-->

Mattoihastuksia Ikeasta

Oct 11, 2014

Mulla on nyt syksyn saavuttua paukannut päälle hurja sisustusinto, joten olenkin kierrellyt ympäri kotiamme kriittisin silmin. Ensimmäisenä vimmani kohteeksi joutui walk in -vaatehuoneemme, johon keksin meidän tarvitsevan toisen lipaston tai hyllyn entisen Ikean Malm-lipaston lisäksi. Valkoinen Malm kätkee tällä hetkellä sisälleen erinäistä sekalaista asustesälää, ja odottaa sekin kunnon järjestelyä; puolet sen laatikkotilasta menee tällä hetkellä täysin hukkaan.

Päädyin hankkimaan laukku- ja kenkähyllyn alapuolelle Ikean neliön mallisen 2x2 Kallaxin, joka tulee olemaan loistava paikka sekalaisille kenkälaatikoille, pienemmille laukuille ja vaikkapa kauniille korurasioille. Näin saamme maksimihyödyn tilasta, kun lattiatilaa ei mene hukkaan lainkaan. Tällä hetkellä suorakulmion mallisessa vaatehuoneessamme on ainoana mattona Ikean vanha lampaantalja, joka alkaa kyllä jo vedellä viimeisiään sisäkäytössä, joten päädyin siirtämään sen ulos kuistillamme olevan valkoisen tuolin päälle, ja sitä myöten siirryin Pinterestiin etsiskelemään ideoita uudesta matosta.



Tämän pitkän lätinän jälkeen päästään siis viimeinkin otsikon aiheeseen, nimittäin näihin kahteen upeaan mattoon, mihin törmäsin Ikeassa alkuviikosta. Sekä Lappljung Ruta- että Ryssby-matoissa viehättää tämän hetken suurin suosikkikomboni: mustavalkoisuus ja graafisuus. Se toimii mulle kuin häkä niin sisustuksessa kuin vaatteidenkin osalta.

En usko kummankaan matoista päätyvän vaatehuoneeseemme niiden mallin ja koon vuoksi, mutta etenkin Lappljung Rutaa voisin helposti harkita lastenhuoneemme uudeksi matoksi, mikäli sen koko olisi sopiva tilaan.

Millaisia sisustushaaveita syksy herättää teissä?

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

4 comments:

  1. Oi, ihana tuo Ryssby, aivan uusi tuttavuus minulle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, se on kyllä nätti. Harmi vaan, että se oli luonnossa selkeästi kuvaa lämpimämmän sävyinen, sanoisin jopa beesiksi...

      Delete
  2. Siis mitä!? Onko sulla walk in? Nyt kuvia kehiin!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, on meillä sellainen käytävämallinen versio kyllä. :) Laitan juu kuvia tänne, kunhan saan uudistusprojektin valmiiksi! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)