-->

Kesäkunnossa?

May 4, 2015

Mun piti oikeastaan tuupata blogiin asukuvat viikon takaa lauantailta, mutta siirretään ne huomiselle, ja keskitytään hetki pohtimaan vähän painavampaa asiaa. Facebook-feedissäni tuli aamulla vastaan tämä tarkoituksella kärkevästi kirjoitettu teksti liittyen naisten ulkonäköpaineisiin, joka sai mut ajattelemaan kovasti. Samaistuinko tekstiin? No en oikeastaan ollenkaan, yllätyksekseni. Se on kirjoitettu maijameikäläinen mielessä siten, että mahdollisimman moni kokisi sitä lukiessaan nuo ahdistusta aiheuttavat hetket taas uudelleen, ja innostuisi sylkemään kohti tuota helvetinkonetta, jota valtamediaksikin nykyään kutsutaan.

Kiiruhdin tuon jutun luettuani silmäilemään läpi oman tekstini viime syksyltä, joka ei ehkä korreloi suoraan ensimmäisen linkin tekstin kanssa, mutta sivuaa silti samaa aihetta. Ja arvatkaa mitä? Tulin siihen tulokseen, että mulla taitaakin olla asiat aika maireasti, sillä oma kroppa tuntuu nykyään valtaosan ajasta aika kivalta paikalta elää ja olla.

Noin kahdeksan kuukautta tuon ensimmäisen tekstin kirjoittamisen jälkeen painan suurinpiirtein 66 kiloa ja olen kliseisesti sanottuna elämäni kunnossa, synnytettyäni kaksi lasta peräjälkeen puolentoista vuoden sisään. Olen ollut yhtäjaksoisesti joko raskaana tai imettänyt, tai ollut raskaana ja imettänyt samanaikaisesti maaliskuusta 2012 tähän päivään asti. Kolme vuotta ja kuukausi, miettikääpä hetki sitä. Kuopuksemme syntymän jälkeen viime kesän alussa olen laihduttanut neljäkymmentäkolme kiloa, joista kuusi jätin synnärille, ja ne loput kolmekymmentäseitsemän tiputin ihan vanhanaikaisesti työtä tehden: syömällä hyvin ja treenaamalla sen tueksi, ja omaksi ilokseni. Aina laihdutus ei ole tuntunut herkulta, ja stiplujakin on mahtunut matkan varrelle joitakin, olenhan vain ihminen. Entisenä ahmimishäiriöisenä niihin on ollut ajoittain vaikea suhtautua ja olla itselleen armollinen, mutta sekin alkaa pikkuhiljaa sujua, kiitos ihanien ystävien ja läheisten, jotka jaksavat pallotella ja sparrata kanssani mietteitäni asiaan liittyen.

Viime kesänä ajattelin Fit mama -matkani olevan varmasti lähellä päätöstään kesällä 2015, mutta olen vasta viime viikkoina alkanut ymmärtää sen olevan vasta aluillaan. Kroppa on muuttunut aivan hurjasti viimeisen vajaan vuoden aikana, ja pääkoppa sen mukana, mutta loppuelämäksi aiottu projekti ei kai tule koskaan valmiiksi, kun tarkoituksena on ollut oppia rakastamaan itseään uudelleen, voimaan äärimmäisen hyvin sekä fyysisesti että henkisesti, ja opettaa nämä kultaakin kalliimmat taidot myös omille tyttärilleni. Olen ymmärtänyt mua viime viikkoina vaivanneen "kisaväsymyksen" johtuvan suurilta osin siitä, että olen vasta hetki sitten itsekin ymmärtänyt mikä hurja mankeli tämä edellisen kappaleen taival on mulle ollutkaan; ei ihmekään jos pää ei aina ihan ehdi mukaan menoon! Siitä johtuu ehkä myös se, etten aina ole osannut ottaa vastaan mulle suunnattuja komplimenttejä mun uuteen ulkomuotoon liittyen, vaan kiusaannun nopeasti siitä kun ihmiset ylistävät onnistumistani. Tällaisissa tilanteissa kaikki itseeni kohdistuva huomio on lähinnä saanut oloni vaivaantuneeksi, ja olenkin kiemurrellut edellä mainitun kaltaisista tilanteista pois ties millä verukkeilla, tai vaihtanut ei niin sulavasti puheenaihetta, haha... Nykyään pyrin kuittaamaan kohteliaisuudet jämptisti kiittäen, sillä se on mielestäni soveliain tapa vastata kehuun.



Entäpä sitten elokuisessa postauksessa mainitsemani tavoite, olla tyytyväinen ulkonäköönsä biksuissa tai nakkena? Sitä pitää vielä työstää, mutta noin pääsääntöisesti alan olla todella tyytyväinen siihen, mitä peilistä tuijottaa takaisin. Eräs läheinen jaksaa aina muistuttaa mua siitä, että omaa ulkonäköä kannattaa miettiä siinä kontekstissa, mikä on kullekin vallitseva, eikä verrata itseään VS:n alusvaatemalleihin, noin nyt esimerkiksi. Joten tämän, ja viimeisen kolmen vuoden (ja sitä edeltäneiden vuosien ahmimisen ja siitä johtuneen vakavan ylipainon ja jojoilun!) tapahtumat huomioiden, laskisin olevani ihan mukiinmenevä maijameikäläinen nakunakin. Toki kahdesta jättimasusta on muistuttamassa ei niin ihana nahkapussi navan alla, ja terhakoiden kaksosten sijaan rintakehääni koristaa kaksi nahkarukkasta, mutta kaikkeahan ei voi saada, eiks? Sellukkakin on vähentynyt laihtumisen myötä varsin mukavasti, ja vaikka iho ei kaikkialta olekaan vielä ehtinyt palautumaan hurjan painonpudotuksen jäljiltä ihan normaaliksi, en ole liiemmin huolissani sen suhteen. Tavoitteenani kun oli alun alkaenkin olla paras mahdollinen versio itsestäni, kahden lapsen kolmekymmentäkaksivuotiaasta äidistä.

Olen ymmärtänyt myös sen, että vuosi ei ole riittävä aika kropalle toipua yli kolmen vuoden prässistä raskauksineen, synnytyksineen, imetyksineen ja laihdutuksineen, joten olen itselleni armollinen, ja pyrin keskittymään suurimman osan ajasta niihin juttuihin, mitkä ovat todella kohdallaan mun ulkoisessa olemuksessa. Tehdäänpäs niistä jutuista pikku lista! Mä tykkään mun kropan mallista ja siitä, että mä olen fyysisesti vahva. Mulla on kapeahko vyötärö, pitkät ja vahvat jalat, solakat kädet, ja sellainen runko, että lihakset piirtyvät selkeästi esiin suht vähällä duunilla.

Mä en vaihtaisi mun raskauksien ja ylipainon runtelemaa kroppaani kenenkään muun kroppaan, vaikka tarjolla olisi mikä unelmarunko tahansa, koska juuri tämä kroppa on tehnyt sen kaiken duunin, josta tuloksena mulla on kaksi tervettä ja kaunista pikkulikkaa, ja ymmärrys siitä, miten juuri mun on toimittava pitääkseni itseni kunnossa loppuelämäni. Se, että mun vatsanahka roikkuu, ja nännit osoittavat alaspäin on saattanut olla juuri se ratkaiseva tekijä, joka on avannut mun silmät sille, että mä olen oikeastaan aika upea, ja on ihan okei sanoa se ääneen. Ja jos joku siitä ärsyyntyy, niin sekin on ihan okei, mutta se ei missään nimessä ole mun ongelma, vaan sen tyypin, jolla on mitä luultavimmin vielä kana kynittävänä itsensä ja oman ulkonäkönsä kanssa.

Musta on myös täysin okei tunnustaa olevansa kiinnostunut omasta ulkonäöstään, jos elämässä on reilusti muutakin tervettä sisältöä; mä olen itse aina voinut paremmin pitäessäni ulkokuorestani huolta, joten siinä mielessä olen hyvinkin naisellinen. Askel tuntuu kepeämmältä kun tukka on puhdas, huulilla on punaa, ja kynnet on laitettu. Pieruverskoissa nyhjääminen on arjessa useasti enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta kyllä ne verskatkin voivat olla nätin väriset, jos ymmärrätte pointtini? Mutta kuten aina, on tälläkin kolikolla kääntöpuoli: aina ei vaan jaksa, eikä tarvitsekaan. Silloin nyhjötetään likaisissa vaatteissa, unohdetaan pestä tukka ja näytetään mettäläisiltä, kunnes pyörä taas pyörähtää ympäri, ja shampoopulloon tarttuminen tuntuu houkuttelevalta idikseltä. Jokainen kuukausia putkeen valvonut osannee samaistua tähän fiilikseen...

Tekstistähän tulikin oikea raamattu tällä kertaa, mutta koin sen kirjoittamisen lähes terapeuttiseksi kokemukseksi, pyöriteltyäni asiaan liittyviä juttuja päässäni jo monta päivää! Joten vastaankin siis otsikon kysymykseen tähän lopuksi että kyllä kiitos, olen mielestäni ihan valmis tulevaan kesään, ja siihen, että hameen alta vilahtaa vähän laajempikin otos (purkki)ruskettunutta säärtä. Se sääri ei ehkä vastaa valtamedian käsitystä ihannekintusta, mutta mä siitä paskat nakkaan, ja nautin kesästä siitä huolimatta - tai oikeastaan ehkä juuri siksi.

Herättikö postaus teissä ajatuksia? Kuulisin niitä enemmän kuin mielelläni kommenttiboksin puolella. Huikeaa alkanutta viikkoa ja toukokuuta kaikille, palataan huomenna niiden asukuvien ja kosmetiikka-arvonnan voittajan kanssa langoille!

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

25 comments:

  1. Olipa hyvä kirjoitus!
    Hienoa että olet tyytyväinen itseesi ja osaat arvostaa omaa kroppaasi!

    Itsekin neljän lapsen ei enää niin nuorena äitinä, luulen tietäväni mistä puhut, ainakin osittain.

    Hienosti ajateltu, että omaa ulkonäköä pitää miettiä juuri siinä omassa kontekstissa, eikä vertailla viimeisen päälle timmeihin mallinukkeihin. Tämä ajattelutapa pitäisi sitten vielä onnistua siirtämään sujuvasti ja sulavasti omille tyttärille!
    Kaunista alkuviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, Anne, että tykkäsit. Se on kyllä ollut kiven alla, tuo arvostus itseään ja ulkomuotoaan kohtaan. Ja vasta näin monen vuoden jälkeen sitä osaa onneksi olla suurimman osan ajasta oikein tyytyväinen asioihin. :) No eiks vaan, vaikka media syöttäisi meille mitä naisenmallia vaan, on ehkä kuitenkin fiksuinta huomioida ne omat arkisemmat puitteet, ja miettiä asioita siinä kontekstissa - se helpottaa kummasti! :D

      Delete
  2. Upea teksti ja upea suoritus. Hienoa, että olet jo noin nuorena noin sinut itsesi kanssa. Ja on syytä ollakin, kertakaikkisen kauniilta ja terveeltä näytät kuvissasi. Itse olen elämäni harrastanut samaa (ahmimista ja jojottelua) ja vasta nyt, ikää on lähes puolet satasesta, alan olla omaan peilikuvaani, terveeseen ja voimakkaaseen itseeni tyytyväinen. Hyvä Sinä! Nauti elämästäsi ja ihanista pikkulikoistasi ja selkeästi viisaasta puolisostasi:). Ihanaa kevään jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Anonyymi kommentistasi! Musta tuntuu, että tähän on kyllä mennyt tosi pitkään, mutta onneksi ei tämän pidempään, nyt ehtii vielä monen monta vuotta justeerata ajatuksiaan asiaan liittyen. Ja mielipiteetkin vaihtelevat niin laidasta laitaa kulloisenkin elämäntilanteen ja vain vaikka väsymyksenkin vuoksi, että kunhan peruspalikat ovat suurinpiirtein kohdallaan, olen tyytyväinen. :)

      Hyvä myös sinä, ahmiminen on karsea peikko, josta puhutaan musta ihan liian vähän! Mä ajattelin tehdä asiaan muutoksen, ja ehkä palata siihen tarkemmin vielä joskus... :) Sinulle sitä samaa. <3

      Delete
  3. No asiaa!! Niin usein sitä tulee vertailleeksi itseään muihin, oi miksi?! Mutta hei, sulle mä haluan sanoa, että näytät ihan mielettömän upealta ja oot tehnyt ihan mielettömän upean duunin. Mutta ei sekään oo kuitenkaan se paras juttu, vaan koko sun olemus, nauru ja sellainen tietynlainen swägä, kyl sä tiiät! ;D Oon iloinen että tavattiin, kesällä sit niin nähdään Helsingissä!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, mä en enää hetkeen ole vertaillut silleen muihin, mutta keskittynyt vaan liikaa siihen, mikä mussa on huonoa, eikä HYVÄÄ. :P Nyt vaan ne hyvät puolet fokukseen ja kohti loppuelämää! ;) Ja niin todellakin treffataan kesällä, oi Lillipillinen. Ja kiitti, muru ihanista sanoistasi, I feel u, meillä vaan synkkas heti. :D

      Delete
  4. Eksyin sun blogiin ihan sattumalta muiden blogien kautta ja hetken täällä lueskeltuani huomasinki että se oletki Sinä, terkkuja vaan kahenkymmenenviiden vuoden takaa Vuosaaresta :D äiti on välillä vähän juoruillu sun kuulumisia, ku ovat sun äidin kanssa törmänneet lenkkipolulla, mut olipas kivaa löytää tää blogi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No onpas hassua! :D Just muistaakseni alkuvuodesta mamma kertoi jotain sun kuulumisia, kun oli törmännyt mutsiis vanhoilla nurkilla! Sullakin siis nykyään skidi, yks muistaakseni, vai? Onks tyttö vai poika ja minkä ikäinen? Hei loistavaa kevään jatkoa, kerrohan broideilles terkkuja ja kuullaan ehkä täällä blogin puolella sit lisää, hehe! :)

      Delete
  5. Valkoinen tähdikkiMay 6, 2015 at 6:10 PM

    Heipä hei! Rohkea kirjoitus sinulta! Hienoa, että rohkaistuit tämän kirjoittamaan. Luulen, että tällainen teksti olisi oivallista luettavaa sellaiselle teinitytölle, joka kamppailee epärealististen naiskuvien keskellä. Mutta täytyy kyllä todeta, että en haikaile takaisin 17-vuotiasta minää. Näillä kilometreillä (pian 33 v.) alkaa jo olla melko sinut itsensä kanssa. Olen muuten huomannut ajattelevani vuosi vuodelta useammin, että koska tämä kummallinen villitys näyttää "epäluonnolliselta muovinukelta" menee ohi (en nyt keksi parempaakaan ilmausta... ehkä tiedät, mitä tarkoitan).

    Lopuksi tärkein: Keep up the good work ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka, ja kiitos kun kommentoit - taas. :) Mä olen samaa mieltä, teinit tarvitsisivat enemmän ns. tavallisen naisen malleja, mutta kuitenkin sellaisia, jotka näyttäisivät että on ihan ok huolehtia itsestään ja panostaa ulkonäköönsä, mutta että se ei ole elämän tarkoitus. ;) Me ollaankin sitten varmaan samaa vuosimallia, mullakin 33 paukkuu lasiin syksyllä! Ja samaa mieltä kanssasi, en ikinä haluaisi enää olla parikymppinen pikkulikka, vaikka olenkin nykyisellään paljon paremmassa kunnossa kuin silloin. Pään sisälle on päivittynyt uutta ja parempaa sisältöä, ja vaikka se ylipainon ja raskauksien venyttämä nahka olisikin kiva vaihtaa omaan kymmenen vuoden takaiseen, olen silti nyt onnellisimmillani.

      Tajuan todellakin muovinukke-viittauksen, ja mikä harmillisinta, siihen tottuu kyllä myös oma silmä. Etenkin kun se tuntuu nyt olevan vielä sitä sorttia, että meikistä ja hiuksista pyritään saamaan mahdollisen luonnollisen näköiset, vaikka lookkien takana on ammattitiimi, ja tuntien työ. :D Saattaa hämmentää teiniparkoja, ja vähän vanhempiakin uskomaan, että tuolta ne varmaan oikeastikin näyttävät, kun ilme on niin fressi ja "luonnollinen"! :O Ja sama juttu kropan kanssa; (purkki)ruskettuneet raajat ja todella vaivattomalta näyttävä lihaksisto (=tuntien treeni salilla, ellei kyseessä ole luonnonoikku) saavat kenen tahansa tuntemaan alemmuutta, etenkin kun lopputulema on siloiteltu Photarin voimin. Mutta joo, vaatii aikamoista median lukutaitoa, että pystyy etenkin nuorena luovimaan tuon viidakon läpi, ja silti pitämään itseään vähintään mukiinmenevänä! ;)

      Delete
    2. Valkoinen tähdikkiMay 6, 2015 at 11:52 PM

      Juu, samaa vuosikertaa ollaan! :) Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että (valitettavasti) omakin silmä uhkaa tottua. Voin vain kuvitella, miten hämmentyneitä noin 13-vuotiaat tytöt ovat nykyisin. Oonkin miettinyt, että tässä suhteessa oman äidin ja muiden läheisten naisten merkitys nousee arvoon arvaamattomaan. Tässä suhteessa uskon, että saat välitettyä sun pikkuisillesi hyvät eväät tulevaisuuteen.

      Delete
    3. Eiks vaan olekin sairasta, että niin sitä pitäis olla verrattavissa supermalleihin suurinpiirtein... :D Ja joo, ollaan kanssa frendien kanssa mietitty, että ollaan onneks saatu kasvaa niin paljon armeliaammassa maailmassa aikuisiksi. Siksi onkin niin helkkarin tärkeää, että nyt nuoremmille likoille taotaan vähän järjeä ja omanarvontunnetta päähän! :)

      Delete
  6. Kiva, että jaksoit kirjoittaa näin pitkän ja ajatellun tekstin :) Mahtavaa, että olet sinut itsesi kanssa ja se hyvä olo näkyy myös ulospäin <3 Näytät älyttömän hyvälle! Ihan uskomattoman työn olet tehnyt, ei voi kuin nostaa hattua!

    Ehkä iän karttuessa sitä osaa suhtautua paremmin itseensä, en enää ikinä halauisi olla se 19-vuotias epävarma tyttö, nyt kun tulee kesällä 28 mittariin olen onnellisempi kuin koskaan, tässä ja nyt ja juuri tämän kokoisena ja näköisenä. Toki välillä on huonoja päiviä, tukka on ruma, jalat liian paksut, naamassa näppylöitä, mutta minkäs teet :D Toisaalta olen tyytyväinen, että vaatekaupasta löytyy hyvin vaatteita, vaikka 5kg pienempänä pieninkin koko olisi liian iso, itse kun saan niitä kommetteja toisinaan olevani liian lihava :D Mulla taisi olla viimeinen herätys vuosi sitten kun pelkäsin olevani tosi vakavasti sairas, kaikki muut paitsi terveys tuntui tuolloin täysin turhalle.. Onneksi selvisin todella pahalla säikähdyksellä ja ehkä siitä opinkin paljon. Tuntuu etteivät ihmiset arvosta terveyttään, tai sitä ei osata edes ajatella, vain se miltä näyttää on tärkeää. Ja kyllä tykkään itsekin laitetusta tukasta ja hienoista vaatteista, mutteivat ne ole kaikki kaikessa :)
    Ootkos muuten huomannut sen Lindexin uuden alusvaatekamppiksen, jossa on tavallisia naisia malleina? Ihan mahtava! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana, ajatuksella kirjoitettu kommentti - kiitti Anne! :) Hyvä olo näkyy aina ulospäin, ja vetää selkeästi ihmisiä puoleensa, huomaan itsekin viihtyväni äärimmäisen hyvin sellaisten tyyppien seurassa, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja tietävät ns. keitä ovat.

      Kaikilla on paskoja päiviä, mutta sit onneksi vastapainoksi on myös niitä loistavia, kun kaikki pelittää ja peilistä katsoo takaisin nätti tyyppi. ;) Meillä naisilla on onneksi käytössä aikamoinen apuvälinearsenaali miehiin verrattuna, haha... Voin vaan kuvitella, miten uhka sairaudesta pistää pääkopan oordnunkiin, mikään ei tosiaan ole terveyttä tärkeämpää, ja muutenkin ulkonäköhommat tulisi pitää vain yhtenä elämän osa-alueena, ettei homma mene liian vakavaksi. :) En huomannutkaan, pitää mennä kurkkaamaan!

      Delete
    2. Olet täysin oikeassa, arvonsa tuntevat ihmiset vetävät puoleensa, mutta joillain sekin menee yli ja tulee tarve lytätä muita, vaikea selittää, mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan :)

      Haha ja joo, onneksi on purkkia ja purnukkaa :D mulla vielä ripsenpidennykset, jotka ovat kyllä turhamaiset, mutta helpottavat tämän laiskan naisen elämää :)

      Useinkaan en julkaise liian tökeröitä kommentteja, joten te muut ette niitä näe, sillä haluan pitää blogin fiiliksen myös kommenttiboksin puolella positivisena :) usein ne kommentit myös loppuvat kun jättää ihan omaan arvoonsa ja siirtää suoraan roskakoriin :D

      Tuli muuten vielä sellainen juttu mieleen, ettei sulle ole lapsien myötä tullut sellaista mammautumisvaihetta niin kuin useille tulee lapsien myötä, ei pahalla ketään kohtaan :) Tiedätkö, kun jo vauvan ollessa mahassa leikataan se polkkatukka, pukuetumistyyli muuttuu ja lapsen syntyessä Facebook täyttyy niillä niin suloisilla kuvilla ;D Jos mulle joskus lapsi(a) suodaan toivon kanssa pysyväni ihan omana itsenäni :)

      Delete
    3. Tiedän, mitä tarkoitat. Mä en voi sit sellaisia tyyppejä sietää, mutta yleensä ihmiset jotka ovat sinut itsensä kanssa eivät vedä överiksi, enempi mun mielestä oikeasti sisältä itsevarmat tyypit saattavat ylikorostaa itseään, ja ehkä painaa muita alas siinä ohessa. :/

      No älä, mä en vois tällä hetkellä elää ilman mun peittareita, kun silmänaluset on mustat ko yö tän jatkuvan valvomisen takia, ounou... :D Kyllä akoilla pitää hömpötyksensä olla! Mä oon jokaisen kommentin täällä tähän mennessä julkaissut, mutta mitään hameen helman pituutta ja mun yleistä makua, hehe, kummempaa dissausta ei ole toistaseks tullut vastaan. Jokainen tehköön mitä haluaa noiden paskakommenttien suhteen, musta on vaan aina kiva vastata negistelijöille jotain, ehkä niitäkin urpoja sais vähän heräteltyä? Mutta tajuan myös sen, että monet dellaavat nuo paskaviestit suoraan, koska niitä ei ole kiva lukea sit sieltä boksista. :/

      Haha, ihana! :D Sä osuit niin naulan kantaan, julistin jo heti häiden jälkeen, että mulla on vielä mummonakin pitkä tukka, enkä taivu näihin karrikoituihin muotteihin sitten millään. ;) Myöskään ketään sen ihmeemmin parjaamatta, musta on aivan saakelin tärkeää pitää kiinni itsestään ja omista jutuistaan, koska tää mammailu saattaa helposti imaista mukaansa liikaakin, ja tuloksena on sit näitä kaikkensa lapsilleen uhranneita marttyyrimammoja. Oho, sanoinko ton just ääneen? ;) Mutta siis selvähän se on, että ihminen voi hyvin, jos lapsiarjen keskellä muistaa myös ottaa aikaa omille jutuilleen! :)

      Delete
    4. Oho, siis ekaan kappaleeseen korjaus, eli sisältä epävarmat tyypit.

      Delete
  7. Samaa mieltä kanssasi Taru! Näytät kyllä tosi upealta ja kyllähän siitä tulee itselle paljon parempi fiilis, kun kropassaan viihtyy. Ja saa siitä nauttia ja iloita, koska kyllä siinä on oma hommansa, että vartalo pysyy kivannäköisenä. Ei nyt mitään ihmeempiä, ainakaan omalla kohdallani, mutta kuitenkin tasaisesti liikuntaa ja päivittäistä pientä itsehillintää herkkujen suhteen. Itse ainakin otan paljon enemmin yhden jätskituutin jälkkäriksi, kuin puoli pakettia keksejä.... Ja kyllä sitä täytyy aina kaupassa itseensä muistuttaa:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti, Lila! Just näin, ja vaikka en ole kaikkiin kohtiin itsessäni tyytyväinen, niin ei se tarkoita sitä ettenkö voisi silti olla kokonaisuuden osalta ns. plussalla! :D Ja vaatii juu hommaa ja itsehillintää, mutta kyllä sen huomaa olossa, jos on syönyt huonommin, joten sekin on itselleni nykyään validi mittari sille, että minkälaisen mallin mukaan tahdon elää. Ennen mietin kaiken vaan sen kautta, että miltä tahdoin näyttää, mutta nyt kun homma lähtee hyvän olon tavoittelusta, on peli selkiintynyt hurjasti pääni sisällä! :)

      Kiitti, kun jaksoit kommentoida. <3

      Delete
  8. Erittäin hyvä ja vahva kirjoitus Taru :)). Oli ilo lukea ja susta oikein huokuu itsevarmuus ja hyvä olo! YES! Ja tosiaan..kaikkea ei voi saada <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedostan itsekin sen, että musta näkyy ulos se hyvä mieli, jonka tää projekti on saanut aikaan, ja pyrin pitämään siitä kynsin hampain kiinni, vaikka välillä meniskin syömiset hetkellisesti kuuseen. :D Aina ei vaan jaksa, eikä kai tarvitsekaan, se on osa sitä Stellan "ole itsellesi armollinen" -mantraa, joka hänen pitäis jo kohta patentoida! ;) <3

      Delete
  9. Voi miten hyvin kirjoitettu Taru! Mäkin luin tuon linkkaamasi tekstin enkä samaistunut. Omassa nahassa on hyvä olla :) Ja sun nahassa vasta kelpaakin ;D - oot upea! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No aww, kiitos kaunis Saara! <3 Jee, hyvä me, ja meidän upeat mammanahat, LOL. :D

      Delete
  10. Sä olet niin upea juuri nyt! Kiitos Taru illan piristyksestä ja kommenteista, nähdään taas pian. :) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 Ei kestä, juu, varmasti taas pian törmäillään! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)