-->

kynsilakkojen säilytyksestä

Mar 1, 2014

Postilootaan oli kolahtanut viime viikolla eräs taannoinen eBay-ostokseni, jonka hankintatarkoituksena oli helpottaa kynsilakkamaanikon eteen pumpsahtanutta säilytystilaongelmaa. Syy ongelmaan on yksinkertainen: lakkoja taisi olla viime laskukerran mukaan vajaa yhdeksänkymmentä pulloa. Juu, oho. Miten tässä näin taas pääsi käymään? Yläastetta käydessäni ja vielä muutama vuosi siitä eteenpäin olin hurjan innostunut kynsien kanssa räpeltämisestä, mutta vuosien varrella tuo into laantui ja päälle parikymppisenä puteleita taisi olla vain vajaa parikymmentä, mikä oli mielestäni todella kohtuullinen määrä perusnaikkoselle, joka tykkää kuitenkin silloin tällöin sutia kynsiinsä jotain kaunista.




Pari vuotta sitten, luovuttuani itse geelikynsien tekemisestä, lakkamania nosti taas varovaisesti päätään. Vielä jokin aika sitten tilanne oli ehkä jotenkuten hallinnassa, mutta tällä hetkellä peli on jo auttamattomasti menetetty, ja nostankin nöyränä kädet ylös ja heiluttelen tyytyväisenä viikottain pariin kertaan vaihtuvia lakattuja käpälöitäni ja kuolaan muiden upeita lakkauksia lukemattomista kynsiblogeista.

Uskallan silti väittää pullomääräni olevan vielä varsin kohtuullinen kun puhe on kynsimaanikoista noin yleensä, olen antanut itseni ymmärtää kunnon entusiastin varastoista löytyvän vähintään pari sataa eri sävyistä lakkaa, joista suurin osa on tietysti niitä melkein saman sävyisiä lakkoja, joiden hienonhienon vivahde-eron huomaa vain asiaan vihkiytynyt superfiilistelijä. Ei siinä, en tuomitse heitäkään, mietin vain mieleni perukoilla miten he ovat ratkaisseet tuon säilytystiladilemman.



Mulle sopiva ratkaisu löytyi muistaakseni alle vitosella merten takaa ja vetää sisäänsä heittämällä kaikki lakkani, ja tilaa jää - huolestuttavaa kyllä - vielä kymmenille pulloille, koska tuo näppärä vekotin on kaksipuolinen. Läpyskä tarvitsee vielä hieman tuunausta, koska se on suunniteltu korujen ja muiden keveiden asioiden säilytykseen, joten joudun ompelemaan sen sisälle tukevamman puisen henkarin, että höskä jaksaa kannatella itseään sillä tangolla, minne sen päädyn ripustamaan. On varsin kätsää napata tuo vaatepussin sukulainen tangolta käteensä ja nähdä kaikki omistamansa lakat yhdellä silmäyksellä, ja mikä parasta, säilytyspussukka taskuineen on aika herkullisen näköinen, kun lakat järjestää värijärkkään.

Miten te säilytätte lakkojanne?

4 comments:

  1. Kiva systeemi säilyttää. Minulla on kahdessa kannellisessa pienessä rasiassa, tummemmat ja vaaleimmat sävyt erikseen. Joskus lakkaan monta viikkoa putkeen, sitten on tämä kausi kun yhtään ei kiinnosta ja lakat saavat pysyä kaapissaan.

    ReplyDelete
  2. Mulla on nyt kestänyt tämä innostus vaikka kuinka pitkään, kun vain olisi aikaa ja jaksamista enempään, niin vaihtaisin lakkaukset varmaan joka toinen päivä! :D

    ReplyDelete
  3. VOU!!! Okei, voinko tulla lakkailee teille kynsiä? :D Ihanan paljon sulla on ja vaikka mitä upeuksia sulta noista kuvistakin jo löytyy. On muuten mahtava säilytyskikka. Missä tuota sitten pidät? Roikkuuko se seinällä?
    Mun, suhun verrattuna pieni, kokoela säyilyy näin:

    http://my-fantazya.blogspot.fi/2013/04/kynsilakkojen-sailytys.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, tuu vaan! :D Juu, kyllä mulla taitaa jo olla aika hyvin edustettuna melkein kaikki sateenkaaren värit täällä, mutta miten näitä tuntuu sittenkin himottelevan aina lisää... ;) Kieroutunutta puuhaa kerrassaan. :D Menee vaatekaapin tangolle roikkumaan, jahka saan ommeltua tuohon yläosaan sisälle jämäkämmän puuhenkarin, että kestää lakkojen painon. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)