-->

Kuuden minuutin pikameikki

Jan 30, 2015

Mulla on usein arkena (tai oikeastaan aina!) niin hurja kiirus, etten malttaisi millään käyttää viittä minuuttia kauempaa nassun laittamiseen. Silti olisi kiva näyttää suht inhimilliseltä ihmisten ilmoilla, etteivät kanssaihmiset vallan säikähdä silmäpussejani. Ratkaisuksi tähän olenkin kehittänyt hurjalla tohinalla kasvoille sudittavan kuuden minuutin - kyllä, otin aikaa! - pikameikin, joka levitetään yleensä naamalle suht haastavissa olosuhteissa, taaperon hääriessä vieressä meikkieni kimpussa, ja vauvan säestäessä toimintaa taustalla komentelullaan.

Homman kulmakivet ovat luonnollisesti nopea pohjameikki, ihon siloittelu, silmien päähän laitto ripsarin ja nuden kajalin voimin, ja koko ilmeen freesaus sähäkän huulimeikin voimin. Aloitan homman aina silmänalusista, joiden peittämiseen riittää yleensä luottopeittarini Oriflamelta, sävyssä Nude Pink. Taputtelen sitä tohinalla myös muuallekin kasvoille, mikäli joku kohta sattuu hieman punoittamaan. *Orilame The One Illuskin Concealer on helppoa työstää, imeytyy nopeasti, eikä ainakaan itselläni kakkuunnu juonteisiin koskaan.



Kun peittohommat on tehty, on pohjan vuoro. Pikameikissä ei ole *Lumenen Touch of Radiance Meikkipuuterin voittanutta; taputtelen sitä kasvoille joko pakkauksen omalla lättänällä sienellä peittävämmän lopputuloksen saavuttamiseksi, tai sitten kevyemmin paksulla vipalla. Sävyinä mulla on käytössä 02 ja 03, joita vaihtelen fiiliksen ja tarpeeni mukaan. Pohjasta tulee meikkipuuterilla tehtynä kevyt, mutta silti tarpeeksi peittävä mun yleensä hyvässä kunnossa olevalle iholle, eikä sitä tarvitse viimeistellä erikseen puuterilla.

Sitten lintsataan taas, ja suditaan varjostukset kasvoille aurinkopuuterilla. Shimmeriset tuotteethan ovat aika no-no varjostusten tekoon, mutta tässä vanhassa Maybellinen Dream Sun -arskapuuterissa on sen tummimmassa väriraidassa sitä niin vähän, että pikameikissä kyllä laiskottelen! Varjostan kasvot pikaisesti poskiluun ja leukaluun alta, häivytän rajat suurin liikkein sudilla, ja sitaisen lopuksi vielä hieman väriä nenän päälle, leukaan ja poskipäihin. 



Sitten poskipunan pariin! Poskipuna on yksi pikameikin tärkeimmistä jutuista, koska sillä saa nuutuneelle ilmeelle täsmäkohotusta jo pienelläkin värisitaisulla. Jos homma ei ole tuttua, niin hymyile peiliin kauniisti, ja töpöttele hieman väriä posken korkeimpaan kohtaan. Häivytä puna ohimoille päin. Jos poskipunaa tulee kasvoille liikaa, ota toiseen vippaan hieman meikkipuuteria/peitevoidetta ja häivyttele tummin puna rauhakseen pois iholta. Uusi lempisävyni on E.L.F. Blush, sävyssä Tickled pink.

Kulmiin harjataan pikameikissä ainoastaan Lumenen loistava värillinen *Blueberry kulmavaha, ja silmiin reilusti *ripsiväriä. Katseen saa auki *IsaDoran Blonde Inliner -kajalilla ja levittämällä kulmaluun alle helmiäishohtoista luomiväriä *Joe Blascolta (sävy Sand), näytät viimeistään siltä, että hereillä ollaan. Koko setti viimeistellään rajaamalla huulet IsaDoran värittömällä huultenrajauskynällä, eli *Perfect Lipliner Transparent Lipfix:lla, koska tuo Maybellinen herkullinen *Color Elixir -huulilakka sävyssä 400, Alluring Coral tuppaa karkailemaan huulilta suht helposti. Levitettyäsi huulikiillon, voit vielä kurkata peiliin ja hymyillä - tällä naamalla ei enää säikytellä vastaantulijoita!

Heitelkääpä kommenttiboksiin omia vinkkejänne pikameikin saloihin! Niin, ja käykää nyt vielä te maijamyöhäisetkin osallistumassa tänään sulkeutuvaan kosmetiikkapaketin arvontaan

* Saatu blogin kautta. 

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

4 comments:

  1. Kaunis meikki!
    Itsellä sama juttu, viiden minsan pikameikki on vakio. Poskipunaa pitää olla, joskus ei ehdi muuta kuin pohjameikin ja poskipunan, niin näyttää jo huomattavasti pirteemmältä ilme! Tykkään tosi paljon Paesen poskipunasta , jossa on argan öljyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Anne! Poskipuna on kyllä tosi tärkeä, mäkin saatan ennemmin lintsata ripsarin, kuin sen kanssa. :) Tuo Paese ei olekaan mulle vielä tuttu merkki!

      Delete
  2. Mä harrastan pikameikkejä yleensä viikonloppuna laiskuuttani. Tosin kun ei ole taaperoa tai vauvaa, niin arkena on just sen verran aikaa istua peilin edessä kun itse heräämiseltä sille aikaa antaa. Yleensä liian vähän koska tykkäisin säätää siinä pidempään :D

    Mun suosikkeja pikameikissä on voidemaiset luomivärit ja mikään ei ole vielä voittanut ihon epäpuhtauksien tai värimuutosten tai minkään muunkaan peittämisessä Maybellinen fit me concealeria. Menee silmien alle ja näppyjen päälle. Valoa naamalle, myös pikana, tuo se mun hinnallisesti pahin syntyni., YSL:n valokynä. Onhan se ihan syntisen kallis, mutta on se vaan niin toimiva että en vaihda.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai että niitä aikoja, kun sai meikkailla naamansa rauhassa, hahaa... :D Mä en koskaan tuota YSL:n valokynää rankannut parhaimmaksi, muistaakseni tykkäsin eniten Lorkun kynästä, nyt ei tosin ole ollut meikkipussissa sitä hetkeen. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)