-->

winter wonderland-kynnet

Feb 7, 2014

Minäkin, kun kerran muutkin! Monissa kauneus- ja kynsiblogeissa jo talven aikana näkyneet valkopohjaiset glitterkynnet houkuttelivat kokeilemaan, joten tartuin lakkasuteihin vauvan päikkäreiden aikana. Tykkään kynsistä ihan hurjasti, valkopohjaiset lakkaukset nimittäin viehättävät tällä hetkellä mua kovasti! Viilasin kynnet samalla tuttuun ja turvalliseen hieman kulmista pyöristettyyn neliön malliin, joka tuntui ihanalta vaihtelulta parin kuukauden ovaalikynsien jälkeen. Tämä malli tuntuu mulle kuitenkin siltä kaikkein omimmalta.



Seuraavaksi suunnitelmissa on tehdä valkopohjaiset pilkkukynnet, joihin ajattelin pilkkujen väreiksi kirkkaita sävyjä, kuten turkoosia, oranssia ja ehkä punaista. Kunhan vain löytäisin ensin jonnekin hukkaamani dotting toolin, ilman sitä en nimittäin jaksa ryhtyä pilkuttelemaan. Ja kun nyt kerran kynsistä on puhe, voin samalla tunnustaa hieman pärähtäneeni lakkaostoksilla eBayssa, klikkailin kotiin reilut parikymmentä lakkaputiloa. Oho...

Tätä voinee alkaa jo kutsua puolivuosittaiseksi lakkahurahdukseksi, viimeksi näin pääsi käymään edellisenä kesänä, kun hurahdin hiekkapintaisiin lakkoihin, joita piti sitten tietysti hamstrata kotiin asti pullotolkulla. Nyt himoni kohteena olivat glitterlakat eri sävyissään, tosin mukaan eksyi myös jokunen neon-sävy tulevan kevään kunniaksi, näemmä auringonkaipuu nostaa jo päätään ja saa minut halajamaan kynsillenikin kirkkaita sävyjä pimeän talven jälkeen.

Kynsille omistettu Pinterest-kansioni täyttyy hyvää vauhtia erilaisista lakkainspiskuvista, joita lähden tässä ajan kanssa toteuttelemaan. Nättien kynsien myötä on mukava aloittaa viikonloppu, ihanaa sitä itseään siis teillekin!

No comments:

Post a Comment

Kiitos kommentistasi! :)