-->

Thomas Sabo silver

Dec 11, 2013

Uusin koruihastukseni on Thomas Sabon nerokas ja klassinen charm-rannekoru, johon voi kerätä charmeja makunsa mukaan vaikka lahjaksi, matkamuistoksi tai miksei välillä vaan ihan omaksi ilokseenkin. Olen aina ollut hulluna hopeakoruihin ja sainkin tuhlattua reilusti aikaani Sabon nettisivuilla samoillen, etsien suosikkejani suuren suuresta killutin-valikoimasta.

Pidän hurjasti ideasta, että jokaisella korun charmilla on takanaan tarina, joka kertoo yhtä paljon korun antajasta kuin sen saajastakin. Sabon charmit ovat siitäkin kätsiä, että ne on helppo siirtää rannekorusta vaikka kaulaketjuun tai muuhun koruun roikkumaan, koska jokaisessa charmissa on kiinteä papukaijalukko. Aitojen korujen ehdoton valtti on niiden puhdistettavuus, ne kestävät siistinä päivittäisessäkin käytössä, kunhan ne muistaa aika ajoin liottaa hopeanpuhdistusaineessa.

Ylärivillä on yksinkertaisen sileän rannekorun lisäksi suloiset rusettikorvakorut, sekä kaunis charm-holder, jonka voi pujottaa kaulaketjuun ja johon charmeja on helppo lisätä mielensä mukaan. Alarivillä kolme upeaa sormusta.


Eikä tässä vielä kaikki, poimin sivuilta myös muutaman bonuksen charmien lisäksi, klassisen kauniita hopeakoruja nekin. Ovatko Thomas Sabon korut sinulle tuttuja entuudestaan?

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

9 comments:

  1. Tosi kivoja, eipä ole tuttuja entuudestaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No eivätkö olekin! Klassisia ja yksinkertaisia, tosin valikoimasta löytyy myös tyyliltään paljon runsaampia ja näyttävämpiäkin koruja, eli varmaan jokaiselle jotakin. :)

      Delete
  2. Tykkään kovasti Thomas Sabon koruista! Olen kerännyt miehelle kaulakorun, jossa hänellä roikkuu elämänsä naisten kirjaimet S, M ja E kaulassa roikkumassa. Vaikka mieheni ei niinkään koruista välitä, hän kuitenkin pitää uskollisesti tuota kaulakorua kaulassaan juuri korun "ajatuksen" takia <3

    Piti jo aikaisemmin kommentoida, että näytät upealta meikkikuvissa!

    -Stella

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, ihana idea tuo koru! Mä tykkään kanssa hurjasti personoiduista koruista, niissä on sitä jotain. :) Ja voi kiitti muru, ihana nähdä la taas. <3

      Delete
    2. Voihan roikkuu ja roikkumassa... olipa taas kielioppi kohdillaan! Ei vissiin pitäisi mitään kommentoida ennen aamukahvia ;)

      Täällä jo kovasti odotellaan lauantaita <3

      -s-

      Delete
    3. Hehe, hyvin tajusin kuitenkin pointin! ;)

      Delete
  3. Great blog!!
    Can we follow each other via gfc bloglovin and g+?

    http://asweetwoorld.blogspot.com/

    ReplyDelete
  4. Tuo ketjusormus löytyy omaltakin haavelistalta! Se on niin ihana. Heiltä löytyy kivoja koruja myös miehille. Sellaisia joita haluaisin itselleni. :D

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)