-->

Clean cut

Jun 24, 2014

Ne hetket ovat olleet harvassa synnytyksen jälkeen, kun olen jaksanut hieman nähdä vaivaa olemukseni eteen, mutta ehkä sen jotenkuten ymmärtää, vai? Eiliselle oli sovittu treffit vanhempieni kanssa ja päätin sen kunniaksi laittaa tukan nätisti, sutia ripsiin ripsaria (jo toisen kerran synnytyksen jälkeen, köh...) ja heittää päälle muutakin kuin ruskeat sydänkalsarini ja virttyneen kotipaidan.



Ja kuulkaa on se vaan fakta ainakin omalla kohdallani, että hieman normaalia huolitellumpi olemus kohentaa heti mielialaakin, pienistä koroista nyt puhumattakaan! Nuo jalassa olleet Nellyltä joskus vuosi sitten hankitut nahkakorkkarit ovat ehdottomasti yhdet mukavimmista kengistäni. Huolimatta sukattomuudestani ja siitä että kengät olivat jalassa vasta toista kertaa, oli fiilis ihan mainio, eikä rakoista näkynyt jälkeäkään. Muuten menin asun kohdalla siitä mistä aita on matalin, sekä ylä- että alaosa ovat molemmat mammavaatteita, ja tuon paita valkoisen siskonsa kanssa tulee varmaankin jäämään vaatekaappiini, jahka saan vielä parsittua kasaan sen vuoren sisältä löytyvän reiän - joka ei onneksi näy päällepäin. Jos paitojen sisään piilotti kätevästi pikkuruisen raskausmasun, niin sujuu niiden sisälle ihan yhtä ovelasti tämän post pregnancy röllökkeenkin jemmaus... Kiitos vaan S siis tästä kaksikosta, mä aion rakastaa ne puhki!


Laukku on mammani vanha vintage MCM, josta pidän ihan hurjasti - Zalando muuten myy tätä uuden tulemisen tehnyttä merkkiä, jos ette ole vielä tutustuneet siihen. Olen katsellut kaihoten merkin muitakin laukkuja, mutta ainoa häiritsevä asia on se, että ymmärtääkseni nämä oranssinkonjakkiset MCM-monogrammilla varustetut mallit eivät nykyisellään ole enää nahkaisia kuten mammani vanha laukku, vaan ne on valmistettu Luikan kanvaasia vastaavasta materiaalista. Ja mä kun olen nimenomaan rakastunut tuohon sävyyn ja kuosiin... Tosin jos MCM:n uudet väskyt ovat laadultaan puoliksikaan niin hyvää tavaraa kuin Luikan kanvaslaukut, niin liekö tuo sittenkään niin huono homma.



Tukan hutaisin mielikuvituksen puutteessa helpolle ja tutulle hollantilaiselle letille, jonka kääräisin vielä pinneillä kiinni nutturalle. Kuvissa näkyykin luonnonvalossa tosi hyvin tuo uusi, kirkkaampi hiusväri, jonka taitava kampaajani Emilia loihti mulle tässä muutama viikko takaperin, ja johon olen edelleen tosi ihastunut. Ja pakko muuten hehkuttaa vielä tuota Luikan huivia, sen nurjalta puolelta paljastuu kaunis hopeanvalkoinen sävy, jota on kiva käyttää vaihtelun vuoksi farkunsinisen rinnalla. Yllätin itsenikin laittamalla korviin nuo roikkuvat korvikset, jollaisia käytän nykyään aniharvoin. Suurimman osan ajasta korvistani löytää sirot timanttinapit, jotka päällä myös nukun - siksi en muista lähes koskaan vaihtaa korviksia, vaikka niitäkin olisi tuolla korurasia pullollaan...

housut H&M Mama
paita Mamalicious
laukku MCM (vintage)
kengät Nelly
aurinkolasit RayBan
huivi LV

Mitäpä tykkäätte tästä ekasta masuttomasta asusta?

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

8 comments:

  1. Kiva asu, ja kiitos merkkivinkistä, en nimittäin siihen aikaisemmin ollut tutustunutkaan. Piti heti käydä Zalandolla kurkkaamassa. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja eipä kestä, mäkin olen monen monta kertaa jo kuolannut MCM:n laukkuja Zalandon sivuilla... :D

      Delete
  2. Kiva kesäkokonaisuus ja kaunis hymyilevä sinä! Tuo huivi on vaan niin kaunis :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänks veri meni Dahlia, mä tykkään ja huivista just tuon monikäyttöisyyden vuoksi tosi paljon! :)

      Delete
  3. Uuu ihana kampaus, ihana sinä :) miten teillä on menny?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, muru. :) Hyvinhän meillä täällä sujuu, hiukkasen kiireisempää vaan tää arki yllättäen... :D Ja hei hurjasti vielä onnea teille ihanista uutisista! <3 <3

      Delete
  4. Tosi ihana kokonaisuus! Nuo kengät ♥ Sä olet kyllä sellainen upeus!
    Ja hiukset!!!! Ää, vitsit kun itsekin osaisin :p

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, kaunis. Kengät oli munkin mielestä ihan huippulöytö, olisko hinta ollut aleissa kolmisenkymppiä ja täyttää nahkaa ovat! :) Haha, nyt alat vaan opettelemaan, kyllä sä nää kampaushommat opit vielä! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)