-->

Yllätyssuosikki Maybellineltä - Lash Sensational Lash Multiplying Mascara

Jan 27, 2015

Sain jokin aika sitten testiin Maybellinen Mascaraperheen uutukaisen, koko nimeltään *Lash Sensational Lash Multiplying Mascaran, jonka nakkasin tuttuun tapaan - ripsarin ollessa kyseessä - testikasan perukoille. Olen niin neuroottinen käyttämieni ripsareiden suhteen, että kokeilen nihkeästi uutta, koska petyn helposti, ja koen helpommaksi vain ostaa kaupasta jonkun vanhan ja hyväksi havaitun.

Valittelin jo useaan otteeseen meikkipostausten yhteydessä edellisen suosikkini, Yves Rocherin Volyme Elixirin loppumista, ja kun en yksinkertaisesti tuntunut pääsevän ripsiväriostoksille, muistin  eräänä päivänä tämän Maybellinen mascaran olemassaolon. Avasin hylsyn äärimmäisen skeptisenä, ja tuhahdin suurinpiirtein äänen, huomattuani sen pitävän sisällään muoviharjan.




Mä en voi kertakaikkiaan sietää muoviharjoja, vaan olen vannonut perinteisempien harjojen perään niin kauan kun vain saatan muistaa. Tilanteen kuitenkin vaatiessa osakseen aimo kerroksen ripsiväriä, ei mun auttanut kuin unohtaa ennakkoluuloni, ja levittää ripsilleni pari kerrosta tuolla jännän näköisellä muoviharjalla.

Ja kas, joudunkin nyt sitten syömään sanani noita muoviharjoja koskien, ainakin mitä tähän nimenomaiseen harjaan tulee, sillä se nimittäin todella hoiti hommansa mun ripsien kohdalla! Voin oikeastaan puhua jopa ihastumisesta; tämä ripsari lunastaa kyllä ehdottomasti lupauksensa ripsien lisäämisestä, ja ihan kuten tuolla hehkuttamallani Yves Rocherin ripsarilla, tälläkin pääsee käsiksi aivan niihin ripsityven pienimpiinkin vauvaripsiin. Massa on myös just eikä melkein mun makuun, tämän tarkoittessa ripsarin olevan käyttövalmista heti avaamisen yhteydessä, koska en voi sietää viikkojen odottelua, massan ollessa liian juoksevaa hylsyn avaamisen hetkellä.

Kaksipuolinen harja mahdollistaa helpon levityksen, ja kerrostaminen onnistuu myös, koska massa ei jämäkästä koostumuksestaan huolimatta ehdi kuivahtaa kerrosten välillä. Olin huomaavinani myös ekstrapituutta ripsissä tämän levittämisen jälkeen. Mä olen taas ihan ällikällä lyöty siitä, että yhtäkkiä mulla onkin tiedossani kaksi kohtuuhintaista ripsarisuosikkia, sen hinnakkaamman Lancomen korvaajiksi!

Teitä kiinnostaa kuitenkin, eli huulilla näkyvä puna on Wet n Wildin Megalast Matte Lipcover sävyssä 965 | Cherry Picking! 


Millaista ripsariharjaa te suositte, muovista, vai sitä perinteisempää?

*Tuote saatu blogin kautta.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

14 comments:

  1. Perinteinen harja sen olla pitää. Mun ripset on liian harvat ja hentoiset muoviharjalle. Mutta lopputulos sulla kyllä näyttää uskomattoman hyvältä! Ja tuo huulipuna, nam! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen myös aina ollut samaa mieltä, mutta nyt mun on kyllä sanottava, että tämän kyseisen ripsarin harja on ihan huippu! :D

      Delete
  2. Mulla on kanssa Maybelinen ripsari käytössä ja on ylivoimaisesti paras:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maybelline on kyllä aina osannut ripsarit, mä olen kans käyttänyt merkin ripsareita ihan teinistä asti. :)

      Delete
  3. Mua houkuttaa tämä ripsiväri jo pelkän kauniin ulkoasun takia, ja kiva tietää että tämä myös toimii hyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hylsy on tosiaan kivan simppeli ulkoasultaan. :) Toimii kuin junan vessa, ainakin mun ripsiin! :D

      Delete
  4. Vaikuttaa kiintoisalta! Maybellinen ripsarit ei koskaan tuota pettymystä. Toivottavasti tosta on olemassa myös mun piikkisuorille ripsille sopiva vedenkestävä versio.:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä oli bueno. Maybellineltä ei kyllä hevillä huonoa ripsaria löydy, mutta kyllä mä jonkun pettymyksen muistan heiltäkin kokeilleeni vuosien varrella. Siitä en kyllä osaa sanoa, valitettavasti! :/

      Delete
  5. Tänään juuri havaitsin TV:n mainoksessa tämän tuotteen. Pitääpä kokeilla sillä ripsesi näyttävät hyviltä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kokeilepa ihmeessä. Ko. merkin mascarat kun ovat lompakollekin suht ystävällisiä. :)

      Delete
  6. Oriflamella on paljo noita muoviharjoja ja täytyy kyllä sanoa, että uusin rakkauteni on just tollanen muoviharja..
    Alotin muuten tämän blogin innoittamana itekkin nyt myymään oriflamen tuotteita. Miusta on niin kiva lukea siun ammattimaisia arvioita upeilla kuvilla höystettynä että Miusta on tullu oikee kosmetiikan suurkuluttaja. Uskallan ostaa testiin paljon herkemmin uusia merkkejä ja vertailla niitä paljon rakastamiini ortsun tuotteisiin..lähetkö testaamaan mulle tuotteita jos jotain uutta tulee vastaan mihin haluaisin suoraa palautetta myös joltain toiselta käyttäjältä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oriflamen yhtä uutukaista ripsaria on kehuttu hurjasti, ja muistan itsekin saaneeni sen testiin, mutten enää löydäkään sitä mistään! :D

      Hei ihana kommentti, tosi kiva kuulla, että tämä mun kosmetiikkamania on inspannut kokeilemaan uutta. ;) En mä ammattimaisista tiedä, kun ihan kuluttaja tässä itsekin olen, mutta onhan tässä vuosien varrella silti nähty aika monta purkkia! :D :P Että kyllä sitä kokemusta vaan kertyy kokeilemalla, kuten oot itsekin huomannut.

      Juu toki testaan, pistä vaan meilitä tulemaan tarvittaessa. :) Kivaa päivää sinulle!

      Delete
  7. Just tuijottelin tätä että kokeilisiko. Mulla kun pitää olla monta eri ripsaria. En tiedä miksi, tykkään valita aamulla useammasta. Muovinen harja on oma suosikki, siihenkään en osaa sanoa miksi. Semmosia mutu-juttuja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, sähän olet hassu! Mulla on aina vaan yksi kerrallaan käytössä, ja sen pitää olla luotettava kaveri, että tiedän saavani mitä tilaan joka levityskerralla. :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)