-->

3 kaverin jäätelöillä suut makiaks!

Jul 13, 2014

Meille koitti miehen kanssa kissanpäivät, kun sain blogin kautta maisteltavaksi kotimaisen 3 Kaverin ihania jäätelöherkkuja. Törmäsin merkin jätskeihin ensimmäistä kertaa viime kesänä anoppilan jälkkäripöydässä, missä maistelimme muistaakseni porukalla vadelma-valkosuklaajäätelöä ja taisimme kaikki olla aika myytyjä maulle.

Muistan tuolloin tuoreen jäätelömerkin aiheuttaneen pöydässä keskustelua kotimaisuudellaan ja sillä, että joku oli uskaltanut lähteä haastamaan jädemarkkinoita hallitsevia suuria jättejä. 3 Kaveria onkin ehdottoman raikas tuulahdus jäätelömarkkinoilla: kotimaisuuden lisäksi merkki vannoo puhtaiden ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden nimeen ja valmistaa herkkujäätelönsä täysin käsin. Ymmärrän täysin miksi Kolmen Kaverin jätskit ovat löytäneet tiensä ihmisten sydämiin; nykykuluttajaan vetoaa kotimaisuus ja lähituotanto, ja kun itse tuote on viimeisen päälle kunnossa, on menestysresepti valmis.


Odotin itse kiltisti viikonloppua ennen jätskimaistiaisia, olen nimittäin tiukasti päättänyt keskittää kohtuullisen herkuttelun ainoastaan viikonlopulle, viikolla pysytään ruodussa vaikka mikä olisi - loput raskauskilot eivät nimittäin sula pois herkkuja jatkuvasti mussuttaen. Mutta ai että, kyllä mun todella kannatti odottaa, sen verran mainioita herkkuja 3 Kaveria mulle tarjosivat.

Tarkkojen makustelujen jälkeen voin todeta suosikeikseni ensinnäkin suussa sulavan suklaan, missä maku on juuri sopivan täyteläinen ja jonka rapsuvat reunat ovat mitä passelein lisä jätskin oheen. Suklaan lisäksi olin myös aivan myyty perinteiselle vaniljalle, joka oli täyteläisyydessään ihana nautinto. Kahvin ystävänä ihastuin myös toki merkin uusimpaan makuun, tummaan ja vaaleaan kahvijäätelöön, joka ei taatusti jätä kahvifaneja kylmäksi. Mies taisi tykästyä eniten merkin marjaisampiin makuihin, mansikka-vanilja oli kuulemma ihan loistava ja vadelma-valkosuklaa juuri sopivan kirpsakka.




Ihan mahtavaa, että Suomesta löytyy tällaista uskallusta lähteä tekemään omannäköistä juttua alalla, jota ovat perinteisesti hallinneet suuret talot - uskon 3 Kaverin pääsevän herkkuineen vielä pitkälle! Pitäneekin laittaa kavereille viestiä menemään, voisivat nimittäin kehitellä muiden makujen oheen vielä oman versionsa lakritsijädestä, mikä on mun - ja ilmeisesti aika monen muunkin suomalaisen - mielestä yksi herkullisimmista jädemauista maan päällä.

Onko 3 Kaveria jo tuttu sinulle ja jos on, mikä mauista on suosikkisi?

Postauksen jäätelöt saatu maisteltaviksi blogin kautta. Bloggaaja ei hyödy linkin klikkaamisesta millään tavalla.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistalla ja Facebookissa.

2 comments:

  1. On tuttu merkki ja niin herkullisia jädejä, että kyllä saavat ison peukun niistä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No älä, vievät kielen ihan mennessään! :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)