-->

Tikattu weekend bag (tai hoitolaukku)

May 9, 2013

Lattenainen kyseli edellisen postauksen kommenteissa hoitolaukkumme tarkempaa alkuperää, joten päätin kääräistä nopiaan kasaan postauksen asiasta. Laukku on siis tilattu eBaysta (linkki laukkuun tässä, klik!) ja löysi tiensä perille noin parissa viikossa. Hinta oli varsin kohtuullinen, euroissa noin parisenkymppiä.

Kuvat myyjän sivuilta.

Naureskelin tuolle laukkua mallavalle ukkelille aika pitkään... Kivasti hän on kyllä pukeutunut, jos ei muuta!


Itse valkkasin meille tuon suuremman laukuista, eli koon L, koska halusin sen toimivan hoitolaukun lisäksi myös viikonloppukassina vauvan tavaroille, joita tulee pakattua parinkin päivän reissuille mukaan suht paljon. Tikattu kangas on mukavan paksua ja uskonkin sen kestävän käyttöä sen vuoksi pidempään. Värivaihtiksina oli tuon tumman sininen lisäksi myös kaunis ruskea, mutta me päädyimme siniseen sen raikkauden vuoksi - ja sitäpaitsi laukun tekonahkaisen yksityiskohdat ovat ihanan konjakkiset.Tikkikankaan pinta on muuten hieman hohtava, kuten kuvistakin tarkasti katsoessa huomaa. Kantohihna on kätevästi irroitettava, muttei harmikseni säädettävä. Keksin tuohonkin ongelmaan jo kuitenkin ratkaisun: kun laukun hihnan käärii kummankin vaunujen aisan ympäri kerran, ei se kärräillessä laahaa maata, vaan on juuri passelilla korkeudella vaunujen työntäjään nähden.

Ja taas kerran myönnän, laukku on muun kätevyytensä lisäksi kaunis katsella ja mätsää yhteen meidän kärrien kanssa, hehe!

2 comments:

  1. Kiitos linkistä! nyt mullekkin on tulossa oma sininen viikonloppuveska :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vassokuu vaan! :) Nonnih, hyvä että tästä oli jotain hyötyä.

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)