-->

Vinkki salikissoille

Aug 25, 2014

Tämä päivä on ollut kertakaikkisen väsyttävä ja raskas; viikonloppuna mua vasta hieman vaivannut flunssa tarttui ikäväkseni kunnolla minuunkin, ja nyt myös vauveli sai sen. Isomman neidin nuha on onneksi jo hellittämään päin, mutta hän on korvannut flunssan aiheuttaman lisäkuorman minulle kiukuttelemalla kuin viimeistä päivää koko aamupäivän... Mamman hermo on siis ollut aika pätkällä tänään - vastaavassa tilanteessa olevat ja olleet tietänevät kuinka ihanaa on sairastaa, kun lepoa ei ole tarjolla. Tässä ei muu auta kun ajatella että huomenna on parempi päivä ja puskea eteenpäin, sivuille vilkuilematta!

Mutta, jottei menisi ihan marinaksi, niin vinkkaan teille nopsaan ihan mainiosta jutusta, joka kolahti postilaatikkoon viime perjantaina: kyseessä on treenaajan paras ystävä, käsinauha, johon saa puhelimen kiinni musiikin kuuntelua varten. Vinkin arvoinen juttu on nimenomaan tuon hökötyksen hinta, bongasin omani eBaysta tältä myyjältä hintaan kaksi euroa ja viisi senttiä.

Tuossa mallissa on muovitettu tasku, josta leikkasin muovin siististi irti, jotta voi tarvittaessa räplätä puhelimen kosketusnäyttöä salilla. Värivalikoimaa löytyy runsaasti ja toimitusaikakin taisi jäädä alle pariin viikkoon. Läpyskä ratkaisi kaikki saliongelmani, nyt voin kuunnella musiikkia rauhassa, ilman että mun tarvitsee sulloa puhelinta alituiseen urkkatopin sisään...

Palataan linjoille taas, kun tämä sumu päässäni hieman hellittää! Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistalla ja Facebookissa.

6 comments:

  1. Stadiumista löytyy myös vastaavia varsin huokeaan hintaan, munkin mielestä aivan ehdoton lisävaruste!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No kappas vaan, ei mun sitten tullut mieleeni lähteä tästä lähempää metsästämään... :D Kiitos vinkistä kuitenkin!

      Delete
  2. Tuo on ehdoton salivarustus. ;) Pistän aina kuulokkeet korville ja puhelimesta musiikkia. Eikö toiminut kosketusnäyttö muovin läpi? :o

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin onkin! Juu ei toiminut, kokeilin kyllä ennen silpomista... Mut mun puhelin onkin joku halpis, koska en tahdo satsata siihen massia, kun tuo mun tyttäreni sitä kurittaa niin useasti. :D

      Delete
  3. Jep, täältä löytyy kanssa. Ukko kulta oli käynyt kaupassa ja huomasi, että palautusjuomia kun ostaa tietyn verran saa moisen kaupanpäälle. Miulehan se sen sitten toi :) Mua vaan ärsyttää, kun salilla hikoillessa lähmäytyy myös puhelimen takakansi. Päästää vissiin hikoset läpi :/ Mut mulla toimii kyllä muovin läpikin puhelimen kosketusnäyttö. Hmph, mikähän siinä..?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oikke kiltti ukko sulla. :) Joo, en tajua miks mun puhka ei toimi ton kanssa, mutta se onkin halpiskapula. ;)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)