-->

Lace shirt

Apr 22, 2014

Olimme eilen juhlistamassa veljeni ja hänen tulevan morsionsa kihlajaisia kahvittelemalla vanhempieni luona, joten olin pakotettu pukeutumaan taas astetta siistiimpiin rätteihin. Ei siinä, ihan mielellänihän mä aina laittaudun, joskin nyt alkaa homma jo mennä hieman kinkkisemmäksi, koska vaatekaapin antimet tuntuvat sopivan päälleni päivä päivältä huonommin. Yritä nyt sitten näyttää edustavalta ja tuntea olosi samaan aikaan mukavaksi...

housut H&M Mama :: paita H&M Mama :: baltsut H&M :: clutch HALI :: korvikset H&M :: lasit Tom Ford :: rannekoru Thomas Sabo


Onnistuin mielestäni hommassa tällä kertaa ihan kohtuullisen hyvin, koska rakensin asun taas noiden samojen lökäpöksyjen ympärille, jotka jäävät stragesisesti masun alle, eivätkä siten kiristä yhtään mistään. Niiden pariksi viime raskauden peruja oleva pitsisomisteinen valkoinen mammateeppari ja jalassa tossuilta tuntuvat matalat baltsut ja asu oli valmis. Laukuksi valkkasin asun ainoan väripilkun, viime kesän aleista bongaamani sähäkän sinisen nahkaclutchin, jonka ruusukultaiset metallihelat tosin mietityttävät edelleen vannoutunutta hopean käyttäjää. Tukkaan värkkäsin matalan nutturan ja auringon paistaessa kuvaan astuivat myös uusimmat aurinkolasini, joiden malli ihastuttaa edelleen.



Meikkiä ei nyt kuvissa sen kummemmin näy, eikä siitä ole kuviakaan, mutta luotin tällä kertaa ihan perus savusilmiin harmaan ja vaaleanpunaisen sävyissä, kissamaisin rajauksin. Huulilla oli pelkkää huulirasvaa, koska onnistuin unohtamaan kiillon kotiin. Korviin pääsivät pitkästä aikaa söötit bling bling-rusetit, koska en viitsinyt tukkia dekolteen aluetta paidan pitsisomisteen lisäksi kaulakorulla. Vähän mua itkettää tuo tukan juurikasvutilanne ja väri muutenkin, vielä pitää vartoa kuutisen viikkoa kampaajalle pääsyä, huoh...

8 comments:

  1. Minusta kovin kaunis kokonaisuus! Tykkään tästä valtavasti, voisin pitää minäkin, ihan näin ilman vatsaa :) Laukku on ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. :) Kyllä mäkin pidän lökiksistä ilman masuakin, mutta nyt erityisesti. ;)

      Delete
  2. Jos rupeaa laukku liikaa mietityttämään, niin tänne voi aina myydä ;) Se on niin ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuuliko se siellä huutelee? ;) Muuten se on ihan upea ja ihana, mutta mä oon ruvennut huomaamaan ettei mun kannattaisi juuri tinkiä siitä hopeahela-asiasta, koska aina onnistun kehittämään siitä jonkintasoisen ongelman mätsäillessäni laukkua muihin assoihin. :D

      Delete
  3. Juu minähän se :) Toi nahan väri on vaan niin täydellinen. Tuuli

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, arvasin! :D Kattellaan, että milloin kyllästyn, tai löydän yhtä räväkän clutchin HOPEISILLA metalliosilla, tai mikä parasta, ilman metalliosia. ;)

      Delete
  4. Voi jumpe, sä oot niin tyylikäs!♥ Todella kaunis ja ihana asu!

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)