-->

tequila sunrise lips

May 18, 2014

Viime viikon perjantaina mieleni teki jostain syystä leikkiä vähän huulipunilla, joten tuumasta toimeen ja pelit ja vehkeet esiin pakin uumenista. En ollut pitkään aikaan kokeillut liukuvärihuulia, joten päätin tempaista viimeaikaisen huulipunainnostukseni kunniaksi oikein räväkän huulimeikin naamalleni, korallin ja pinkin sävyissä. Hauskasti sattui myös niin, että perjantaina vietettiin Huulipunavallankumousta, joka kannustaa naisia pitämään parempaa huolta itsestään ja haluaa samalla edistää tietoisuutta naisten sydän- ja hengitysterveydellisistä asioista. 



Aloitin rajaamalla alahuulen räikeän oranssilla huultenrajauskynällä, jonka jälkeen lähdin värittämään huulen pintaa Yves Rocherin Sheer Botanical Lipstickin sävyllä 61. Tangerine. Väri levittyin huulille kuin unelma kapoisen siveltimen avulla, joita tilailin juuri usean kappaleen eBaysta. Sama homma jatkui ylähuulella, ensin pinkki rajaus, jonka jälkeen levitin toisella siveltimellä huulelle Yves Rocherin Grand Rouge -punan sävyssä 41. Corail Etincelant. Lopuksi häivyttelin vielä kynän ja punien rajoja niin, että väritin huulien ulkoreunoja selkeästi enemmän kynällä ja huulien sisäpintaa punilla.




Aika näpsäkät keväthuulet sain aikaiseksi, harmi vaan että kiiltopunilla tehtynä meikki ei toimisi arjessa suttaantumatta. Kuvausmeikiksi tällainen onkin aika hauska, kunhan muistaa olla hieroskelematta huuliaan yhteen! Joskus olisi hauska tehdä vastaava huulimeikki joihinkin juhliin mattaisilla lip staineilla, jotka pysyvät huulilla kuin synti.

Lähtisittekö te tällaisilla huulilla julkisille paikoille? P.S. Tsekatkaa mun ihanat viikset, LOL!

10 comments:

  1. Ihanan raikkaat huulet! Ja kyllä lähtisin...:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, minä myös, jos tällaisen huulimeikin saisi oikeasti pysymään, ilman että on hiljaa suu auki koko päivää... ;)

      Delete
  2. Aivan ihanat huulet! Kunpa joku keksiki, miten tuon lopputuloksen saisi pidettyä huulilla aamusta iltaan, voisin vaikka vähän maksaakin. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No just niin, mä olisin jo tyytyväinen vaikka puolenkin päivän pysyvyyteen! :)

      Delete
  3. Kaunis huulimeikki ja kaunis punan väri. Käytän aika samaa väriä joka päivä töissä, oranssiin taittavaa punaista tällä hetklellä. Mikään ei vedä katsetta pois paremmin väsyneestä naamasta kuin punaiset huulet ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koralli on kyllä superhyvä sävy näin keväällä ja kesällä, piristää todellakin yleisilmettä hurjasti, etenkin jos sattuu olemaan vähän väsähtänyt... :D

      Delete
  4. Miten syötävän upeat huulet oletkin tehnyt! Niin upeat! Ehdottomasti lipstaineilla teet kans :) Mun on ehkä kans pakko kokeilla ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Olisihan se joo kiva jos tällaiset saisi pysymäänkin. ;) Testaa ihmeessä! Hei ymmärtääkseni mekin nähdään la, vai? :)

      Delete
    2. Joo, nähdään! Ihanaa, jännittää <3

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)