-->

Supertrash combat boots

Oct 20, 2014

Ihastuin jokin aika sitten ikihyvikseni italomerkki Ashin upeisiin niittibikerbuutseihin, joita en kuitenkaan hurjista ponnistuksistani huolimatta onnistunut saalistamaan omaan kaappiini. Etsin Trash-mallia jokaisesta nettipuodista, joka toimittaa tänne Suomeen, mutta onni ei suosinut mun hanketta tällä kertaa. Ashin omassa verkkokaupassa pääsin melkein maaliin asti: tein jo tilauksen kengistä, ja kun niitä ei alkanut pariin viikkoon kuulua, olin itse yhteydessä heidän asiakaspalveluunsa. Sieltä osattiin kertoa heidän järjestelmässään olevasta viasta, joka näytti virheellisesti kenkää olevan varastossa omassa koossani, vaikka asia ei näin todellisuudessa ollutkaan. Mun ei siis auttanut kuin niellä tappioni, rahapalautuksen kilahtaessa tililleni.




Kenkäkaapissani oli siis edelleen mustan ja matalan buutsin mentävä aukko, jonka täytteeksi aloin pari päivää sitten metsästämään jotain mieleistä. Selailtuani aikani Zalandon tarjontaa, löysin ilokseni aika näppärän korvaajan Ashin bikereille noista kuvan Supertrashin Melody-maihareista.

Ne eivät ihan yllä räyhäkkyydessä Ashin niittibuutsien tasolle, mutta olen silti ehdottoman vakuuttunut siitä, että pidän tuosta parista todella paljon. Maiharit ovat kutkutelleet mielessäni jo jonkin aikaa, mutten ole etsiskellyt itselleni omia - Melodyihinkin ihastuin ihan sattumalta, niiden osuessa silmieni eteen aaltoilevasta mustien nahkakenkien merestä. Olen erityisen fiiliksissä noista kauniista metallilaatoista ja kengän sivulla olevista remmeistä, ne tuovat perusmaihareihin kaipaamaani särmää ilmettä! Löysin muuten googletellessani pari mainiota kuvaa tästä kauniista kenkäparista in action, kurkkaa ne halutessasi täältä ja täältä.

Lopuksi toivottelevn vielä nergiaa alkaneeseen viikkoon ihan jokaiselle; mä tarvitsisin sitä itse myös lisää, tuntuu että viime viikkoina muhun on iskenyt joku hullu syysväsymys, joka lamauttaa välillä ihan koko naisen. Mieli tuntuu tahmealta, väsyttää, eikä ajatus oikein kulje; on vaikeampi pysyä positiivisena. Onneksi tällaiset fiilikset ovat olleet vain ohimeneviä, ja luulen tietäväni syynkin väsymykselleni: olen taas mennyt kasaamaan kalenterini niin tuhannen täyteen kaikkea mahdollista, ettei päätä oikein ehdi nollaamaan kaikkien menojen välissä. Tässä on ollut vaikka mitä kivaa blogiohjelmaa, viikonloppuna messuiltiin ja nähtiin perhettä, tuli otettua ystäväperheen perhekuvat ja parit omat asukuvatkin. Sitten on näitä perusjuttuja blogin kanssa, miljoona postausideaa ja niitä varten noin tsiljoona kuvaa käsittelemättä, ensi lauantaina Indiedaysin päivätapahtuma iltakemuineen, pari lanseerausta tällä viikolla ja siihen päälle vielä tämä ihan perusarki kahden alle kaksivuotiaan kanssa. Vauveli on ollut skidisti normaalia levottomampi öisin, liekö pieni tukkoisuus vaivannut vai mikä, mutta se tuntuu heti kyllä mun jaksamisessa, vaikka edelleen saankin nukkua yöni suhteellisen hyvin. Ja niin tosiaan, toki pyrin myös mahduttamaan jokaiseen viikkoon kahdet-kolmet salitreenit, että pysyy omakin kunto reilassa tässä arjen pyörityksessä!

En kuitenkaan valita, koska menot ja ohjelmat ovat mukavaa sorttia, voisin kai vaan opetella priorisoimaan oman jaksamiseni vähän korkeammalle listallani, ettei jossain vaiheessa iske totaaliväsymys. Pidän kuitenkin hyvänä merkkinä sitä, että huomaan asian itse, ja olenkin nyt sortannut kalenterista jo muutaman tapahtuman kylmästi pois, vaikka mieli kuinka tekisi osallistua. Aina ei vaan voi eikä tarvitsekaan, kotonakin on välillä kiva tehdä muutakin kuin vaan käydä kääntymässä, eiks niin?

Millainen syksy teillä on menossa, kiireinen vai rento?

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

4 comments:

  1. Oi nuo olisivat kyllä kovin kauniit kengät, ihan sun näköiset kyllä! Mulla on vähän sama homma, eli kiire. Osittain ei tosin itsestä johtuva vaan töissäkin tulee painettua normaalia kahdeksaa tuntia pidemmät päivät. Se nollaamisaika tulee kyllä tarpeeseen, vaikka olisi miten paljon kaikkea kivaa, niin aika ajoin pitäisi olla aikaa vaan istua villasukat jalassa sohvalla ja lukea kirjaa (tai miten ikinä kukin rentoutuu) :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sä sen sanoit, Satu, ihan ovat mun näköiset nämä kengät kyllä! :D Huh, tää kiire tekee kyllä ihmisestä välillä ihan tahmea-aivoisen, nyt mun tuli karsittua vähän muista johtuen kalenteria tän viikon osalta ja heti on helpompi hengittää. :) Hitsi, työstressille ei oikein mitään mahda, muuta kun sitten kotona ottaa sitä rentoiluaikaa. Kiva nähdä lauantaina! <3

      Delete
  2. Kiirettä pitelöö täälläkii. Ei parane valittaa, kiva kun kerrankin on menoja :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, ei saa valittaa, jos on itse sopinut kalenterin täyteen ja jos menot on kivoja. Sit pitää vähän karsia, jos tuntuu, ettei meinaa jaksaa! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)