-->

Keväinen rannekoruarvonta

Apr 11, 2014

Edellisessä postauksessa tätä jo lupailinkin, eli pistetään siis arvonta pystyyn! Arvasitte varmaan mystisistä vihjeistäni kyseessä olevan minkäs muunkaan kuin koruarvonnan - sain nimittäin vanhalta *yhteistyökumppanilta kyselyn halukkuudestani tehdä keväisen diy-projektin heidän tuotteitaan käyttäen joten ajattelin nitistää kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tarjota samalla jotain kivaa teillekin.

Palkintoja on tällä kertaa neljä; alla olevissa kuvissa näkyvät nahkarannekkeet herkullisissa kevätsävyissä, jotka ovat oman suosikkilistani ehdottomassa kärjessä juuri nyt. Ja koska arvioni mukaan osa teistä pitää hopeisista ja toinen puoli varmaankin kultaisista koruista, on kahdessa rannekorussa käytetty hopeisia metalliosia ja lopuissa kahdessa kultaisia. Jokaiselle jotain!

Antaa kuvien puhua puolestaan, tarkemmat ohjeet arvontaan osallistumisesta löydätte alempaa.



Palkinto 1: Oranssia letitettyä nahkaa, secondhandkorumetallikuolaimet ja kultainen korumetallinen magneettilukko. Rannekkeen nahka saatu blogin kautta.

Palkinto 2: Valkoista letitettyä nahkaa, kultaiset korumetalliosat- ja magneettilukko, sekä makeanvedenhelmiriipus. Rannekkeen nahka saatu blogin kautta. 

Palkinto 3: Tumman turkoosia, kapeaa tikattua nahkaa kolmessa rivissä, hopeoituja riipuksia ja sterlinghopeinen lukko kiinnikkeineen. Lukko ja kiinnikkeet saatu blogin kautta.

Palkinto 4: Mintunvihreää tikattua nahkaa kahdessa kerroksessa ja hopeoitu sileä sydänmagneettilukko. Korun materiaalit saatu blogin kautta.

Olet mukana yhdellä arvalla kommentoimalla tähän postaukseen. Kaksi arpaa saavat blogin julkiset lukijat ja sellaiseksi liittyvät. Kolme arpaa saat olemalla julkinen lukija tai liittymällä sellaiseksi, kommentoimalla ja linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiisi. Voit halutessasi käyttää linkissä postauksen kuvia.

HUOM! Mainitsethan kommentissasi mikä koruista on suosikkisi, käyttäen kuvateksteistä löytyviä numeroita. Korujen voittajat arvon järjestyksessä siten, että ensimmäisenä arvottu voittaja saa valita haluamansa korun ja seuraavat voittajat järjestyksessä loput kolme. Kerro kommentissasi monellako arvalla osallistut ja anonyymit, jättäkää kommenttiinne toimiva sähköpostiosoite. Arvonta päättyy sunnuntaina 4.5. Onnea arvontaan!

Postaus sisältää *mainoslinkin. Tarkemmat tiedot blogin kautta saaduista tuotteista löytyvät kuvateksteistä kunkin korun kohdalta.

61 comments:

  1. Mukana kahdella arvalla. Lemppari on sähäkkä ykkönen :)

    ReplyDelete
  2. Mukana kahdella arvalla.
    Kivoja kaikki, mutta ehdoton suosikkini on nro 3.

    ReplyDelete
  3. Kahdella arvalla mukana, 3 on suosikki

    ReplyDelete
  4. Palkinto 2 oli mieluisin =), mukaan yhdellä arvalla!
    ninuska76@luukku.com

    ReplyDelete
  5. tuo oranssi kävi heti miun luihin ja ytimiin. jotensakkin nyt semmonen värikäs räiskyvä fiilis, eli sitä lähden tavoittelemaan. kolme arpaa minulle :)

    ReplyDelete
  6. Oi! Todella upeita! Olisi kiva osata itsekkin näpertää tuollaisia.:)
    Olen mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Suosikkini näistä koruista on palkinto 1.

    -nelli
    s.posti nenniuu@gmail.com

    ReplyDelete
  7. Yhdellä mukana arvonnassa.
    Numero 3 on valintani.

    ReplyDelete
  8. Ykkönen on ehdoton suosikkini!
    EvaK

    ReplyDelete
  9. Kivoja rannekoruja, täytyi oikein kauan miettiä, minkä valitsisin, mutta päädyin ensi-ihastukseeni eli nro 3. Vanhana lukijana mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski@luukku.com

    ReplyDelete
  10. Valkoinen 2 on mun mieleen. Kahdella arvalla mukaan.
    mariestrange(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  11. Ihana arvonta, ilman muuta kolmella arvalla mukana. Jaoin linkin omassa blogissani bloggerin kautta. http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    Lemppari on numero 4

    tiia68@gmail.com

    ReplyDelete
  12. Oon mukana yhdellä arvalla. Palkinto 2, ihan huikeen kaunis koru!:-)

    vilkmaaria@gmail.com

    ReplyDelete
  13. Yhdellä arvalla mukana, nro 2 on suosikkini :)
    Saaylita@ulapland.fi

    ReplyDelete
  14. Yhdellä arvalla mukana :) numero. 4 on suosikkini... tmkuitunen@hotmail.com

    ReplyDelete
  15. Kolmella arvalla mukana - linkitys blogini sivupalkin arvontaosiossa.
    Ja huolisin ihan jokaisen noista rannekkeista, mutta jos valita täytyy, niin numero 2.

    ReplyDelete
  16. Yhdellä arvalla mukana, suosikkini on koru 2. Upeita! -Sari- kissankarva85(at)gmail.com

    ReplyDelete
  17. Lempparini on nro 3 ja olen julkinen lukija eli kaksi arpaa (:

    ReplyDelete
  18. Esikoismimmiseni hihkui korut nähdessään että numero ykkönen on niiiiiiin ihana!
    Eli sitä lähden tavoittelemaan kolmella arpasella:)

    ReplyDelete
  19. nro.2 ja kahdella mukaan.
    terveys1 (at) wippies.fi

    ReplyDelete
  20. Kahdella arvalla mukana. Suosikki on nro 3, valinta oli kyllä vaikea :)

    ReplyDelete
  21. Lukijana kahdella mukaan ja kolmonen on mun suosikki

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    ReplyDelete
  22. Taru, ää! Miten upeita luomuksia olet taas tehnyt! Tänne on sitten varattu nro. 2 valkoinen helmiupeus ;) Tuo pirtsakka oranssikin kyllä voisi tulla tänne. Aivan mahtavia! Eli ehdottomasti mukana kolmella arvalla! Tässä linkki postaukseen.

    http://my-fantazya.blogspot.fi/2014/04/perjantain-huippu-vinkki.html

    Ihanaa viikonloppua upeus <3

    ReplyDelete
  23. Palkinto 2. Yksi arpa :)
    emppu_98@windowslive.com

    ReplyDelete
  24. Hienoja ovat kaikki, mutta palkinto nro 3, eli tumman turkoosinen on suosikki :) Yksi arpa kiitos.
    ninjapieni(at)gmail.com

    ReplyDelete
  25. Kauniita rannekkeita! Kaksi arpaa kiitos

    ReplyDelete
  26. Kahdella arvalla mukana. Suosikkina ehdottomasti kolmonen!
    xlelamaa@gmail.com

    ReplyDelete
  27. Kauniita koruja. Kolmella arvalla mukana. Olipa vaikeaa valita hopeisen ja kullankin väliltä. Suosikkini ovat 2 ja 3.
    kotihiirivarvikossa@gmail.com

    ReplyDelete
  28. Kolmonen oli eniten mun näköinen, vaikka tosi hienoja olivat kaikki! Kahdella arvalla mukana.

    ReplyDelete
  29. Kahdella mukana ja suosikki nro 3 :))
    marskunpostit@gmail.com

    ReplyDelete
  30. Kolmella arvalla mukana, Ja kolmonen on myös suosikkini.
    postin.tuomaa@gmail.com

    ReplyDelete
  31. Palkinto 3 on suosikkini. Yhdellä mukana leenvikki at gmail.com

    ReplyDelete
  32. Mukana kahdella arvalla!! Ja numero kolme on mun suosikki!

    ReplyDelete
  33. Palkinto no. 3 on suosikkini! Kahdella arvalla mukana :)

    tilda.vanilla@gmail.com

    ReplyDelete
  34. 2. ja 3. ovat suosikkejani, aivan mielettömän upeita ja huikeita kaikki!! Miten ihmeessä osaat tehdä jotain näin kaunista? Löysin upean blogisi toisen blogin kautta ja heti jään innolla lukijaksi. Onko mitenkään mahdollista saada uudet postaukset tilattua suoraan sähköpostiin? Sitten vielä kysyisin huikeista kuvistasi, millä kameralla ja linssillä kuvaat? Minulla ei ole omaa blogia, joten kahdella arvalla tavoittelen voittoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos aivan ihanasta kommentistasi, hurjan kiva että jäät seuraamaan blogiani! :) Katson miten saisin tuon s-postinamiskan liitettyä blogiini, jotta seuraaminen onnistuisi sitäkin kautta. Jos tämä ei onnaa, niin sitten vaihtoehtoina ovat Blogilista, Bloglovin tai Googlen lukija-toiminnon kautta postausten tilaaminen.

      Kuvaan Olympuksen Pen PL1-minijärkkärillä, joka on tosin jo kolmisen vuotta vanha, eli mallista on käsittääkseni jo markkinoilla ainakin yksi päivitetty versio. Lisäksi mulla on perusobjektiivin lisäksi kameraan yksi pidempi putki, jonka tietoja en nyt valitettavasti muista ulkoa. :) Onnea arvontaan ja ihanaa sunnuntaita sinulle!

      Delete
  35. wau! yhdel arvalla nro.3 tavoittelemassa

    ReplyDelete
  36. Oi kuinka ihania! Yhdellä arvalla mukana. Suosikkini on numero 2
    ~elle~

    ReplyDelete
  37. Kauniita on kaikki, mutta numero 3 on suosikkini. :) Yhdellä arvalla mukana! :) hlesinkkonen[at]gmail.com

    ReplyDelete
  38. Tuo koru nro 3 on niin upea! Nahkakorut näyttävät kyllä todella kivoilta. Yhdellä arvalla mukana!
    lankatarina@gmail.com

    ReplyDelete
  39. Koru nro 3 on suosikkini. Kaikki ovat kauniita.

    Kahdella mukana.

    ps. itselläni myös arvonta sisustuslehdistä.

    ReplyDelete
  40. Kahdella arvalla mukana. Numerot 3 ja 4 ovat suosikkejani, mutta ehkä numero 3 kaikkein mieluisin! Kaikki ovat kivoja kyllä.

    sopeutuja(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  41. Ihania kaikki. Vaikea valita suosikkia, mutta jotenkin näin keväällä tuo iloisen oranssi numero 1 säväytti eniten. Yhdellä arvalla mukana.

    ReplyDelete
  42. 2 on mieleinen, kahdella arvalla mukana
    pauleceb(at)gmail.com

    ReplyDelete
  43. Arvalla mukana, kun lukijaksi liittyminen ei onnistunut... Nro 2 on näistä kivoin
    janttarainen(AT)luukku.com
    -Janttara

    ReplyDelete
  44. Arvalla mukana tavoittelemassa korua nro 3
    nellakos(at)gmail.com
    -Nellukka

    ReplyDelete
  45. Nro 4 on parhaan värinen, sopisi monen vaatteeni kanssa.
    Arvalla mukana
    marialuok(at)gmail.com

    ReplyDelete
  46. Kesän väri on valkoinen :D
    Eli nro 2 ja yksi arpa
    kristapasm(at)gmail.com

    ReplyDelete
  47. Kahdella mukana! Ja voi että, tuo kolmonen on niiiin mun näkönen!

    ReplyDelete
  48. kakkonen suosikkini! yhdellä mukana :)
    kristiinak.nieminen@gmail.com

    ReplyDelete
  49. Suosikki on nro 2.
    sinilintu_(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  50. Kakkonen on kaunein! Yhdellä arvalla mukana
    meretekos(at)gmail.com

    ReplyDelete
  51. Yhdella arvalla mukana, kolmonen on suosikkini
    sampsapie(at)gmail.com

    ReplyDelete
  52. Mukana yhdellä arvalla, lempparini on numero 2. :)

    Keväisin perjantaiterkuin
    Mimmu

    flower3000(a)suomi24.fi

    ReplyDelete
  53. Kahdella arvalla mukana ja lemppari nro 3...:)

    ReplyDelete
  54. Yhdellä arvalla mukaan. Nro 3 on suosikkini.

    ReplyDelete
  55. Yhdellä mukana
    nro 3
    eekku80@netti.fi

    ReplyDelete
  56. Arvalla mukana nro 4 tavoittelemassa
    arskari(at)gmail.com

    ReplyDelete
  57. Tulen arvalla mukaan, palkinto nro 3 on suosikkini, upea väri ja muoto.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    ReplyDelete
  58. Arvalla mukana, tumman turkoosinen numero kolme on suosikkini.
    flight(at)luukku(piste)com

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)