-->

White and brights

Feb 15, 2015

Eilen päähäni eksyi pehmoinen pipo, jonka pastellinsiniseen sävyyn ihastuin niin kovin, että ostin sen kokonaisella kolmella eurolla tovi sitten Henkkiksen aleista. Piipahdin tässä asussa moikkaamassa ensimmäistä kertaa pikkuriikkistä, vain kymmenen päivän ikäistä minimiestä, joka oli kyllä aivan hurmaava tapaus!  Pipan lisäksi vedin päälleni kirppikseltä löytyneen ihanan valkoisen mekon, jonka makea leikkaus mustine sivukaistaleineen ei pääse kuvissa ihan oikeuksiinsa. 


Mekkoon leikatut mustat sivukaistaleet kaventavat kroppaa optisesti, ja pidän muutenkin ihan hurjasti mustan ja valkoisen yhdistelmästä. Rikoin mekon graafista ilmettä eBysta tilatulla hippihenkisellä kolikkokorulla, josta on nopeasti tullut ihan lemppari, koska se sopii mun mielestä ihan kaiken kanssa. Valkoinen tekoturkistakki pääsi ulkoilemaan ekaa kertaa, ja vaikka se muhkeuttaakin kroppaa aika tavalla, olen silti ihan äärimmäisen ihastunut siihen! 

Asun katseenkääntäjänä toimi kuitenkin uusin lisä laukkukokoelmaani, kertakaikkisen upea ja kaikin puolin niin tyyliseni oranssi Papier A4 Zip Around Balenciagalta. Sen saapumisessa luokseni, palautettuani ensin täällä kääntymässä käyneen sinisen sisarensa, kesti aivan liian pitkään, koska Balencialalla hieman sählättiin. Sain lopulta kuitenkin todella mahtavaa asiakaspalvelua, ja kaikki odotus kyllä palkittiin nähtyäni viimein laukun livenä. Sen oranssi väri on ihan just eikä melkein täydellinen, ja laukku tulee varmasti keikkumaan asukuvissa käsivarrellani tiuhaan. Olin kaivannut vain neutraalinvärisiä väskyjä sisältävään laukkukaappiini jo pitkään jotain värillistä kaunotarta, ja oranssi Bal kyllä täytti tämän aukon täydellisesti!



takki eBay
*mekko Mango
kaulakoru eBay
nilkkurit Zara
pipo H&M
laukku Balenciaga


Kuvat ovat tällä kertaa suht hymyttömiä, näytän lähinnä siltä että olen viittä vailla unessa, mutta mitä pienistä. Miehelle pitää kyllä jakaa kiitosta, että hän jaksaa tulla kesken päivän tuonne hankeen tarpomaan ja kuuntelemaan mun ohjeita kuvien suhteen. Että vaikka sitä aina toivoisi saavansa kuviin taustan puolesta reilusti enemmän vaihtelua esimerkiksi upean kaupunkimiljöön muodossa, niin kyllä sitä saa olla tyytyväinen näihin oman pihan kuusiaitakuviinkin - tehty on parempi kuin täydellinen, eiks?

Näihin kuviin ja tunnelmiin, upean aurinkoista sunnuntaita teistä ihan jokaiselle!

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa. 

20 comments:

  1. Uu, onpas uusi Bal näyttävä ja tosiaan aivan juuri sua! Ja niin kauniit kuvat kaunottaresta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä ihana, ja tuo oranssi niiiiin oikea valinta! ;) Ja kiitos, kaunis. <3

      Delete
  2. Rakastuin noihin vaaleisiin väreihin! Otsikosta itseasiassa tuli mieleen asu, jossa sulla olisi vaaleansinistä ja Chanelin Boy :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, rauhallisen väripaletin kanssa on kiva sitten hullutella asusteiden kanssa! :) Vitsi, Le Boy vasta olisikin jotakin... :D Katsotaan, jos asiat rullailevat mun suunnitelman mukaan, on mulla kevään asuissa ehkä yksi toinen saman merkin väsky... ;)

      Delete
  3. Hei ihan sama, ei sitä taustaa edes näe kun kaikki huomio kiinnittyy suhun. Vau! Olet upea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No jestas, mitä palautetta annoitkaan, hih, punastuin varmaan! :D Kiitos muru, u made my day. <3

      Delete
  4. Oi ihanalta näyttää asu ja laukku on kertakaikkiaan herkullisen värinen. Tykkään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Salla! Laukku pomppasi suosikkilistani kärkeen heti nähtyäni sen. :)

      Delete
  5. Replies
    1. Hehee, mun kevätvärivalinta ihastutti näemmä muitakin! Oranssi toimii kyllä yllättävän kepeästi melkein minkä värin kanssa tahansa. :) Kiitos! <3

      Delete
  6. Tosi hyvät kuvat! Ja on kyllä niin kaunis tuo laukku :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tykkäsin kans kuvista! Laukku on <3 ;)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)