut hölmönä säilyttänyt kuittia, jouduin tyytymään rahojeni sijaan johonkin muun tuotteeseen heidän valikoimistaan. Valitsin sillä kertaa mukaani hetken pohdittuani toiset tyynyt, jotka siis levisivät myös. Ensimmäisen rekliksen jälkeen olin kuitenkin skeptisenä säilyttänyt kuitin, joten toisella reklamaatiokerralla sain sitten onneksi jo rahani takaisin.

Kuvat: 1, 2, 3 ja 4.

Hakusessa olkkarin soffalle olisi nyt  siis jotain simppeliä vaaleaa ja tekstillä varustettua. Kurkattuani Henkkiksen Homen valikoiman, löysin sieltä jo heti muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja. Ottaisin itseasiassa tyynyjä mieluummin pelkät tyynynpäälliset, koska meillä on jostain kumman syystä nurkat pullollaan tyynyjä, jotka eivät syystä taikka toisesta enää passaa sisustukseemme... Pitänee siis piipahtaa tuolla H&M Homen puolella, kun seuraavan kerran eksyn Helsingin keskustaan!

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

4 comments:

  1. Meillä on noita Sel de mer tyynynpäällisiä ja olen ollut tyytyväinen niihin. Pellava vaikuttaa mukavan jämäkälle muttei ole kuitenkaan liian kovan tuntuista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla kokemuksia näistä - kiitos! -, pitikin juuri lisätä tuonne postauksen loppuun, että käyttökokemukset ovat tervetulleita! :) Just tuo pellavan kovuus oli yksi asia mitä mietin, koska tyynyt tulevat kuitenkin enempi löhöilykäyttöön, eikä vain koristeiksi. Poskea raastava kova pellava ei siis tulisi kyseeseenkään.

      Delete
  2. Mullakin on muutamia noista H&M:n tekstiileitä kotona käytössä ja olen tykännyt todella paljon :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ok, hyvä tietää. :) Ensi viikolla pitänee sitten piipahtaa kaupoilla! ;)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)