-->

Royal wedding

Jun 9, 2013

Muutkin kuin me olivat juhlatunnelmissa eilen; länsinaapurissamme juhlistettiin nimittäin prinsessa Madeleinen häitä jenkkiliikemiehensä Chris O'Neillin kanssa. Päätin käydä netin kuvasaldon kuninkaallisten häiden osalta ensin läpi, ennen siirtymistä ystäviemme ihanista häistä ottamiini kuviin.

Kenellekään ei varmasti tullut suurena yllätyksenä se, että kuninkaallinen morsian oli häissään aivan kuvankaunis, kietoutuneena näyttävään pitsiseen Valentinon hääpukuunsa, jossa yhdistyi jännästi mennyt ja tämä päivä. Englannin tuore herttuatar Katherine on selkeästi aloittanut kuuman trendin, valitessaan vuoden 2011 keväthäihinsä pitsihihaisen hääpuvun. Ja mikäpä siinä, pitsi sopii etenkin kuninkaallisten päälle erinomaisesti, koska prinsessojen hääpukujen ei ole soveliasta paljastaa liikaa. Pitsi peittää juuri sopivasti, vihjaten samalla siitä mitä sen alta löytyy.

Madden meikki oli myös kertakaikkisen täydellinen ja hänen hiuksensa oltiin sävytetty upeasti korostamaan hänen kauniita sinisiä silmiään. Myös minun silmiini Madden ainoa taannoinen murheenkryyni, eli ylinypityt kulmakarvat oli muotoiltu mielettömän hyvän mallisiksi, jolloin ne eivät enää vieneet huomiota pois muualta kasvoilta huonossa mielessä. Blingiä morsiamen päältä löytyi tietysti myös, hengästyttävä timanttitiara ja korvakorut kruunasivat - kirjaimellisesti - morsiuseleganssin.

Pidemmittä puheitta upeisiin kuviin siis, jotka ovat kaikki peräisin täältä.

Aikamoinen laahus, mutta Maddepa onkin kuninkaallinen, joten sen kuuluukin olla pitkä. 

Oi avioliiton onnea ja auvoa!

Huomatkaa morsiamen sirot slingback-korot ja tosiaan, kuten hetken on jo povailtu, on terävä kärki tehnyt paluun kenkärintamalla. Upeat, sanon minä!

Säteilevän kaunis morsian.

Tässä tuoreen avioparin virallinen hääkuva, kyllä Chrisiä nyt jo hymyilyttää, vaikka häntä on lehdistössä keretty jo vahanaamaksikin tituleerata...
Ja vielä vanhemmatkin kuvaan! Silviaa näyttää hymyilyttävän, mutta kunkku ja sulhon äiti näyttävät hieman epäileviltä, hm. Ja oi ja voi noita vanhempien rouvien kasvoja, liikaa niitä on menty sörkkimään, kun kaikki luonnollisuus ja ilmeetkin ovat kadonneet... 
Kaikenkaikkiaan on ollut vähintään yhtä ihanat bileet Tukholman päässä, kuin missä me eilen saimme olla vieraina, palataan huomenna vielä niihin toisiin häihin kuvien kera. Ihanaa ja aurinkoista kesäsunnuntain jatkoa, muistakaahan vielä tuo arvonta, joka päättyy tänään. Ensi viikolla peräänkuulutan sitten kosmetiikkapaketille uuden omistajan!

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

2 comments:

  1. Tykkäsin täst postauksest paljon! Upeita kuvia ja on toi Madde kyl niin kuvan kaunis! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, kiva kuulla! :) Kukapa sitä ei katselisi arjen keskellä kuvia kauniista ja rohkeista... ;)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)