-->

hiusten viimeinen pesupäivä ohitettu - hollantilainen lettinuttura to the rescue!

Feb 10, 2014

Tukka oli tänä aamuna jo todella ryönäinen, mutta kun aikaa sen pesemiseen ja kuivattamiseen ei yksinkertaisesti ollut, käännyin luottokampaukseni puoleen. Laitan hiukset useasti hieman likaisina tämän tyyliselle lettinutturalle, jossa pohjana oli tällä kertaa hollantilainen - eli käänteinen ranskalainen - letti, jonka laitoin ponnarilla kiinni toisen korvan taa ja sitaisin hieman tupeeratut latvat vielä nutturalle. Hiusten päät kiinnitin nutturan alle muutamalla hengettömällä ja suihkin vielä varmuudeksi lisää kuivashampoota viemään lopunkin rasvaisuuden pehkosta.

Sori epätarkasta kuvasta, nappasin sen peilin kautta kiireessä!


Turvaudun tähän kampaukseen tai variaatioon siitä usein niinä päivinä, kun kotoota pitää poistua ihmisten ilmoille, mutta tukkaa ei oikein ilkeä pitää enää auki tai edes ponnarilla. Luotan siihen, että likaisen juureni sijaan ihmiset kiinnittävät huomionsa näppärään lettiin, hehe. Mitkä ovat sinun luottokampauksesi niille päiville, kun tukka pitäisi oikeastaan jo olla pesty?

36 comments:

  1. Kiitos vinkistä! Taidankin turvautua tuohon heti huomenissa... ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, ollos hyvä - sä siis jo tiedät, että letti jää pesemättä? ;)

      Delete
    2. Jep! Siivousta ja koiran lenkitystä tiedossa niin en turhaan viiti alkaa pestä puolen metrin lettiä. ;-)

      Delete
    3. Heh, oikea asenne! :D Mulla on vähän sama, tukka on jo melkein vyötärölle asti ja paksu, joten peseminen ei ole ihan parin minsan juttu. Ja sehän se vasta ihmisen laiskistaakin... ;)

      Delete
  2. Aivan ihana! Sulla kun tuota matskua hiuksien suhteen, niin tällainen kampaus näyttää aivan superhyvältä! Mulla törkytukka-bravuuri on perinteinen rento lisäaivonuttura aivan päälaelle asemoituna :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, Anna. :) Kaikkien tukkaan saa oikeastaan kivaa volaa lettijutuilla, kun lettejä voi aina pullistaa ja löysistää, jolloin koko pehko näyttää paksummalta. Ja tosta nutturastahan sais vaikka minkä kokoisen, jos heittäisi sinne sukan tai valkin sisälle. :)

      Haha, ihana toi "lisäaivonuttura"-termi, mä otankin sen käyttöön iänikuisen myy-tötterön sijaan! :D

      Delete
  3. magee! Tossahan voisi lähteä vaikka juhlimaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. No iiiitseasiassahan mulla oli tukka tällä viisiin ystävän häissä pari kesää sitten, paitsi että olin vielä sullonut nutturan sisään sukan, jolloin siitäkin tuli entistä muhkumpi. Mutta tää on tosiaan monikäyttöinen kampaus, eikä tekemiseenkään mene kovin montaa minsaa! :)

      Delete
  4. Upea kampaus! Tämä pitää kyllä ehdottomasti saada opeteltua :) Oma vakioni on sivulle letti (tavallinen) ja muuten tukka nutturalle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! :) Juutuupista löytyy vaikka kuinka linkkejä tuon hollantilaisen tekoon (hae vaikkka "dutch braid"-haulla), eikä sen opetteluun kauaa mene. Mulla on kanssa tavallisetkin letit ja nutturat luottokamaa tukan ollessa suttuisessa kunnossa. :D

      Delete
  5. Niin upee! Voi että, en ikinä osaisi :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis! :) Kyllä kuule osaisit, jos kerran oot oppinut kuvaamaan noin hienosti, niin yks letti on kuule pala kakkua vaan... ;) Eikun juutuupiin kurkkimaan tutoja, ton tekemiseen menee oikeasti alle 5 minsaa! :)

      Delete
  6. What a beautiful back of the head...
    ...I wonder how the opposite side looks like???

    ;-)

    Regards from Germany, Uwe.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Uwe and thanks! The other side usually looks a bit tired, but that's the deal when you spend your days with a one year old. ;)

      Delete
  7. I love this hairstyle - very elegant - I just wish I knew how to do it. Clever photography too! Unfortunately I can't find your translate button.
    Have a great week, I am joining you through Wednesday Around The World.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Jill and thanks! I haven't gotten around to adding the translate button here, since I rarely get visitors from abroad. The text is basically about my dirty hair and one of my fave ways to style it when it's like that. :D You'll find loads of tutorials for dutch braids from youtube, with added buns too, I'm sure. :) It was cool to have you around, have a great day! :)

      Delete
  8. Tosi nätti kampaus!!! Osaisinpa itsekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Eipä tuo ihmeitä vaadi, kun vaan oppii tekniikan. :)

      Delete
  9. Very beautiful style...classic too.
    Thanks for linking with Communal Global Today. Happy Wednesday.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks for your comment and kind words. :) Happy Wed to you too!

      Delete
  10. Wow that is a great piece of hair work, did you do it yourself? If you did that makes it even more impressive

    mollyxxx

    ReplyDelete
  11. Hi Molly! Thanks a lot for the compliment. This do is one of my favorites for the days that my hair is so dirty that I can't really wear it any other way. See the braid distracts people from looking at my dirty roots... :D Or at least I hope so! ;)

    I do it myself yeah, it's really not that complicated once you get the hang of the Dutch braid, takes only less than 5 mins or so to do it. The dirty hair with a salt spray or a dry shampoo helps a lot, would not try this with hair that's just been washed. :)

    ReplyDelete
  12. Hitto kuinka kiva!!! :o Osaispa vaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No hitto, kiitti kivasta kommentista! :D Eikun opettelemaan, tää ei oikeasti ole vaikea. :)

      Delete
  13. What an elegant do! I'll have to search up how to do this. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks for the nice words. I'm sure youtube is full of tutorials for these braided styles. :)

      Delete
  14. No WAU mikä luottokampaus!! Ihana :) mulla tohon menisi arviolta tunti aikaa, haha!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihan helppo tuo on, kun opettelee letin teon. :)

      Delete
  15. No pimpulat! Täällä vaivaa nakkinäppeisyys eikä sormet koskaan ole siellä missä niiden haluaisi, eli siis pitämässä oikeaa letinosaa oikeassa paikassa. Kovasti on jo harjoiteltu, mutta kun ei vaan luonnistu :D Upea tuo siun letti <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Treenaat lisää vaan, kyllä sä sen opit ihan varmana! :) Ja kiitos.

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)