-->

Uusin muotiblogi-ihastus - Fashion Landscape

Jan 14, 2015

Vastaani pumpsahti jokunen päivä sitten surffailun kesken aivan huikean upea uusi blogituttavuus, nimittäin silmää hiveleviä asukuvia, sisustusta ja editorial-kuvia sisältävä saksalalainen Fashion Landscape. En tiedä blogia pitävästä Laurasta juuri muuta, kuin että hän on yksi inspiroivimmista pukeutujista keneen olen törmännyt aikoihin, ja että hänen bloginsa hyppäsi juuri oman lempparilistani kärkipaikoille! Alla muutama taidonnäyte Lauran asuista.

Kaikki postauksen kuvat: Fashion Landscape.





Olen erityisen ihastunut Lauran tapaan yhdistellä keskenään todella simppeleitä ja maskuliinisesti leikattuja vaatekappaleita, ja lopuksi  asut viimeistellään näyttävällä ja linjakkaalla laukulla. Lisäksi soppaan heitetään mausteeksi huikeat korot, tai vastaavasti rennot lenkkarit. Väripaletti voisi olla omaan makuuni vieläkin räikeämpi, mutta toisaalta neutraaleilla ei voi mennä metsään. Plussaa myös pipojen käytöstä ja omistautumisesta Reiskan piloteille! 

Olen viime aikoina ollut ihan erityisen täpinöissä muodista noin yleensäkin, sillä hoikistuminen helpottaa ainakin oman pukeutumisvimmani toteuttamista suunnattoman paljon. Siksi myös intoni muotia kohtaan on noussut ihan uusiin sfääreihin; fiilistelen jo mielessäni kevätasuja, joita miettiessä ei enää tarvitse huolehtia isosta beibipömpöstä, tai sitten vaihtoehtoisesti jostain lörpöttävistä masumakkaroista. 

Olen innoissani haalinut itselleni muutaman uuden muotiblogin lukulistalleni, mutta mua kiinnostaisi kovasti kuulla myös teidän suosikeista, saa siis vinkkailla kommenttilootan puolella, josko löytäisin avullanne lisää uutta inspistä muodin saralta. 

6 comments:

  1. JES! Kiitos vinkistä, uusia muotiblogeja olenkin kaivannut lukulistalle:)

    ReplyDelete
  2. Ooh, kiitos vinkistä muru. Inspistä kaipailen tässä kevättä odotellessa. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kestä, sä saleen kans tykkäisit tuon Lauran tyylistä! Kurkkaapa muuten myös http://stylelimelight.blogandthecity.net/ huviksesti, jos iskisi. :)

      Delete
  3. Eikääääääääääää mitä tyylejä!!! Alan heti seuraamaan tota Lauraa :)

    ReplyDelete
  4. No älä, ihan törkeen siisti tyyli tällä typyllä!!! :)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)