-->

Otteita nimijuhla-asusta

Aug 29, 2014

Tuuli otti ystävällisesti kuvat mun nimijuhla-asustani, mutta kuvien kanssa kävi hieman köpelösti, sillä onnistuin jollakin ilveellä säätämään niistä suurimman osan koneen roskakoriin, mikä oli sitten tyhjentänyt itse itsensä jonkun päivityksen yhteydessä. Koko asun sijaan mulla onkin näyttää teille vaan pienet palaset siitä, mutta ei anneta sen haitata menoa. Jos sua jäi kaihertamaan mun juhla-asu, löydät sen täältä.

Tukkani ei jostain syystä enää likaannu samaa tahtia kuin ennen, joten se oli juhlapäivän aamuna ollut pesemättä jo useita päiviä, minkä vuoksi päädyin laittamaan sen kiinni - pesemätön tukka on nimittäin ihan lyömätön pohja kaikenlaisille lettikampauksille! Luotin jälleen tuohon vanhaan suosikkiini, eli pään toiselta puolelta niskaan kiertävään hollantilaiseen lettiin, jonka viimeistelin nutturalla. Nutturan sisälle jouduin hädässä kehittämään sukan, koska joku rohmu on unohtanut palauttaa mun pienemmän hiusdonitsin... Tuo sukka ei ollut mun tukkamäärän huomioiden ihan paras vaihtoehto nutturan pohjalle, pitkää ja paksua tukkaa varten donitsin tai sukan tulisi olla vähän reilumman kokoinen, jotta hiukset saisi käärittyä sen ympärille siististi. Ja kuten kuvasta näkee, on tuo nuttura parin tunnin juhlimisen jälkeen jo aika suttuisessa kunnossa.


Upeat Michael Korsin niittikorkkarit pääsivät siis nimijuhlissa vihdoin neitsytmatkalleen, eikä mulla ole niistä muuta sanottavaa, kuin ylisanoja! Kenkien kärkeen, päkiän alle on sisäänrakennettu jonkinlainen pehmeä kerros, ikäänkuin geelityynyn korvike, joka tuntuu jalan alla niin miellyttävältä, että tuntien steppailu noilla yli kymmenen sentin piikkikoroilla ei tuntunut juuri missään. Tämä povaa hyvää meidän yhteistä tulevaisuutta silmällä pitäen; uskon näiden popottimien eksyvän jalkaani muihinkin juhliin, nyt kun mun ei tarvitse huolehtia niillä seisoskelun mun jaloille aiheuttamista seurauksista lainkaan.

Tykkäsin muuten käyttämästäni pitsimekosta tosi paljon, paitsi päälläni se tuntui kuitenkin inauksen liian lyhyeltä - onneksi oli sentään sukkikset jalassa, niin olo ei ollut ihan alaston. Palataan myöhemmin kyseisiin juhliin vielä yhden postauksen verran, missä fiilistellään yleistä tunnelmaa kuvien muodossa.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

8 comments:

  1. Ah, kengät♥ Mä en kestä!
    Ja sä olit varppina kokonaisuudessaan sellainen upeus♥♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah ja oh kengille! Haha, ihan perusmamma pitsimekossaan, joka oli skidisti liian lyhyt... :D

      Delete
  2. Mä olen joskus testannut Korsin kenkiä ja ihastuin täysin. Niiiin mukavat jalassa. Pakko joskus hankkia, kun lestikin tuntui KERRANKIN hyvältä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, tuollakin korolla olivat huisin mukavat jalassa. :) Saa miettimään uuden parin ostoa toden teolla... :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)