-->

Sisustustyynyjä ja neilikoita

Jan 28, 2014

Kaipasimme olkkarin sohvalle pikku piristystä tulevan kevään kunniaksi ja ajatus vei luonnollisesti ensimmäiseksi tyynynpäällisiin. Vaihdettavat tyynynpäälliset ovat varmasti maailman helpoin tapa muuttaa tilojen ilmettä nopeasti, edullisesti ja väliaikaisesti. Päällisiä löytyy kaupoista hintavälillä nollasta miljoonaan ja ne on helppo säilöä liinavaatekaappiin, jos tykkää kausisisustamisesta, eivätkä ne vie säilytystilaa lähes ollenkaan.



Omamme ovat peruskamaa Henkkiksen HOME:n mallistosta ja hintaa niillä on kappaleelta 4,95 euroa. Ei mielestäni kovinkaan paha, jos uuden ilmeen saa olkkariin alta kympin. Brittilippu- ja tähtityynynpäälliset ovat vanhat, mutta sopivat hurjan kivasti yhteen uusien kavereidensa kanssa. Kuviin pääsivät myös ihanat neilikat, mitkä mies kiikutti minulle eräs ilta töistä tullessaan, koska mikäs sitä saisikaan vaimon paremmalle tuulelle kuin lempikukat, etenkin jos aamulla on kärttyilty, hehe.



Olen tullut siihen tulokseen, että neilikka on lähestulkoon lempikukkani, tai ainakin top kolmosessa upeiden pionien ja liljojen kanssa. Neilikoiden plussapuoliin on myös laskettava niiden lähes yliluonnollinen kesto, nuokin yksilöt ovat huomenna sulostuttaneet arkeani jo viikon, eikä minkäänlaisia kuihtumisen merkkejä ole vielä havaittavissa. Toki olen vaihtanut veden nelisen kertaa ja lisännyt joka kerralla maljakkoon hieman kukkaravinnetta, mutta silti. Vihaan kukkia, jotka rupsahtavat parissa päivässä, sellaisista kimpuista tulee huijattu olo, kun olet vasta kerennyt tottua katselemaan niitä ja puf, sitten ne ovatkin jo kuolleet.

Tykkään myös itse tuunata (ylläripylläri) valmiita kimppuja, tämäkin kimppu on jo kolmannessa mallissaan ja tokassa maljakossa. Ekalla vedenvaihtokerralla nyhdin kimpusta pois yhden sortin vihreät oksat ja jätin neilikoiden viereen vaan yhtä laatua vihreää, seuraavalla kerralla saivat lähtöpassit viimeisetkin vihreät ja samalla vaihtui maljakko tuohon valkoiseen. Tämän tällaisen puskatuunauksenkin mahdollistaa tietysti tuo kukkien pitkä kesto, parin päivän kimppuja ei paljon tuunailla.



Mitkä ovat teidän lempikukkianne?

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

6 comments:

  1. No jopas teillä on hyvän värinen ja kankainen sohva ;) Meillä taitaa olla sama :P
    Ja nuo tyynyt! Saa lähettää tänne, jos kyllästyt! Mä tykkään ihan hulluna tyynyillä sisustamisesta, mutta ukkokulta onkin sit erimieltä. Ne ovat kuulemma aina tiellä.
    Mä olen katsellut neilikoita vain kuvista eikä meilläl koskaan ole ollut niitä kotona. Ältsin kauniita ovat, joten kai mun pitää kans etsiä niitä kotiin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kappas, johan sattui! :D Meillä onneks mieskin sallii tuon tyynypaljouden, ne on kätsiä leffoja töllöttäessä. :) Neilikat on kyllä ihania, ja tosiaan kestävät leikkoversioina hurjan hyvin. :)

      Delete
  2. Neilikat ja pionit ovat minunkin lemppareita. Pionia olisin halunnut hääkimppuunkin, mutta sitä oli tammikuussa hankala saada, toisin kuin neilikoita. On ne nättei!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, kausikukissa on se huono puoli, että niitä saa vaan niin lyhyen ajan. :/ Ja sit lopun vuodesta haikaillaan just niiden perään, tietty. :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)