-->

Olaplex

Jul 31, 2015

Pertsi, jipii! Lähestyvän viikkarin kunniaksi fiilistellään mun freesattua pehkoa, jonka luotin jälleen kenenkäs muunkaan kuin luottohiustyyppini, Kamidan Emilian käsiin. Päivitys sisälsi vanhat ja hyviksi havaitut toimenpiteet, eli tyven tiuhan raidoituksen, muutaman kirkastavan raidan pituuksiin, latvan tasaamisen, ja nyt toista kertaa hiuksilleni tehdyn hypetetyn *Olaplex-käsittelyn.

Kuva: Karoliina /valoon photo valoon_bgn_4.1_zpsxr9b6b3p.jpg
Kuva: Karoliina /valoon photo valoon_bgn_10_zpsgrekkok3.jpg
Kaksi ensimmäistä kuvaa Karoliina /Valoon Photography

Olaplex rantautui Suomeen tänä vuonna huiman some-sähinän seurauksella, ja on menestyksekkään lanseerauksensa jälkeen vakinaistanut asemansa jokaisen itseään kunnioittavan hiussalongin vakkarikäsittelynä kaikille, jotka arvostavat hiusten hyvää kuntoa ja terveyttä. Olaplex-käsittelyä voidaan hyödyntää sekä hiusta värjättäessä että omana hoitonaan, ja mulle tehtiin tällä kertaa molemmat.

Tämä ihmeaine säästää hiusta rasitukselta esimerkiksi juuri värjäyksen yhteydessä estämällä hiusten sisällä olevia rikkisiltoja katkeamasta käsittelyn aikana, ja lisäksi Olaplex korjaa jo ennestään rikkisiltoihin tulleita vaurioita. Seurauksena hoidosta on sileämmän reuhkan lisäksi muutenkin helpommin käsiteltävissä oleva tukka, minkä huomasin omalla kohdallani takkuisuuden vähentymisenä.




Ensimmäisellä kerralla huhtikuussa en huomannut eroa hiuksissa hoitokäsittelyn jäljiltä laisinkaan, sillä sitä ennen hiuksiini oli tehty niitä mekaanisesti kuluttava puhdistuspesu, jolla korjattiin kotiraidoituskokeiluni jäljiltä tukan keltaiseen vetänyttä sävyä. Tiedän tiedän, tyhmää - don't ask. Tämä toinen tuplakäsittely (raidoitusväriin sekoitettiin Olaplexiä ja hiukset hoidettiin sillä ennen pesua) toi hiuksiin selkän kiilloon ja enemmän hallittavuutta, mutta jäin kyllä rehellisesti sanottuna kaipailemaan vieläkin siloisempaa lopputulosta etenkin takkuisuuden osalta, sillä mun pehko muuttuu auki ollessaan rastaksi alta aikayksikön, ja joudunkin aina kantamaan mukanani harjaa tämän vuoksi.

Kiillon lisääntyminen ja kunnon paraneminen on myös helposti havaittavissa verratessa yllä olevaa jälkeen-kuvaa tämän viime joulukuulta peräisin olevan postauksen jälkeen-kuvaan; latva on terveempi, eikä tukka hapsota laisinkaan föönauksen jäljiltä. Toki latvan tuuheampi ilme on seurausta myös säännöllisestä tasaamisesta, ja ennustankin hiusteni viimein olevan koko pituudeltaan tasapaksut vuoden loppuun mennessä. Pituus alkaa olla mielestäni ihan passeli, ja jotain kertonee myös se, etten koe enää minkäänlaista ahdistusta tukan tasaamisesta; sitä onkin napsittu viime vuoden aikana pois varmaan kymmenisen senttiä, yleisilmeen vain parantuessa. Sanomattakin lienee selvää, että olen jälleen kerran tosi tyytyväinen Emilian käsittelyyn!

Emilian Olaplex-käsittelyineen ja muine kampaamo- ja meikkauspalveluineen löydät Kalevankadun Kamidasta. Ja hei, jos kasvatusprojektini aiemmat osat kiinnostavat, pääset kurkkaamaan postaukset tästätästä ja tästä. Nyt kun katselin itsekin noita vanhoja kuvia, yllätyin siitä, miten tukankasvu tuntuu jotenkin räjähtäneen käsiin; hiusten määrä tuntuu tuplaantuneen parissa vuodessa, ja vaikka nykyinen väri ei paljon vaaleampi voisi olla, on piiskan kuntokin aika priimaa. Luulen nykyisten hyvien elintapojeni vaikuttaneen myös hiusten kuntoon hurjasti; entinen höttö- ja sokerivoittoinen ruokavalioni ei varmasti ole tukenut karvakasvustoni hyvinvointia hirveän optimaalisesti...

Mietteitä asiasta tai kokemuksia Olaplexistä? Do tell!

*Olaplex-käsittely saatu blogiyhteistyönä.

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

Yhteistyössä: Kamida

4 comments:

  1. Mä oon niin skeptinen tuota kohtaan. :D Oma tukka on vieläkin edellisen värjäyksen jäljiltä kuin purkkaa ja siitä syystä tää juurikasvu nyt lähenteleekin yli kymmentä senttiä, kun pelkään värjätä.

    Tuo sun piiska on kyllä ihan älyttömän upea..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kantsi olla, tää aine tekee nimenomaan vaan hyvää hiuksille. Niin paljon tätä on kehuttu, etten pelkäisi kokeilua, etenkin jos oma tukka on kärsinyt. :) Ja kun sen saa sekoitettua just väriaineen kanssakin niin, ettei tukka ota siitä niin pahaa hittiä. Kiitos, muru. <3

      Delete
  2. Sun hiukset on upeat ! Toi käsittely kuulostaa mielenkiintoiselta. Mun niin tarttis mennä kampaajalle, töihin ei oikein viitsis mennä tämän näköisenä :D

    Ihanaa viikonloppua !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Sara! <3 Se on kyllä hyvä. Nyt huomaan etenkin pestyäni tukkaa käsittelyn jälkeen hoidon vaikutukset; tukkaa on selkeästi helpompi harjata, vaikkei se ihan takutun olekaan, ja hoitoaineen huuhtelemisen jälkeen tukka on kuin märkää silkkiä. Eli kyllä ero entiseen on tosi helposti havaittavissa, vaikka munkin tukassa tuota käsittelyä kuitenkin on koko pituudelta. :) Suosittelen testaamaan!

      Samoin sulle. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)