-->

hyydytetty valkosuklaa-sitruunakakku

Mar 16, 2014

Viime viikolla tuli leipomishinku, kun saimme neidin kanssa kahvivieraita vanhemmistani ja veljestäni tyttöystävineen. Päätin kokeilla jotain uutta, ja aikani netissä pyörittyäni löysin niin herkullisen kuuloisen reseptin, etten millään voinut ohittaa sitä.




Valion  Lime-valkosuklaa maustettua rahkaa ei löytynyt lähikaupastamme, joten vaihdoin rahkan mauksi ihan pehvatuntumalla Valion vastaavan Sitruuna-rahkan. Vaihto onnistui maun puolesta mainiosti, sitruuna sopi kakkuun mielettömän hyvin, ja raikasta limen makua sain mukaan raastamalla täytteen päälle valkosuklaan lisäksi tuoreen limen kuorta. Ainoa ongelma muodostui liivatelehtien kanssa pelaamisesta; en ollut koskaan käyttänyt niitä leivonnassa aiemmin, joten en ymmärtänyt lisätä tarpeeksi kiehuvaa vettä niiden päälle, tai vastaavasti lämmittää seosta lisää, jotta ne olisivat sulaneet kunnolla. Tuloksena tästä oli suuri määrä jähmettyneitä klimppejä rahkatäytteen joukossa, nice. Niitä olikin sitten tosi kiva räkiä lautasen reunalle herkuttelun lomassa...



Maku oli ihan huumaavan herkullinen, eikä ulkonäössäkään ollut mitään vikaa, eli suosittelen ehdottomasti kokeilemaan reseptiä, jos olet näppärämpi liivatelehtien kanssa kuin tämä leipuri. En tosin aio luovuttaa vielä, vaan suunnitelmissa on tehdä sama kakku vaikka juuri sillä Lime-valkosuklaatäytteellä lähiaikoina, jotta oppisin tuon liivatelehtien oikeaoppisen käytön, eikä seuraavalla kerralla tarvitsisi pilata makunautintoa niillä äklöttävillä klimpeillä.

Kaikki loistovinkit siis jakoon liivatelehtien käyttöön liittyen kommenttiboksiin, kiitos!

8 comments:

  1. Voi nam, rrrakastan valkosuklaata eikä limessäkään ole valittamista, joten tätä on ihan pakko kokeilla! En ole kummoinen leipuri, joten suosin tällaisia simppeleitä reseptejä, joissa on mahdollisimman vähän kohtia, joissa mennä pieleen. :) Liivatelehdetkin olen korvannut liivatejauheella, joka sopii tällaiselle tumpelolle huomattavasti paremmin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kokeile ihmeessä! :) Luin tuosta jauheestakin, mutta nimenomaan sellaisia kommentteja, että se olisi vielä lehtiäkin vaikeampi käyttää? :O Sun mielestä siis kuitenkin helpompi, vai? :)

      Delete
  2. Siis liivatelehdet on niin helppo. Liotat niitä kylmässä vedessä niin että ovat ihan lötköjä, läsäytät ne vaikka teemukiin ja pikkusen vielä vettä/sitruunamehua päälle ja n. 15 sek. mikroon, siitä suoraan nauhana sekoittaen kakun täytteen joukkoon. Hyvä tulee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sun kakkuja syöneenä uskalla uskoa tähän neuvoon... :D Mutta koin myös ongelmaksi sekoittamisen, että minä ihmeen nauhana?! Ja miten mä sitä jähmeää täytettä sekoitan yhdellä kädellä, samalla kun kaadan sitä litkua sinne sekaan? :D Kauheen vaikeeta, pitäis nähdä jonkun superleipurin tekevän se kerran ja sit vaan matkia. ;)

      Delete
  3. Nam kun on herkullisen näköistä ja kuulloista. Liivatelehdet ovat kyllä helppoja käyttää. Itse ensin kuumennan nesteen ja siihen puristan liivatelehdet joukkoon samalla sekoittaen. Sitten vaan vähitellen täytteen joukkoon. Itse käsivaivaisena kysyn miestäni tässä vaiheessa apuun jos se on kotosalla. Toinen sekoittaa täytettä ja toinen laittaa liivateseosta ohuena nauhana. Voisiko ne sinun mainitsemasi "klimpit" olla kermasta. Jos kerma on täytteessä jo ennen liivatelehteä siitä tulee monesti tällaisena. Itse yleensä sekoitan kerman viimeisenä joukkoon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marru vinkeistä. :) Klimpit oli kyllä puhdasta liivatetta, mutta kerma oli kyllä siellä joukossa jo, eli seuraavan kerran voisin sekoittaa sen joukkoon ihan viimeisenä! :)

      Delete
  4. Kidutusta :D Mun tekis niin mieli tuota. Valkosuklaa on parasta ja juustokakut myös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe, viikonloppuna leipaiset sitten? ;) Ja oi, älä edes alota juustokakuista!! :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)