-->

erikoispallon (a.k.a.raskausmasun) plussat ja miinukset - osa 2

May 7, 2014

Muistin tänään kirjoitelleeni ihan blogin alkutaipaleella ylös mietteitäni elämästä ensimmäisen erikoispalloni kanssa ja palasinkin äsken lukemaan tuon noin puolitoista vuotta sitten kirjoittamani tekstin. Oli hauska palata ajassa taaksepäin ja yrittää muistella miltä tuntui olla raskaana silloin, kun äitiyslomalle jäätyään sai itse päättää päivärytmistään, eikä päivieni pomona ollut vajaan metrin mittaista liinatukkaista ikiliikkujaa. Tästä sainkin idean uuden listan kokoamiseen, eli alta voitte lukea mietteitäni elämästä toisen erikoispallon kanssa, featuring esikoinen. Ajankohtakin on aika sama verrattuna ensimmäiseen tekstiin, kuopuksen laskettu aika häämöttää nimittäin noin kuukauden päässä.

plussat:

- Erikoispallo on mielestäni edelleen aika kätsä alusta lautaselle sohvalla elokuvista tai lempisarjoista nauttiessa, tosin se heiluu asukkinsa mukana joskus siihen malliin, että lautasesta on hyvä pitää vähän kiinni.
- Erikoispallo saa osakseen vain positiivista huomiota ja esikoinen tykkää tehdä pieruääniä sen pintaan. (Pieruääni = päristelyä erikoispalloa vasten).
- Erikoispallo (ja taaperoarki) ovat mainio tekosyy silloin, kun ei oikein jaksa panostaa - mihinkään.
- Erikoispallon omistaja saa enemmän anteeksi: ulkonäköäsi kehutaan, vaikkei siinä mitään kehuttavaa olisikaan ja vaatevalinnat huomioidaan positiivisesti, jos olet kerrankin onnistunut saapumaan paikalle ihmisen näköisenä ja niin edelleen.
- Erikoispallon omistajalle hymyillään paljon, etenkin kun mukana matkassa seuraa keimailuun taipuvainen taapero, jonka lempipuuhaa on mummoille vilkuttelu ja yleinen muikistelu.
- Erikoispallon omistaja joka selviää taaperoarjesta kunnialla tai ainakin melkein saa kotona lähes kansallissankarin aseman miehen silmissä, joten hierontaa sun muuta hemmottelua on tarjolla, jos vain löytää hyvän asennon missä vastaanottaa tällaista huomiota.
- Erkoispallon kanssa liikkuessa sitä ajautuu väkisinkin keskusteluihin tuntemattomien ihmisten kanssa, mikä on useimmiten vain todella mukavaa, juroista suomalaisistakin löytyy ihan uusia ulottuvuuksia!
- Erikoispallon omistaja saa delegoida kaikki miehen työajan ulkopuolella tapahtuvat kakkavaipan vaihdot ja esikoisen pehvanpesut miehelle, koska erikoispallon kanssa homma on ergonomisesti todella kyseenalaista. Pienet on kotiäidin ilot, kuulkaa!
- Erikoispallon omistajaa kehutaan usein "hehkuvan" näköiseksi, vaikka olen jo pitkään salaa tiennyt tuon hehkun olevan vain hormonihiestä johtuvaa... Kauneus on katsojan silmässä, vaimitensenytmenikään?
- Erikoispallon omistajan ei oikeastaan tarvitsisi nousta ylös muuta kuin vessassakäyntiä varten, kaiken muun tarjoutuvat tekemään ystävälliset läheiset, ainakin jos paikalla on muitakin kuin taapero. Tosin taaperokin osaa jo vaikka mitä: tuoda äidille tyynyn/peiton/puhtaan vaipan/uuden kirjan ja mitä näitä nyt on. Kissanpäivät, vai onko sittenkään?
- Erikoispallo numero kakkosen kanssa uni maistuu edelleen tässäkin vaiheessa raskautta, olen päätellyt tämän johtuvan tuosta erikoispallo numero ykkösen entisestä asukista.

miinukset:

- Erikoispallo numero kakkosen kanssa huolehdittava on niin pallosta, itsestään kuin esikoisestakin; mamma ei todellakaan saa levätä ahterinsa päällä silloin kuin huvittaisi, vaan niitä juupelin Muumikirjoja on luettava kyllästymiseen asti, vaikka väsy kuinka painaisi silmää ja erikoispallo virtsarakkoa.
- Erikoispallon kanssa ei ole mukava pukea itseään, saatikka sitten joka puolelle säntäilevää taaperoa, joka on päättänyt karata luotasi juuri kun olet saanut hänen sormensa aseteltua sormikkaisiin ja nyhtää ne irti käsistään.
- Erikoispallon omistaja ei välttämättä aina jaksa kuunnella kommentteja erikoispallonsa koosta, etenkin jos ne ovat laatua "synnytätkin varmaan kohta" raskausviikolla 30...
- Erikoispallo tekee kantajastaan välillä hermoraunion: pitäisi jaksaa huolehtia esikoisesta, tiristää kaikki irti vielä näistä viimeisistä viikoista vain yhden äitinä, nauttia parisuhteesta ja sitten kuitenkin levätäkin - kuka kerkeää tehdä kaiken tämän ja pysyy silti tolkuissaan? Itse onnistun tässä ajoittain, mutta välillä menee rytisten mehtään.
- Erikoispallo on vain yksinkertaisesti tiellä. Se osuu keittiön tasojen kulmiin, ovenkarmeihin ja avaan sen päälle jatkuvasti jokaisen kotimme oven. Kuvitelkaapa näkyä vauvakutsuiltani: meitä oli paikalla neljä mammaa masuinemme ja keittiömme on suhteellisen kapea... Siinä ei kuulkaa paljon ohiteltu kaveria, piti liikkua jonossa, kun laihistaakan ei voi.
- Erikoispallo venyttää masunahkaa niin että ritkuna vain käy, kauhulla odotan jo kakkosen aikaansaamia tuhoja tissieni alapuolella, gulp.
- Erikoispallon kanssa on hetken ihan kivaa, ehkä siihen raskauden puolenvälin pintaan, mutta sen jälkeen sitä vain odottaa kieli pitkällä pääsevänsä taas takaisin omiin nahkoihinsa, ilman että joku koko ajan möyhyää sisälläsi. Esimerkiksi silloin kun sinua nukuttaisi, tai silloin kun haluaisit olla hetken rauhassa itseksesi. Tai silloin kun tahtoisit ottaa sohvalla mukavan löhöasennon, mutta päädytkin istua tönöttämään viisi senttiä sohvan reunasta selkä luonnottomasti suorana, jättimasu jalkojesi välissä roikkuen...

yhteenveto:

Molemmat raskauteni ovat olleet helppoja, ja tiedän päässeeni tosi vähällä moneen muuhun odottajaan verrattuna. Pidänkin itseäni tosi onnekkaana tässä suhteessa, nämä kun eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä. Suurimman osan ajasta jaksan edelleen suhtautua vaivoihini huumorilla, mutta kyllä välillä on kiva mouruta miehelle oikein sydämen pohjasta, kun olo on oikein väsynyt tiukan päivän jäljiltä, eikä siinä sohvalla tunnu enää oikein löytyvän mukavaa asentoa.

Lähipiiri kuulemma unohtaa välillä mun edes olevan raskaana, kun en valita asiasta, ja tokaisinkin heille miehen saavan osakseen suurimman osan jupinoistani, joihin laskettaneen myös noin parin viikon välein toistuvat hormonihulluusraivarit. Ja jos ensimmäistä odottaessa aika tuntui matelevan, niin nyt se on suorastaan lentänyt! Olenkin tituleerannut jo menneitä raskauskuukausiani elämäni nopeiten ohi hujahtaneiksi kuukausiksi, ei tässä paljon kerkeä raskautta edes miettiä, kun arjen täyttää tuo esikoinen touhuineen ja mun omat menot, joista pidän tiukasti kiinni - kun mamma on tyytyväinen, voi myös muu perhe hyvin.

Kroppa on kestänyt tämänkin raskauden toistaiseksi mainiosti, kunto on edelleen hyvä, mitä nyt tuota läskiä on taas siunaantunut luideni päälle vähän turhan paljon. Mutta kuten ekankin raskauden jälkeen, pääsee kiloista taas eroon syömällä hyvin ja liikkumalla, joten niistä en tälläkään kertaa ota sen suurempaa stressiä.

Eli mikäpä tässä mennä porskutellessa, näillä fiiliksillä on hyvä vetää tämä projekti kunnialla loppuun asti. Jakakaapa lukijamammat omia mietteitänne kommenttien puolella raskausajastanne, jos huvittaa!

Selfie viime lauantailta, featuring erikoispallo numero kaksi. On muuten aika lailla jo polvien tasolla tuo masu, tippuu pian lattialle, kuten yksi tuttavani tässä totesi yksi päivä...

12 comments:

  1. Tosi kiva kirjoitus. :) Toista myös odottavana olen huomannut saman ilmiön, että siinä missä esikoista odottaessa aika välillä mateli, kun odotti vauvan syntymää niin kovasti, niin nyt viikot vain vilisevät silmissä. :o Välillä siitä on ollut vähän syyllinenkin olo, mutta näinhän se vaan menee. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitt, Elena. :) Hei onnittelut sullekin sitten erikoispallon johdosta! :D

      Juu, ei oo nyt ajankulusta paljoa tarttenut huolehtia, kun ton yhden tontun perässä viipottaa masu pitkällä. :P

      Delete
  2. Ihana postaus! Ihana, kun kerrot niin suoraan asioista :)
    Mut mä olen kyllä rehellisesti ihan sitä mieltä, että sä olet oikeasti niin upea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, muru. Ja toki, miksen kertoisi - ei se aina mitään auvoa todellakaan ole, mutta silti on ihan siunattua, että nämä pallot olen kuitenkin saanut kantaa. :) <3

      Delete
  3. Ei ole kyllä omia palloja ikävä yhtään - onneksi nuo palleroiset ovat jo isojakin, ei ole ikävä pikkupalleroitakaan.. ;) Vaikka viime viikolla kun meillä oli ihana vauvavieras kylässä niin kyllä se ehkä vähän sai pienen hetkellisen kuumeen nostettua, mutta järki vei voiton kyllä. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei ihme, mä en kanssa kuulu siihen porukkaan, joka kaiholla haikailee pallojen perään... :D Vauvakuume saattaa joo joskus iskeä salakavalasti, mutta kuumeesta itse toteutukseen on onneksi matkaa! ;)

      Delete
  4. Kivaa luettavaa ja varmasti totta! 😊 Jos muistelen oikein sun viime masukkaa, ni Se taisi olla enemmän "tyttömasu" ja nyt kuvien perusteella sulla näyttäis olevan " poikamasu" 😉 Mulla missään vaiheessa ollu kunnon masua ja peruin masukuvien valokuvaamisenkin, koska kiloja oli tullut lähes 20kg, mutta kaunista pyöreää raskausmahaa ei ollut 😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Masut on omasta mielestäni olleet aika samanmallisia molemmat, poikamasuiksi tosi moni sanonut - tiedä sitten näistä! :D Tämä toinen on kasvanut vieläkin enempi suoraan eteenpäin, mutta on myös sitten pudonnut tosi alas jo paljon ekaa aikaisemmin.

      Nää on niin yksilöllisiä juttuja nää vauvamasutkin, kelle tulee millainenkin, ja just juteltiin yhden ystävän kanssa että miten kauheaa on, että näitäkin arvostellaan ja mittaillaan muiden toimesta! :/ Että pitää olla sellainen kaunis pyöreä ja kiinteä "jalkapallomasu", että kehtaa sitä sitten hyvällä mielellä ulkoiluttaa. Viis masun ulkonäöstä, se sisältö on onneks tärkein! :)

      Delete
  5. Ihana teksti! Samoja ajatuksia itselläni, kun vajaa vuosi sitten kuopus kasvatteli masua ja taapero hyöri ja pyöri menossa mukana...:) Raskaana olevat naiset ovat aina kauniita, sitä ei vain oikein itse siinä tilassa näe...:) tsemppiä, rankkaa, mutta toisaalta ihanaa aikaa!

    Kaisa-Sofia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. :) Näin se vaan menee, itsessään ei todellakaan osaa nähdä tuota muissa näkemäänsä hehkua, vaan oma olo on todella jotain ihan päinvastaista. :D Kiitos tsempeistä, ei tässä mitään hätää ole, aika rientää niin nopsaa, että kohta tuo paketti on jo sylissä asti! <3

      Delete
  6. Itse koin pallon aika elämää rajoittavana juttuna. Koko ajan murehdin mitä saa syödä ja mitä ei, rakastamani kovan sykkeen hikiliikunta vaan aikaa myöten väkisin jäi ja mielessä kummitteli pelottavana lähestyvä synnytys. Olihan se palkinto sen arvoista, mutta ikävä ei ole palloa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän täysin! Muakin hatuttaa tuo urkka-asia, itsekin tykkään aika agressiivisesta liikkumisesta ja nää mammahömpöttelyt masun kanssa ei oikein inspaa... :D No, ei tässä auta kun vaan olla kärsivällinen, pian pääsee jo treenaamaankin kunnolla!

      Mua ei missään vaiheessa ole stressannut oikeastaan mikään raskauksissa, että osaan sentäs siinä suhteessa ottaa lunkisti. :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)