-->

Lashfood - testattu ja hyväksi havaittu

Feb 27, 2015

Tämä postaus on antanut odottaa itseään hävettävän pitkään, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, eiks? Sain kesällä blogitestiin *Lashfoodin kehutun ripsiseerumin, jota lähdinkin testaamaan suurella innolla, sillä mun ripseni eivät oikein koskaan palautuneet ennalleen, käytettyäni tuuhennoksia ensimmäisen raskauden loppupuolella muutaman kuukauden ajan. 

Vaikka jatkot olivat millilleen omien ripsieni pituiset, ohuinta mahdollista silkkikuitua ja hoidatin ne säännöllisesti osaavan tekijän luona, olivat omat ripseni aivan järkyttävässä kunnossa jatkojen poiston jälkeen. Ripset olivat myös kärsineet ei niin osaavan huoltajan käsissä, joka onnistui kertaluontoisella huoltokerralla liimaamaan ylä- ja alaripsiäni kiinni toisiinsa, jonka seurauksena hän joutui raastamaan ne irti toisistaan niin, että alaripsieni ulkonurkat jäivät parimillisiksi tyngiksi. Omalla toopeilullani oli toki myös hieman osuutta asiaan; riivin nimittäin jossain synnytyksen jälkeisessä sekopäisyyspuuskassa joitakin kappaleita viimeisiä omissa ripsissäni kiinni roikkuneita kuituja puoliväkivalloin irti...  Tyhmä liike, jota en koskaan enää toistaisi; tosin ei ole tarvekaan, koska olen vannonut pysyväni kaukana ripsijatkeista tämän episodin jälkeen. 

Omat ripseni ovat siis aina olleet pitkät, ripsiteknikon mukaan keskimäärin 11 millimetriset, tuuheahkot ja vahvat, mutta tilanne oli jatkojen poiston jälkeen näin surkea. Mä olin tilanteesta aivan hajalla, ja vaikka moni vakuutteli tilanteen normalisoituvan varmasti viimeistään kolmen-neljän kuukauden kuluttua poistosta, olivat ripset vielä kuukausienkin jälkeen jatkojen poistosta aivan surkean näköiset. Söin kuurin biotiinia ehkäisevästi imetyksen aiheuttamaan mahdollista tukkakatoa varten ekan synnytyksen jälkeen, mutten huomannut senkään juuri auttavan.

Eikä mun oikein auttanut kuin tyytyä osaani; ai että mä kirosin itseäni ja niitä helkkarin jatkeita, pitikin vaihtaa muutaman kuukauden helppous nysäripsiin... Tiesin kyllä, että saisin omat ripset taas kasvamaan helposti entisiin mittoihin, ja ylikin, jos ottaisin käyttöön jonkun prostaglandiinia sisältävistä monista ripsiseerumeista, mutta jo kertaalleen Neulashia aikoinaan kokeilleena en halunnut alkaa törkkimään mitään lääkeaineita sisältävää enää silmieni lähelle, etenkin kun Neulash ärsytti mun luomia ainakin sen verran, että ripsirajaan syntyi tummentumaa seerumin käytön johdosta. 




Kunnes sitten viime kesänä sain Lashfood-seerumin käsiini, ja aloin sutimaan sitä toiveikkaana ripsirajaani, huojentuneena siitä, ettei se sisällä laisinkaan mitään lääkeaineeksi luokiteltavaa. Tuon mulle tuikitärkeän seikan lisäksi Lashfood sisältää yrtti- ja kasviuutteita, vitamiineja, biotiinia ja arganiinia. Aine tehostaa verenkiertoa luomien alueella, ja ehkäisee karvanlähtöä, pidentäen näin yksittäisen ripsen kasvuaikaa. 

Ja kas, skeptisyydestäni huolimatta - voiko seerumi toimia ilman prostaglandiinijohdannaisia? - Lashfood teki sen mitä lupasikin: sain ripsiini takaisin niiden oman pituuden pyöreästi kuukaudessa. Muutaman tuhruisen ennen-kuvan meikittömistä ripsistäni kesällä otettuani totesin, että katsellaan tulokset sitten näistä blogin meikkikuvista, joita räpsin kuitenkin tunnollisesti aina säännöllisin väliajoin. Ja näin voinkin tyytyväisenä kehoittaa teitäkin tsekkaamaan räpsyttimieni nykykunnon alla olevasta, viime viikonloppuna otetusta kuvasta. Ripsien kasvu on helposti todettavissa jos kurkkaatte tätä viime elokuussa otettua kuvaa ripsistäni, Lashfood-kuuri on aloitettu pian kesäisen kuvan ottamisen jälkeen, ja ero ripsien nykytilan ja viime kesän välillä on eittämätön!



Ripset näyttävät terveiltä, ja olen saanut niihin takaisin alkuperäisen pituuden. Seikka, joka tekee mut edelleen lapsellisen iloiseksi! Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä mua ainakin ketutti, kun entisten räpsyjen sijaan peilistä näkyi muutama ristiin törröttävä säälittävä minikarva... Käytin seerumia siis puhtaalle yläluomien ripsirajan iholle päivittäin noin kuukauden ajan, jonka jälkeen olen levittänyt seerumia ripsirajaan ehkä noin parisen kertaa viikossa, ihan vain varuiksi, heh. 5 millilitran hylsy on siis suhteellisen riittävä, joten noin yhdeksänkymmenen euron hintakaan ei päätä huimaa, jos vertaa sitä vaikka ripsihuollon hintaan.

Jos ripsiseerumit, ja niiden ainesosasisällöt kiinnostavat tai kummeksuttavat, suosittelen lukaisemaan läpi todella hyvän ja informatiivisen jutun Incimixin puolelta - tämä lista oli ainakin mulle loistava referenssi oikean seerumin valintaan, kun tahdoin tuotteen olevan ehdottomasti sellainen, joka ei sisällä lääkeaineiksi luokiteltuja ainesosia. 

Eli kaiken kaikkiaan Lashfoodista jäi mulle varsin positiivinen mielikuva; tuote teki tehtävänsä, enkä oikein keksi siitä mitään miinusta, pakkauksenkin ollessa kauniin simppeli ja tyylikäs. Kerrankin näin, haha... 

Oletteko te kokeilleet ripsiseerumeja, ja jos olette, niin mitä?

*Saatu blogin kautta.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.  

2 comments:

  1. Eron huomaa kyllä tosi selvästi. Itselläni on ollut muutamaan otteeseen jatkeet parin kuukauden ajan, ja poiston jälkeen omat ripset ovat olleet tosi onnettomat nysät monen kuukauden kuluttua. Nyt taas tekisi mieli jatkeita kesäksi, mutta paras vaan muistella sitä aikaa, kun ottaa jatkeet pois. Tämä ripsiseerumi voisi olla kokeilun arvoinen juttu :)

    ReplyDelete
  2. Mulla ei ole ripsiseerumeista kokemuksia, kun ne jotenkin pelottaa mua. Tuuheutta en lisää tarvitse, mutta pari milliä lisää pituutta kävisi hyvin. ;)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)