-->

Biozell Professional Color Mask - tehohoitoa hiuksille

May 5, 2014

Sain blogin kautta testiin kotimaisen Biozellin hoitavia ja sävyttäviä Color Maskeja ja nyt osaan jo raportoida käyttökokemuksistani teillekin.

Tämä kotimainen merkki edustaa suomalaisen työn historiaa jo seitsemän vuosikymmenen ajalta ja profiloituu nykyään nimenomaan meidän suomalaisten hiuksille sopivien hiustenhoitotuotteiden kehittämiseen, unohtamatta vaikeita skandinaavisia sääolosuhteita, joille hiuksemme altistuvat vuoden ympäri.

Color Maskit on kehitetty sävyttämään ja hoitamaan hiuksia; tummissa hiuksissa väriä syvennetään sävytteillä ja vaaleissa taitetaan tai raikastetaan. Sävytteitä on Biozellin valikoimassa kahdeksan ja niitä voi sekoittaa keskenään juuri oikeanlaisen sävyn aikaansaamiseksi. Itse sain kokeiluun vaalealle tukalle sopivat sävyt Silverin ja Cappuccinon.



Cappucinoa kokeilin ainoastaan kerran, ja totesin sen olevan sävynä liian lämmin omaan makuuni, joten kyseinen purkki lähti kiertoon ystävälleni, jonka hiukset ovat huomattavasti lämpimämmän sävyiset ja reippaasti omiani tummemmat. Silver taas oli juuri se sävy mistä minun pehkoni sai ekstrabuustia; parin käyttökerran jälkeen huomasin selkeän taiton värissä kylmään suuntaan, tosin toisella kokeilukerralla pesin hiukset ensin hopeashampoolla, joten sekin lienee taittanut väriä myös kylmempään suuntaan.

Seikka mihin itse ihastuin Color Maskeissa on ehdottomasti niiden käsittämätön hoitoteho; hiukset ovat hoidon jälkeen ihan huikean pehmoiset, sileät ja kiiltävät, vaikka hopeashampoo kuivattaa syväpuhdistavana tuotteena omaa raidoitettua tukkaani ihan hurjasti. Silti hiukset olivat sävytteellä muhittelun jälkeen aivan upeassa kunnossa!



Sävyte levitetään joko aivan kuivaan tai pyyhekuivaan tukkaan ja annetaan vaikuttaa kolmesta viiteen minuuttia, joka on se aika minkä sävyte tarvitsee toimiakseen. Kaikki tästä ylimenevä aika ainoastaan tehostaa sävytteen hoitotehoja, mutta ei enää vaikuta hiusten väriin millään tavalla. Sain myös vinkin, että sävytettä voi käyttää halutessaan vain osaan hiuksista, hieromalla sitä hiusten pituuksiin ikäänkuin raidoittaen niitä. Tämä voisi olla hauska efekti selkeämpää värieroa hiuksiinsa hakevalle kuluttajalle, joka ei kuitenkaan tahdo sävyttää heti koko tukkaansa.

Sävyt säilyvät hiuksissa 6-8 pesua ja tuoteselosteen mukaan yhdestä purkista riittää ainetta kahteen-kolmeen pesuun puolipitkälle tukalle. Tätä en kyllä allekirjoita, koska itse olen nyt lotrannut tuotetta reilusti koko tukkaan jo kahteen otteeseen, ja tuubista riittänee vielä tavaraa ainakin kolmeen-neljään käsittelyyn lähes vyötärölle ulottuvaan, paksuun tukkaani.

Hintaa tällä superhoitotuotteella on noin kymmenisen euroa ja se on saatavilla marketeista, kuten muutkin Biozellin tuotteet.

Oletteko te jo kokeilleet Color Maskeja?

Postauksen tuotteet saatu testiin blogin kautta.

6 comments:

  1. ai miten hieno juttu että tämmösiä alkaa tulla marketeihinkin. tartteekin testailla..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, Biozellin tuotteista ei ole kyllä mun kohdalle huteja sattunut, ja mikä parasta, hinnat ovat todella kohtuulliset! :)

      Delete
  2. Minä olen jotenkin niin kovin arka kokeilemaan tämmöisiä. Hamalla 90-luvulla oli hyvä idea vetäistä vasta blondattuihin hiuksiin pinkki vappuväri, ei muuten lähtenyt pois. Ehkä saattavat olla kehittyneet nämä tuotteet tässä 15 vuoden aikana :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, ihana mielikuva! :D Mä luulen että sullekin olis tosi passeli just toi hopea-sävyte, koska muistelen sunkin halunneen pitää hiusten sävyn kylmän vaaleana? :)

      Delete
  3. TÄÄ ON PARASTA!!!!
    Mun aina niin keltaisena viihtynyt pehko on vihdoin saanut ihanaa tuhkaista tunneltaa ja sävy miellyttää kantajaa hirmuisesti! Teki hiuksille todella hyvää ja voin 100% varmuudella sanoa, että käyttöön jäi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä luulen kanssa että tää jää mullakin vakikäyttöön, hopeashampoon kanssa on meinaan äärimmäisen toimiva pari! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)