-->

pinkit kesähuulet

Aug 2, 2014

En yleensä arkena - etenkään nyt kesäisin - ole juuri meikkaamaan vaivautunut, mutta kun eilen sain kaunista naisseuraa meille kylään, päätin pitkästä aikaa sutia ripsaria silmiini ja oikein punata huuletkin! Kaikki varmasti muistavat osuvan sanonnan siitä, että kun punaat huulesi kirkkaasti, kukaan ei enää huomaa väsynyttä tai nuutunutta olemustasi. 

Mun olo ei onneksi ole enää viikkokausiin ollut millään tapaa nuutunut, mutta toki sitä punaa voi levittää huulilleen myös ihan muuten vaan, ja näin minä teinkin. Yksi syy oli himo kokeilla blogin kautta saatuja uusia punasävyjä, joista olen tehnyt vain swatchit, mutten ole vielä kaikkia ehtinyt kokeilla huulille.
 



Tämän kertainen kokeilu oli kovasti mieleeni, Sheer Botanical -sarjan sähäkän kesäinen kasaripinkki sävyssä 31. Rose Grenadine toimi huulilla nätisti pienen päivetyksen kaverina ja piristi kasvojen yleisilmettä kummasti.

Kyseisen sarjan punien koostumus on aika kevyt, ehkä hieman huulikiiltomainen ja tuota efektiä korostaa entisestään punan sisältämät pienet hilehippuset, joita shimmeriksikin kutsutaan. Pidän punan tunnusta huulilla hurjasti sen keveyden vuoksi, mutta vaikka fiilis huulilla on kevyt, pigmenttiä kyllä riittää, kuten kuvista saattaa huomata. Ainoan miinuksen vedän vihkooni kestävyydestä; punaa saa nimittäin sutia huulille suht tiuhaan, jos ohjelmaan kuuluu kahvin särpimistä, syömistä tai vaikka pussailua.

Huulipuna saatu blogin kautta.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistalla ja Facebookissa.

8 comments:

  1. Kauniit huulet ja hyvän värinen puna. Itse olen sellainen meikkaaja, että meikkaan melkeinpä roskia viedäksenikin. Huulipunat on niin ihania, tunnustaudun suureksi huulipunafriikiksi ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Maiju! :) Oi vitsi, joskus vähän kadehdin teitä jotka jaksavat noin sinnikkäästi laittautua. Etenkin sillon, kun törmää ihmisten ilmoilla johonkin tuttuun hyvin väsyneellä ja meikittömällä naamalla, heh... :D

      Delete
  2. Tää on näistä mun ehdoton lemppari! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ehdottomasti kaunis, mutta mua syyhyttää vielä testata niitä korallisempia sävyjä kanssa huulille! ;)

      Delete
  3. Ihana sävy. Saattaispa mullekin istua sitten kun hiukset saa vähän tummemman viileän sävyn. Ehkä sitte syssymmällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No aivan varmana kävis sullekin. Ei vitsi, mikäköhän telepatia tässä taas oli, kun just mietin sua jostain syystä taas tummemmalla fledalla... Ai että, kohta on syksy - IHANAA! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)