-->

Parasta just nyt

Mar 27, 2015

Anskuli heitti mulle haasteen, jota en vielä toissapäivänä olisi varmaan edes pystynyt tekemään, sen verran hektistä on meno ollut täällä kotosalla viimeisen parin viikon ajan. Eilen otin kuitenkin taas homman takaisin haltuun, ja yksinkertaisesti päätin, että vaikka a) väsy b) väsy ja c) a:sta ja b:stä johtuvat miljoona muuta asiaa ärsyttävät välillä niin, että tukka tippuu, niin kerpele minähän olen nyt hyvällä tuulella, ja keskityn itseeni syömällä hyvin, ja ajattelemalla positiivisesti noin muutenkin. Ja arvatkaa, se on toiminut! Alla siis mun tämän hetken parhaat, olkaatte hyvät.

Kuvituksena eilen mitä ilmeisimmin geenimanipuloidusta krysanteemista nappaamani otokset, joita katsomalla ei millään uskoisi tuon kukkasen unohtuneen superkorkean kirjahyllymme päälle, ja viettäneen siellä vanhassa vedessään lilluen viimeiset kolme viikkoa, S:n tuotua sen mulle kuun alussa...




♥ Kevät tulee, ja se aurinko, se on jotain ihan parasta.
♥ Ollaan pikkulikkojen kanssa ainakin just nyt terveitä, vaikka ensi viikolla voikin jo olla toisin.
 Näen viikonloppuna pitkästä aikaa ihania ystäviä brunssin merkeissä.
 Kevätmuoti - ja ihan kaikki muotiin liittyvä muutenkin, mikään ei inspaa kuten se!
 Ihana, blogikollegoilta saatu palaute viime lauantain tyttöjenillasta.
 Uusin laukkukaunotar sykähdyttää joka kerta, kun silmäni osuukin sen suuntaan!
♥ Ihanat Pariisin muistot, joiden pariin uppoudun välillä kesken päivän.
 Edessä oleva viikonloppukin piirtää hymyn huulille!

Haastan mukaan listaamaan omia parhaita juttujaan Stellan, S:n, Lilli-pillin ja Sharonin.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa. 

2 comments:

  1. Kiitos haasteesta! Voi kuinka paljon niitä hyviä asioita löytyykään!! Eikä edes tarvitse hirveästi miettiä!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vassokuu! :) Ihana, että on noin päin, ettei tartte tiristellä niitä mieleen... :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)