-->

Uuniomenaviipaleet

Jun 15, 2015

Mun herkkuhammasta kolottaa nykyään lähes tauotta, ja mun on oltava luova, jottei käsi kurottaisi alituiseen kaupan karkkihyllyä kohti. Tässä postauksessa en kuitenkaan keskity märisemään tästä mistä lie johtuvasta sokerihimosta, vaan pistän jakoon huomattavasi namipussia terveellisemmän ohjeen niitä hetkiä varten, kun on yksinkertaisesti saatava jotain hyvää.

Tarvitset näitä herkullisia omppulohkoja varten yhden omenan lisäksi puolikkaan teelusikallisen juoksevaa hunajaa, puolikkaan teelusikallisen maapähkinävoita (omani on suolaton ja sokeriton) ja ripauksen kanmelia. Kuorittuasi omenan lohko se neljään yhtä suureen osaan ja veistä siemenkota pois. Sen jälkeen pieni hedelmä niin ohuiksi siivuiksi kuin suinkin pystyt, leikkaamatta sormeesi.

Leviteltyäsi lohkot siisteihin riveihin uunipellille, sotke hunaja ja maapähkinävoi keskenään sudilla tahnaksi, jonka tuhrit tasaisesti jokaisen lohkon päälle. Kun kameli on ripoiteltu koko komeuden päälle, on aika sujauttaa pelti uuniin muhimaan. Uunista riippuen homma hoituu noin parissa sadassa asteessa, ja aikaa kuluu noin 20 minuuttia. Meidän uuni paahtaa aina taimmaiset asiat vähän ärhäkämmin tummiksi, joten olethan tarkkana ohuiden lohkojen kanssa, näiden just passeleiden lisäksi kaivoin uunista esiin myös karrelle palaneita kavereita.

Sitten nautitaan hyvällä omantunnolla kesäisestä omppuherkusta! Ja jos ollaan oikein ronkeleita, ripotellaan lohkot vaikka vähän sulaneen vaniljakermajäden päälle, haha...

Mahtista alkanutta viikkoa, palataan taas pian asukuvien kanssa asiaan.

Seuraa blogiani Bloglovin'ssa, Facebookissa ja Instagramissa.

2 comments:

Kiitos kommentistasi! :)