-->

uusi kesätukka Kamidasta

Jun 5, 2014

Yhteistyössä: Kamida.

Olen hehkuttanut luottokampaajani Emilian kätten jälkeä jo aiemmin täällä ja täällä, ja olinkin odottanut tätä viimeisintä aikaa kuin kuuta nousevaa, koska reuhka alkoi jo olla siinä kunnossa, että väriä piti päästä päivittämään ja latvaa saksimaan.




Emilia oli pistänyt tuulemaan sitten viimeisen käyntini ja pistänyt pystyyn oman liikkeensä, Kamidan, joka sijaitsee hitsin kätevällä paikalla Helsingin keskustan tuntumassa Kalevankadulla. Kipitin kohti liikettä tuhatta ja sataa nahkeana yhtäkkiä niskaan iskeneestä kesäisestä sadekuurosta ja astuin uteliaana sisään Emilian uudenkarheaan maailmaan.





Paikkaa ja sen omistajatarta on helppo hehkuttaa: sen lisäksi että Emilia on varsin taitava kampaaja ja meikkaaja, on hänellä myös selvästi silmää sisustuksen saralla, sen verran kotoisan ja tyylikkään näköiseksi hän oli putiikkinsa laittanut. Kävimme pikku kiekan jälkeen heti tukkani kimppuun, tämän pituisen letin laittamisessa kun vierähtää aina tovi poikineen - tällä kertaa selvisin ulos neljässä tunnissa. Tosin ekstra-aikaa vei kulmieni ja ripsien värjäys, jonka halusin hoitaa alta pois, koska pienen vauvelin kanssa naaman puunaukseen ei hirveästi aikaa liikene.

Tukkani sai aika peruskäsittelyn toiveideni mukaan: vaaleata raitaa laitettiin kauttaaltaan koko päähän väriä kirkastamaan, ainoastaan latvaan sitä ei laitettu juurikaan, jotta säästäisimme tuota pehkoni käsitellyintä osaa. Latvoista napsaistiin pois nelisen senttiä kuivuneinta latvaa, jotta yleisilme siistiytyisi ja siinäpä tuo sitten olikin.



Sanomattakin selvää, että olin taas supertyytyväinen lopputulokseen, joka ei oikein pääse oikeuksiinsa jälkeen-kuvassa, sateisen iltapäivän kellertävän keinovalon vuoksi. Kuvista poiketen sävy on siis kylmään (ei keltaiseen!) vetävä kirkkaanvaalea, mutta juuresta ja raitojen välistä paistaa silti läpi omaa väriäni, joka tuo sävyyn syvyyttä. Katsotaan josko saisin teille vaikka miehen kuvaamaan vielä paremmat kuvat väristä päivänvalossa. Latvan purkasta eroon pääsy teki myös terää, tukka tuntuu nyt kauttaaltaan paljon terveemmältä ja kasvatusprosessiakin on jäljellä enää vaivainen vuosi! Latva ei myöskään ole (onneksi) noin huonossa kunnossa, kun jälkeen-kuva antaa ymmärtää, ennen-kuva palvelee siinä paremmin, paitsi että tuota surkeinta latvaa tuli nyt nipsittyä pois ihan kunnon tukko.

Kaikenmaailman hiustrendit ja värivillitykset kokeilleena voin todella nyt sanoa viihtyväni parhaiten tässä raidoitetussa vaaleassa sävyssä ja pitkässä, tasaisesti leikatussa mallissa, joka on suhteellisen helppohoitoinen, ja jonka saa aina tarvittaessa sitaistua kiinni. Jos näin kliseisesti voi sanoa, niin olen ikääinkuin tullut kotiin tukkani kanssa, enää ei tarvitse kokeilla uusia juttuja, vaan mun tyytyväisenä pitämiseen piisaa tyven raidoitus nelisen kertaa vuodessa ja latvan nipsiminen puolivuosittain. Ja mikä parasta, edellämainitun asian kun hoitaa tuttu ja ihana kampaaja, helpottuu homma vielä entisestäänkin. Ah, taas on yksi murhe turhamaisen ihmisen mielessä vähemmän!



Emilia tekee kampaajan hommien lisäksi myös meikkaajan duunia, joten jos olet vailla taitavaa ja huippumukavaa saksien- tai pensselinheiluttajaa, ole ihmeessä yhteydessä häneen. Kamidan löydät myös Facebookista, nyt kipinnkapin vaan tykkäilemään nuoren yrittäjänaisen tuoreesta putiikista!

6 comments:

  1. Replies
    1. Kiitos! :) Oon supertyytyväinen tähän väriin kyllä.

      Delete
  2. Oi kun upea väri hiuksissasi! Kauniilta näyttää paikkakin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, väri on ihana ja Kamida on tosiaan laitettu tosi nätiksi! :)

      Delete
  3. Okei, apua! Sun hiukset on ihan täydelliset! Siis VAU! Tää tahtoo kans!
    Ja on todella symppiksen näköinen kampaamo ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, sanoo itse tukkajumala! ;) Mä tykkäsin myös tosi paljon Emilian tyylistä. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)