-->

Summer shades

May 16, 2015

Kesän aurinkolasimuoti on varsin monimuotoinen; klassikkomallien lisäksi peililinssit pitävät edelleen pintansa, ja uskaliaammat saavat iloitella mitä erikoisimpien pokamallien kanssa. Pokamuodissa on kivointa se, että mikään ei ole kielletty, ja jokainen löytää varmasti ainakin yhden itselleen sopivan mallin lasiviidakosta, oli kyseessä sitten peilipintaiset klassikkoaviatorit, huikentelevan naiselliset kissansilmälasit tai festareille kuin nenä päähän sopivat koristellut sydänpokat.



Mä olen käyttänyt lähes pelkästään aviator-mallisia pokia niin pitkään kuin muistan, ja satsattuani kesällä 2010 ekaa kertaa kaksiin klassikoihin RayBanilta, en muutamaan vuoteen muita laseja käyttänytkään. Vasta viimeisen reilun vuoden sisään olen avannut silmäni muillekin malleille, ja tämän kevään aikana myönnän ihan avoimesti pimahtaneeni täysin kesän ykkösasusteisiin. Niitä on kertynyt kaappiin jo aikamoinen kasa, mutta onneksi aurinkolasit ovat yksi helpoimmista tavoista asustaa; erilaisilla pokilla saa vaihdettua asun fiiliksen vielä korujakin näppärämmin, ja huono naamapäivä pelastuu sekunnissa heittämällä nenän päälle keikkumaan päheät lasit!


vasen rivi ylhäältä alas | FREYRS | FREYRS | RAYBAN
oikea rivi ylhäältä alas | LE SPECS | LE SPECS | FREYRS


Kuvasin teidänkin tiirailtavaksenne muutaman mielimallini, ja settiä katsomalla huomaa helposti mun olevan äärimmäisen mieltynyt peilipintaisiin laseihin, joita en muuten vielä pari kesää taaksepäin voinut sietää. Jättimäiset kissansilmälasit ovat myös mielestäni tosi pop, ja tuovat asuihin kivaa naisellista maustetta, etenkin jos muu asu on astetta arkisempi tai sporttisempi. Mun lasikokoelmani koostuu nykyisellään parien Reiskan pilottien lisäksi joistakin Le Specsin pokista, ja viimeisimmät mallit olen tilannut merten takaa Freyrsiltä.

Millaiselta näyttää teidän tulevan kesän aurinkolasimuoti?

Seuraa blogiani Bloglovin'ssaBlogilistallaFacebookissa ja Instagramissa.

5 comments:

  1. Vasemman rivin keskimmäiset lasit on noista mun lempparit.:) Just ton tyyppisiä oon metsästänyt kesäksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on kyllä mageet! :) Vähän erilaiset, mutta silti suht klassiset kisumallit.

      Delete
  2. Mitä isompaa sen parempaa. Kiitos muuten sun, oon hurahtanut noihin Le Specseihin ja ostanut niiitä jo kahdet. :D Hinta on sen verta edullinen niissä, että ostokynnys oli kamalan pieni. :D Nyt olen pistänyt sitten lompakon nyörit niiden suhteen tiukasti kiinni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ei kahdet nyt paha vielä oo, haha! :D Niissä mun mielestä kyllä laatu kohtaa hinnan, ja mallit on ihanan erikoisia. Saleen haksahdat aleissa, buahahaaa.... ;)

      Delete
  3. Oi kun ne on kaikki kauniita, tummat pokat suosikkejani. Mä menen samoilla kuin viime kesänä voimakkuuksista johtuen :)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)