-->

Gypsy queen

Jul 13, 2015

Yllätin itseni, ja otin Anskun haasteen vastaan hetinyt - yleensä vaan kiitän ja lupaan palata niihin myöhemmin, ja kah, nehän unohtuvat sen sileän tien. Kuvituksena ihanan Karkin ottamat boheemia rantafiilistä henkivät kesäkuvat, joihin valkkasin päälle hipeimmän omistamani vaatteen, eli tuon kauniin valkoisen pitsimaxin. Otsalle kietaisin mummoni vanhan silkkihuivin ja ranteeseen pujotin helisevää hopeaa. Tämän hipimmäksi mä en ehkä muutu, mutta vaikka asu ei ehkä ollutkaan ihan ominta itseäni, tykkäsin siitä silti tosi paljon. 



 1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Olen henkeen ja vereen tunneihminen; harmaan sävyjä on nykyään enemmän kuin ennen, mutta yleensä tunteiden vuoristoradalla kaikki on joko mustaa tai valkoista. Kun suutun, suutun toden teolla, ja kun olen iloinen ja onnellinen, olen sitä joka solullani. Mies lienee nauttinut tästä ominaisuudestani etenkin raskausaikana kertaa kaksi, sen korostuessa entisestään hormonien vuoksi, haha...

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

Tottakai on, eiköhän jokainen julkista blogia pitävä toivo sen miellyttävän mahdollisimman montaa lukijaa, jotta blogi menestyisi. Tämän sanottuani totean kuitenkin sen, että teen blogia täysin omilla ehdoillani, ja jos se ei muita miellytä, löytävät he varmasti muualta parempaa luettavaa, kiäh kiäh.

3. Miten bloggariminä eroaa "reaaliminästäsi"?

Mä olen alusta asti halunnut pitää tietyt jutut blogin ulkopuolella, kuten perheen, miehen ja kaikki "painavammat" asiat, koska tykkään itsekin lukea enempi naistenlehtimäisiä blogeja, joissa arjen sotkut ja likapyykit rajataan ulkopuolelle. Tämä ei estä mua marisemasta blogissa esimerkiksi mammailun varjopuolista (väsymys, kotiäitiuran ajoittainen rasittavuus ynnä muut arjen kompastuskivet), mutten koe niiden olevan pääosassa blogissani. Puran HOME AT LAST:n intohimojani ja kaikkea sitä höttöstä, mikä mua kiinnostaa naisena; muotia, kauneutta ja muuta aihepiiriin liittyvää. Musta oli joskus muita bloggaajia livenä tavatessa kiva kuulla, että blogistani kuulemma välittyy tekstien kautta persoonani, vaikkakin vain pieni ja rajattu osa sitä.






4. Mikä saa sinut nauramaan?

No ainakin miehen urpot vitsit, haha! Tahaton arjen komiikka, hyvät sarjat ja leffat - Solsidan on yksi suurista lemppareista tällä hetkellä, kun sain miehenkin koukutettua siihen ja aloitin sen katsomisen itsekin alusta. 

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Itseni toteuttamista. Mun tapauksessa etenkin käsillä tekemistä: nautin äärettömän paljon korujen suunnittelusta ja tekemisestä, vaatteiden ja asusteiden tuunaamisesta ja asukokonaisuuksien suunnittelemisesta. Myös meikkaaminen on yksi tapa toteuttaa itseäni, ja pääsenkin taas heiluttelemaan sutejani pian tositoimissa, lupauduttuani tekemään veljeni tulevan vaimon häämeikin ensi kuussa, jee!


6. Ketä läheistäsi ihailet?

Esimerkiksi vanhempiani, sitä miten he ovat olleet yhdessä pian 40 vuotta. Sitä, miten he kasvattivat musta ja veljestäni ihan mukiinmeneviä kansalaisia, ja miten he ovat läsnä tyttärieni elämässä. Myös oma mies ansaitsee kunniamaininnan tässä kohtaa, sillä arki kahden pienen hulinoitsijan ja höyrypää-vaimon kanssa tekee tiukkaa kenelle tahansa työssä käyvälle, hehe. Hyvin tuo silti vetää, ja auttaa mua arjessa parhaansa mukaan. 


Viime aikoina olen myös herännyt siihen, kuinka upeita naisia mun elämässä onkaan; nämä mahtavat ystäväni tarttuvat unelmiinsa, kuuntelevat sydäntään ja inspiroivat mua tekemään samoin siinä sivussa. Olen tosi onnellinen siitä, että he ovat osa elämääni.


mekko H&M | rannekoru EBAY | huivi VINTAGE HERMES 


Kuvat: Karoliina /Valoon


7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Kehityskohteistani mainittakoon nyt ainakin superlyhyt pinna, anteeksipyytämisen vaikeus ja totaalinen jääräpäisyys välillä aivan turhissakin asioissa.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Viime aikoina olen kuullut kehuja pirteydestäni, avoimuudestani ja siitä, kuinka otan muut hyvin huomioon. 

9. Mikä sinusta tulee "isona"?

Haha, saako vastata vielä näin 32-vuotiaanakin että en oikeastaan vielä tarkalleen tiedä? Toiveissani siintää työpaikka itseäni kiinnostavalla alalla (muoti, kauneus), mutta myös yrittäjyys omiin kädentaitoihini liittyen kiinnostaa. Olisipa aika mielenkiintoista kurkata viiden vuoden päähän, ja nähdä mihin sitä onkaan päätynyt mammiksen jälkeen!

10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.


Toki uskon, miksen uskoisi? Suurin osa asioista on kuitenkin loppujen lopuksi kiinni omasta asenteesta, vaikka hippusellinen onnea ja taikapölyä ei olekaan pahitteeksi. Uskon myös nykyään siihen, että elämä on liian lyhyt sellaisten asioiden märehtimiseen, joihin ei itse voi vaikuttaa. Miksen siis päivastoin kohdistaisi kaikkea energiaani saavuttaakseni unelmani ja tullakseni entistäkin onnellisemmaksi? 

Koska haasteen kyssärit olivat niin hyvät, tahtoisin lukea vastaukset niihin seuraavilta leideiltä: Stella, Emilia, Lilli ja Milla

Tällaista tänään, ihanaa viikkoa teille kaikille, pusimus, kuullaan jälleen pian!

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

14 comments:

  1. Mukava postaus ja kauniit kuvat! Olemmekin siis samanikäisiä ja tosiaankin olisi hauska kurkata viiden vuoden päähän. Itse olen siinä pisteessä, että tänä syksynä elämäni muuttaa vähän suuntaa ja alan opiskelemaan sisustusalaa, eli vaihdan teho-osastotyön ihan erilaiseen ja kotiäitiys jää nyt taakse. Ihan mahtavilla fiiliksillä olen ja suosittelen samaa sinnekin, unelmia pitää toteuttaa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Katja. hyvä vuosikerta tuo -82. ;) Hei kuulostaa mahtavalta, etenkin kun olet jo ilmeisesti löytänyt sen oman suuntasi - mulla vielä vähän hakee. :D Tsemppiä uuteen! :)

      Delete
  2. Wauu mitkä kuvat, nainen ja asu :D Mää rakastuin nyt <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ohhoh, mitä kehuja nyt satelee, kiitos. :*) <3 Karkki ei petä! ;)

      Delete
  3. Ihania kuvia! <3 Sama vika täällä, monet asiat ovat usein mustaa tai valkoista. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Karkki on kova! ;) Haha, tuntuu olevan yleistä etenkin naisilla... :D Näin "vanhemmiten" oon vähän oppinut siihen, että voi myös kelailla niitä harmaankin sävyjä. :)

      Delete
  4. Voi kun kiva postaus ja mitä ihania kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No aww, kiitti Satu! <3 K on vaan supermegahyvä. :D

      Delete
  5. Hippeys sopis sulle kyllä erittäin hyvin :D
    Kiva postaus, näitä on ihana lukea! Upeeta viikonloppua hottis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehhehe... :D Pitäiskö myydä puolet vaatekaapin sisällöstä ja ruveta hippistelemään ihan hc? ;D Kiitos, kaunis, sinne ja sitä samaa! :*)

      Delete
  6. Kauniit kuvat ja asu. <3 Näitä haastejuttuja on aina kiva lukea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitsa, Katja! :) Mä tykkään myös lukea aina näitä. :D

      Delete
  7. Tää oli kiva haaste :) 1 ja 7 oon vähän samanlainen, mutta vaaka mikä vaaka ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, eli vaikea sinäkin siis. ;D Tee itsekin? <3

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)