-->

Fairy makeup with Zuii

Jun 9, 2015

Oman ajan ja etenkin jaksamisen ollessa jatkuvasti kortilla edelleen jatkuvan valvomisen vuoksi, jäävät ekana listalta pois meikkileikit, jotka vievät kaikista postauksista ylivoimaisesti eniten aikaa. Suunnittele, valitse värit, toteuta, kuvaa, käsittele kuvat, kirjoita postaus ja listaa vielä lopuksi käytetyt tuotteet. Oumaigaad, mikä homma!

Tänään oli kuitenkin jostain syystä sellainen fiilis, että piti vihdoin päästä testailemaan jo aikoja sitten Zuiilta testiin saapunutta ihanan herkullista luomivärinelikkoa *Quad Spiritiä, joten beibin mentyä ekoille päikyilleen ja esikoisen saatua päivittäisen peliaikansa padilla rullaamaan, minämamma tartuin pitkästä aikaa suteihin. 

Meikin inspis lähti eilen illalla valvoessani paletin keväisistä karkkisävyistä, joiden ympärille suunnittelin kepeän keijukaismaailman sopivan silmämeikin, jota täydensin vielä saman sarjan täällä esitellyllä huulipuna-kiiltoasialla, josta pidän ihan hurjasti! Meikistä tuli mielestäni ihan hauska, vaikkei se olekaan yhtään tyyliseni, mä en oikein koskaan ole viihtynyt tällaisissa hempeissä ja utuisissa lookeissa, vaan tykkään enemmän skarpimmista ja selkeämmistä seteistä. 

Kokeiltuani Zuiin kukkajauheesta valmistettuja ja mineraaleja ja vitamiineja sisältäviä nappiluomivärejä viime vuoden lopulla, olivat odotukseni korkealla myös nelikon suhteen, mutta mun on myönnettävä pettyneeni hiukan nelikon pigmenttiin noihin yksittäisiin nappeihin verrattuna. Olin kuitenkin pohjustanut luomen UDPP:llä huolellisesti ennen luomivärin levittämistä, joten se ei jäänyt siitäkään kiinni; jouduin kastelemaan sudin, saadakseni liilasta napista edes jonkinlaisen sävyn irti luomelle asti. Toisaalta kuivuttuaan tuo liilakin väri oli luomella supermakea, näissä Zuiin luomiväreissä on tavallisen shimmerin sijaan sellainen makea hohto, jollaiseen en ole törmännyt muiden sarjojen luomareissa.

Käytin silmämeikissä kaikkia neljää paletin sävyä, aloittaen vaaleimmalla vihreänkeltaisella silmän sisänurkassa ja siirtyen vihreän kautta violettiin silmän ulkonurkassa, varjostaen liilalla sävyllä koko liikkuvan luomen. Häivytin violetin ylös kulmaluuta kohden pastellisella vaaleanpunaisella, jossa oli selkeästi liilaa nappia enemmän pigmenttiä.

EDIT | Kääk, meinasi ihan unohtua saman sarjan upean *hohdepuuterin hehkutus, omani on sävyssä Mango, joka tuntuu olevan aivan täydellinen monitoimisävy, jossa pigmentti ja shimmerisyys on todella kohdillaan! Tämä tuote myös pitää värinsä iholla, ja siitä onkin tullut kevään mittaan mun luottojuttu, kaivatessani kuultoa ja hohtoa minne tahansa kasvoilla. Tässä meikissä hohdepuuteria on sudittu muun muassa amorinkaaren päälle, kulmakarvojen alle, nenän sillalle ja poskipäiden korkeimpaan kohtaan. #loveit




Ja kuulkaa, nyt meinaan lintsata tuotelistan suhteen, tiedän meikeistä kiinnostuneen lukijakuntani olevan sen verran pieni, että jos kysymyksiä jostain meikkiin liittyvästä asiasta herää, vastaan niihin äärimmäisen mielelläni kommenttilootan puolella. 

*Saatu blogin kautta.

Mitäpä pidätte keijukaismeikistäni? Ja hei, nyt kipinkapin osallistumaan tuoksuarvontaan, aikaa on perjantaihin asti!

EN | Testing a new organic eyeshadow palette from Zuii. 

Seuraa blogiani Bloglovin'ssa, Facebookissa ja Instagramissa.

5 comments:

  1. Upea meikki! :) Varmasti aikamoinen urakka tosiaan tällaisen postauksen teko, sanoo nainen joka ei jaksa muutenkaan meikata :D Onnksi on ne ripsenpidennykset, hahah :D Tosin laittajani aina testaa minulle ensin jos on tullut jotain uutta ripsirintamalla ja uudet (entistä) ohuemmat volyymiripset eivät ainakaan itselläni pysy :/

    Sain muuten sinulta oikein superinspiksen laittaa tavaraa kiertoon :D Aloitin laukuista ja syksyllä otan ehdottomasti kirppispöydän ja myyn kaiken turhan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No awww, kiitos. Tää oli lopulta onneks aika nopsa setti, kun pistin hösseliksi! :D Ripset on kätsät kyllä, arvaa kuin useasti itse haaveilen niistä edelleen, vaikka oon vannonut etten koskaan enää ota. Mun ekan raskauden aikaan ottamat ja neljä kk mulla olleet ripset tekivät sellaista tuhoa, ettei tosikaan, vaikka laittaja kokenut, ja oli kyse vaan ohuista tuuhennoksista... :O

      Hyvä, mulla edelleen sama fiilis päällä, että kaikki vielä jäljellä oleva ekstra pitää saada kiertoon, vaikka nyt oon jo ollut kirpulla myymässä, laittanut kamaa kierrariin ja myynyt aika kasan tuota "merkkitavaraa" uusiin koteihin. Toki tullut pari uutta laukkua tilalle, mutta enempi kuitenkin lähtenyt kamaa kiertoon! :) Aika terapeuttista tää kierrätys. ;)

      Delete
  2. Tykkään paljon meikistä, ja muutenkin superkauniita kuvia susta!:) Mä en oo kokeillut vielä mitään Zuiin meikkejä, vaikka jatkuvasti oonkin merkistä lukenut. Pitänee koklata ainakin niitä nappiluomareita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Saana sullekin ihanasta kommentista, tulipa hyvä mieli! Ne napit on todella hyvälaatuisia mun mielestä, ja tämä huuliasia on kanssa superhauska tuote. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)