-->

Beauty Blender { tähän hassunhauska muna-aiheinen letkautus }

Feb 12, 2015

Maijamyöhänen tässä moro! Akkainlehdet ja puolet blogimaailmasta ovat hehkuttaneet tämän hassun munanmallisen ihmemeikkisienen maasta taivaisiin viimeisen puolivuotisen aikana, joten työnnänpä minäkin viimein lusikkani soppaan ja runoilen teille muutaman sanasen aiheesta. 

Jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi tämän taikasienen salat, kerron teille että *Beauty Blender on aivan uudella tavalla muotoiltu meikkisieni, jonka munamainen muoto mahdollistaa meikkipohjan levityksen kasvoille rajattomasti, kevyesti ja siten, että lopputuloksesta tulee äärimmäisen kuulas. Ja mä todella tarkoitan sanojani, sieni lienee eittämättä paras koskaan kokeilemani! Sen terävimmällä nurkalla käsittelee näppärästi nenänpielet ja silmänaluset, eikä mihinkään jää rajoja, meikkivoidekerrostumista nyt puhumattakaan. 




Käyttö on superiisiä: sieni käteen ja juoksevan veden alle, pari puristusta riittää tiristämään liiat kosteudet pois turvonneesta sienestä, jonka jälkeen se on käyttövalmis. Itse tursotan meikkivoiteen yleensä kädensyrjälle, josta sitten kuopaisen sitä sieneen tarvittavan määrän jokaista kasvojen kohtaa varten. Beauty Blenderillä ei vedetä meikkivoidetta kasvoille, vaan töpötellään tuommottiis rivakasti, ja itse olen myös rullaillut munaa kasvojen iholla kevyesti eessuntaas. Sori, oli ihan pakko ujuttaa tänne sekaan yksi munavitsi... Sienen muodon lisäksi jippona on sen kastelu; märkä sieni ei ime itseensä voidetta, joten sitä ei kulu yhtään sen enempää kuin vaikka sormilla levittäessäkään.

Jännäähän tässä tuotteessa on se, että itsekin tämän kokeiluun saadessani mietin aika skeptisesti että kuinkahan vallankumouksellinen tuote yksi helkkarin meikkisieni nyt lopulta voikaan olla, mutta näin mä jouduin pyörtämään ajatukseni ja liittymään ylistyslaulukuoroon. Ainoa pientä nurkunaa aiheuttanut seikka on tietysti se, että sieni pitäisi pestä joka käytön jälkeen, kuten muutkin sisarensa, etenkin jos kaksivuotias tyttäresi pyörittelee sientä meikatessaan lattialla sun muualla...

Beauty Blenderille on olemassa ihan oma puhdistusaine, mutta kuulemma ihan tavallinen Marseille-saippuakin kelpaa vallan mainiosti hommaan. Sienen hinta on hieman suolainen, inan vajaa kaksikymmentä euroa, mutta kyllä laadusta voi välillä maksaakin.

Oletteko te jo kokeilleet Beauty Blenderiä?

*Saatu blogin kautta.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa. 

7 comments:

  1. Kiitos vinkistä! En ole koskaan kuullutkaan tästä (kään) hihii.
    Tahtoo kanssa sitten tuollasen, jos saisi ihosta kuulaan ilman rajoja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ollos hyvä vaan! :) Tuolla alempana kommenteissa mainittiin murtumisesta, pitää ottaa sieni tehosyyniin ja raportoida tänne, jos huomaan itse samaa.

      Delete
  2. Mulla alkoi tämä muna (heh) murentua aika nopeasti, vaikka olen koettanut sitä hellävaraisesti pestä. Joten siitä tulee miinusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehhehe... :D No hitsi, onpa tylsä juttu! Annoitko palautetta ostopaikkaan? Ei mun mielestä tuon hintaisen tuotteen pitäisi heti lahota kuitenkaan. :/

      Delete
  3. Näiden ylistuspuheiden jälkeen on pakko kokeilla. Tuolla se laatikossa jo odottelee. ;)
    Munavitsit kuuluu vähän samaan kategoriaan, kuin pieruvitsit. Aina toimii. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No testiin siis muna! :D Älä, aina vaan jaksavat naurattaa... ;)

      Delete
  4. Mä testasin ja tykästyin heti! Ja ainakin vaikuttaa paljon kestävämmältä ja pitkäaikaisemmalta sieneltä kuin aiemmat käyttämäni meikkisienet. :)<3

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)