-->

Sateisena tiistaina

Nov 1, 2014

Vietin viime tiistai-iltaa varsin ihanissa tunnelmissa, herkulliselle tuoksuvan purkkimeren keskellä, tutustuen Norris Cosmeticsin uutuuksiin. Visiitti oli kaltaiselleni kosmetiikkafriikille kertakaikkisen rentouttava; oli kauniita purkkeja silmänkantamattomiin, hyvää seuraa ja mahdollisuus testailla ja tuoksutella purnukoiden sisältöä kaikessa rauhassa.



Kuva on täysin lavastettu, mutta ihailin silti ihan aidosti uusia Blascon siveltimiä!


Erityisesti ihastuin Joe Blascon kasvovoideuutuuksiin, joita ehdin jo pikaisesti levitellä kasvoillenikin - ensituntuma kreemeihin oli mainio ja palaan niihin ehdottomasti kun käyttökokemusta kertyy hieman lisää. Greenscapen tuotteita tuoksuteltuani olin ihan taivaissa; tiedättekö sen tunteen kun joskus tekisi mieli syödä kosmetiikkaa, koska se tuoksuu niin namiskuukkelilta? Yksi kauneimmin pakatuista sarjoista oli ehdottomasti Aromas Artesanales de Antigua Aromatherapy (sanopa sarjan nimi nopeasti kolme kertaa peräkkäin...), jonka neljän tuoksutuoteperheen pakkaukset olivat niin kauniita, että ne jättäisi mielellään esille kylppäriin vieraidenkin ihasteltaviksi.






Ihana ilta, jonka jälkeen mietiskelin taas syvällisiä automatkalla kotiin; miten onnekas olenkaan, kun saan arjen vastapainoksi käydä tällaisissa tilaisuuksissa, missä arki väistyy hetkeksi taka-alalle ja ne elämän ihanat turhuudet ottavat vallan. Loistoseurasta nyt puhumattakaan! Kiitos Annalle peilikuvasta, Anna-Maria, a pleasure as always, Eirene, oli kiva tutustua ja Sharon, oli tosi kiva taas törmätä sinuunkin.



P.S. Kokeilin huvikseni päälleni ensi kertaa kahta eri printtiä yhtä aikaa ja todella tykästyin asuun - pitää laittaa se päälle toisenkin kerran ja pakottaa mies ottamaan siitä kunnon kuvat!

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

8 comments:

  1. Tosi kauniita kuvia olet taas räpsinyt! Josko joskus pitäisit mulle valokuvauskurssin ;))

    Kivaa lauantaita <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti. <3 Haha, kuule mulla ei olis hirveesti mitään annettavaa kurssilla, hyvä objektiivi on osoittautunut kullanarvoiseksi kuvatessa, siinä nyt ainakin yksi juttu, minkä huomaan vaikuttaneen kuvissa positiivisesti. :) Kivaa sunnuntaita puolestaan sulle, kaunis! <3

      Delete
  2. Kauniita kuvia ja kaunis sinä <3 Hyvää viikonlopun jatkoa!

    ReplyDelete
  3. Voi miten kauniit kuvat! Ja kiva tilaisuuskin varmaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, Saara. :) Tilaisuus oli oikke mukava ja rento, hyvät tuotteet, joita oli ilo hipellellä. :D

      Delete
  4. Mäkin otan välillä hetken arjesta ja surahdan jonnekkin kosmetiikkaosastolle ja räpellän ja testailen tuotteita. On se tällaiselle kosmetiikkahöpölle sellaista juhlaa :)
    Nättinä liikenteessä, kuten aina <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Outoa, että purkkimeren keskellä voi tulla rauhallinen olo! :D Kiitti, murunen. <3

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)