-->

Brillei ja arskoi - visiitti KEOPS:ille

Mar 24, 2014

Postaus toteutettu yhteistyössä Indiedaysin ja KEOPSin kanssa.

Pitelin viime viikon torstaina riehunutta (viimeistä?) talvimyrskyä varsin mielekkäissä oloissa Espan KEOPSilla, missä olin tutustumassa heille juuri rantautuneeseen kehysbrändiin, MODOn. Brändin kehykset suunnitellaan New Yorkissa ja valmistetaan käsin Japanissa. MODO panostaa kehysmerkillään yksilöllisyyden ja nuorekkaan tyylin lisäksi myös yhteiseen hyvään, nimittäin jokaista myytyä kehystä kohden lahjoitetaan yksi kehys hyväntekeväisyyteen. Mallistossa käytetty kehysmateriaali on paperinohutta ja höyhenenkevyttä Paper-Thin titaania, ja kehyksiä todella ilkesi väännellä reteästi suuntaan jos toiseenkin, ilman pelkoa niiden hajoamisesta. Luulisin tämän olevan myyntivaltti erityisesti pienten lasten vanhemmille ja miksei isovanhemmillekin, olen nimittäin nähnyt omin silmin tyttäreni repivän innosta hihkuen brillejä jokaisen isovanhempansa kasvoilta.





Itse kun en noita brillejä edelleenkään joudu käyttämään, lähdin tietysti paikan päälle kurkistelemaan myös KEOPSin muuta valikoimaa, johon kuuluu ihania aurinkolaseja vaikka miltä merkeiltä. Mielessäni oli myös käydä moikkaamassa erästä KEOPSilla työskentelevää tuttavaa, joka sattuikin olemaan sopivasti paikalla ja esitteli mulle ystävällisesti ja väsymättä tuotteita ja yritystä. Kiitos vielä Jaana asiantuntevasta avustasi ja mainiosta seurasta!

KEOPS haluaa luoda asiakkailleen yksilöllistä tyyliä ja heidän palvelunsa ovat tarjolla neljässä myymälässä Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Oulussa. KEOPS on täyden palvelun optikkoliike, joten löydät saman katon alta niin brillit, arskat ja piilarit, kuin optikko- ja silmälääkäripalvelutkin. Löydät KEOPSin varsinaisten liikkeiden lisäksi myös Facebookista, missä tarjolla on tuttuun tapaan räätälöidympää tietoa ajankohtaisista asioista. Sinne siis peukut pystyssä tykkäilemään!




Asiantuntevan henkilökunnan lisäksi paikalla oli myös stylisti Teri Niitti, joka jakoi auliisti tyylivinkkejään meille vieraille ja hauskuutti paikalla olevia kokeilemalla itse läpi vähintään puolet myymälän kehysvalikoimasta. Kunnostauduin itsekin ottamalla omasta kehyksillä kuorrutetusta pärstästäni vaikka kuinka monta selfietä, ja totesin taas kerran että brilskat ovat niin symppiksiä; niillä asustaa helposti uutta ilmettä perusasuihin, eli ihan käyvät mun silmissä vastineena näpsäkälle laukulle tai korulle. En nyt kuitenkaan ala rutisemaan siitä, miten mustakin olisi kiva käyttää rillejä, mutta jos muotoillaan asia niin, että nykyään on tarjolla sen verran huima valikoima erilaisia kehyksiä, että rillien käytön ei nyt luulisi ihan vastenmielistäkään enää olevan, vai?

12 comments:

  1. Hyvännäköisiä kehyksiä! Mulla on ollut silmälasit jo 12-vuotiaasta asti joten hyvin on ollut aikaa totutella :). Uusien lasien hankinta olisi edessä ja edemmänkin ahdistaa kun valikoimaa on niin paljon, miten löydän ne parhaimmat itselle! Onneksi optikot auttavat ja osaavat katsoa esim. kasvojen muotoa ja suositella sitten laseja.

    Miten muuten kävi sen sun Shopbopilta tilatun Minkoffin laukun, palautitko? Tilasin itsekin sieltä Mini Macin ja valitettavasti väri ei miellyttänyt minkä lisäksi siinä oli myös toisesta alakulmasta nahka todella kuluneen näköinen. Harmittaa :(. Palautusmaksu näyttää hurjan kalliilta ja mietinkin nyt mitä pitäisi tehdä....

    ReplyDelete
    Replies
    1. No varmasti oot kerennyt nähdä jos minkälaista valikoimaa, jos ala-asteelta asti oot käyttänyt laseja. Voin tosiaan kuvitella, että nykypäivänä pää menee helposti pyörälle tuolla brilliviidakossa! :) Ammattitaitoinen henkilökunta on kyllä tuossakin asiassa kullanarvoinen juttu. :)

      Voi harmi sun laukun kanssa, nyt EHDOTTOMASTI reklamoit sen, niin et joudu maksamaan takaisinlähetys kustannuksia. Mä tein myös laukusta rekliksen, koska sen pinnassa oli valmiiksi jo naarmuja. :/ Otin niistä tarkat kuvat niin, että kaikki tuotelaput oli vielä kiinni, niin näkivät että laukku on edelleen käyttämätön. Palvelu oli hyvää, kun saivat kuvat ja opastivat sitten palauttamaan laukun heidän kustannuksellaan. Sain rahat takaisin parin viikon päästä palautuksesta, muistaakseni. Ole ihmeessä heti yhteydessä heidän aspalveluunsa! :) Varmasti asia järjestyy.

      Delete
    2. Kiitos paljon vinkistä! Näin teen :).

      Delete
    3. Ollos hyvä vaan, kiva jos siitä oli hyötyä! :)

      Delete
  2. Hei sä näytät niin upealta näissä kuvissa! :) Piti kommentoida jo aikaisempaan postaukseen, että toi huulipuna istuu sulle kuin "nenä päähän", perfect! Eipä mulla muuta, nähdään huomenna <3

    -S-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana S-muru, kiitos kaunis. Olo kun on suurimman osan aikaa kaikkea muuta kuin fab... :D Oli pakko laittaa edes jotain väriä naamalle, niin huulari pelasti! :) Ja jee, just pitikin tarkistaa että onhan hu voimassa - tervetuloa! <3

      Delete
  3. VAU mikä nainen! Olet todella kaunis♥ ja puna sopii sulle todella hyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kaunis nainen. :) ♥ Toi kirkas sävy onkin ainoa nyt mikä käy, kun hampit pitäis saada taas raskauden jälkeen vähän kirkkaamman sävyisiksi...

      Delete
  4. Jos näyttäisin teikäläiseltä, käyttäisin punaista huulipunaa ja laseja AINA. Miau ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihhih vaan, jos mä näyttäisin teikäläiseltä, juoksisin vaan joka paikassa pelkissä biksuissa... ;) Mou! <3

      Delete
    2. Voi ei. :'D Ulvoin ihan ääneen naurusta, kun luin tän. laav juu

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)