-->

Syystakkien parhaat

Aug 29, 2015

Koska syksy on virallisesti täällä ihan kohtajustpian, päätin sen kunniaksi tehdä pienen kollaasin rotseista, joilla pärjää kesän jälkeen tilanteessa kuin tilanteessa. Kollaasista löytyy uudempien trendien kuten mokan ja ponchojen lisäksi myös klassikoita kamelista trensseihin, ja lisäksi heitin mukaan takuuvarman villin kortin, eli tekoturkin, joka pitää edelleen pintansa tulevana syys-talvikautena.


Värien puolesta pidin homman tarkoituksella suht simppelinä; maanläheisen sävyt ovat valttia päälivaatteissa, mutta synkän mustan jätin kuitenkin tästä kollaasista pois. Murretusta vihreästä on tullut uusi himotuksen kohteeni, ja tuo kuvan rotsi olisi kylmän värisävynsä puolesta aivan täydellinen mun iholle. Alanurkan epäsymmetrinen liivi löytyykin multa harmaana, ja taidanpa kaivaakin sen pian kaapin kätköistä käyttöön, se näyttää hauskalta yhdistettynä esimerkiksi paksun vyön kanssa.

Jokaisen itseään kunnioittavan fashionistan kaapista löytyy viimeistään tänä syksynä myös jonkinlainen poncho tai viitta, ja haastankin itseni käyttämän syksyn aikana sekä mustaa ponchoani että valkoista palmikkoneuleviittaani, joka on varustettu myös ah, niin trendikkäällä poolokauluksella. Mokkatakkeja olen katsellut sillä silmällä kirppiskierroksillani, mutta vaikka olen törmännytkin jo ehkä reiluun kymmeneen tapaukseen, ei yksikään ole vielä ollut täydellinen. Huolisin ilomielin kaappiini sekä pitkän että lyhyen mallin, eli nähtäväksi siis jää täyttävätkö kirppisjumalat toiveeni myöhemmin syksyllä. Olen kaappeimme sullomasta varsin suuresta takkimäärästä huolimatta vieläkin vailla sitä täydellisen sävyistä beesiä villakangastakkia, saas nähdä onko tämä syksy sen hankinnalle otollinen!

Onko kollaasissa mitään teidän silmiänne miellyttävää, ja millä tolalla ovat teidän syys- ja talvitakkiasianne?

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

6 comments:

  1. No kuule!! Mä tein ihan itselleni epätyypillisen löydön, kun kävin Zarassa torstaina. Ostin sellaisen kauluksettoman "nutun", joka on petrolinvihreä!!! Siinä on vetskari edessä, ja se on takaa vähän pitempi. Yllätin siis itseni totaalisesti.

    Tykkään kollaasin mokkatakista tosi paljon, ihania seiskytluvun viboja. Myös ponchot ovat kauniita ja menevät alkusyksystä tosi hyvin.

    Mukavaa viilkonalkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En nyt yhtään osaa kuvitella millainen tuo nuttu mahtaa olla, mutta mä olen myös viime aikoinan katsellut petrolinvihreää ihan varovasti sillä silmällä. ;) Ennen muinoin en todellakaan olisi mennyt lähellekään ko. väriä! :D

      Tuo mokkis on kyllä upea, ja ponchot toimivat aina, jos mukana ei ole lapsosia, haha...

      Delete
  2. Valkoinen tähdikkiAugust 30, 2015 at 3:59 PM

    Heippa! Tästä kollaasista löytyy useampikin mieluinen yksilö. Erityisesti vihreä takki, kamelinvärinen pitkä takki ja tuo vaalea liivi miellyttävät kovasti. Tuollainen rento liivi onkin ollut mun hankintalistallani jo pidempään... harmillisesti ei vain ole tullut juuri oikeaa kohdalle. Tekoturkisten kausi näyttää jatkuvan, mutta en vieläkään innostu niistä (en ole vielä päässyt yli ysärin/vuosituhannen vaihteen vastaavista vaateparsista... toipuminen näyttää vievän siis melko pitkään... haha).

    Mun talvitakkiasiani ovat kaikkea muuta kuin kohdallaan. Katselin jo viime talvena uutta mustaa villakangastakkia (lyhyttä sellaista), mutta en löytänyt mieleistäni. Sinnittelin siis vanhalla vielä viime talven. Tänä syksynä olisi korkea aika löytää sellainen. Miten se vain onkin niin vaikeaa?!

    P.S. Itselläni on ongelmia kommentoida blogiasi, jos lueskelen padilta. Jos laitan kommenttikenttään jonkin erikoismerkin tai pyyhin jotain tekstiä pois, niin kommenttikenttä saattaa ikään kuin "lukittua" tiettyyn tilaan, enkä saa lisättyä siihen enää tekstiä. Onko muilla ollut ongelmia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana toi turkistrauma... :D Mä en muista että mulla olisi jäänyt oikein mistään traumoja, tai sit mä vaan pääsen niiden yli niin nopeasti, kun tuijottelen jatkuvasti erikoisesti pukeutuvien ihmisten kuvia netistä! Toivottavasti löydät nyt sitten oman mustan takkisi, kandee varmaan olla kaupoilla jo syyskuun alussa, niin ei jää ainakaan koosta kiinni, jos oikea yksilö löytyisi. :)

      No hitsi, tylsä kuulla. Mä laitoin nyt atk-ihmiselle viestiä, että tarkistavat pohjan, josko siellä on joku bugi tms. Pari kaveria on raportoinut myös ongelmasta, mutten muista olisiko kyseessä ollut ihan normikone... :O

      Delete
  3. Mistä tuo ihana vihreä takki on?? Kaikki kyllä kelpuuttaisin noista, vaikka tekokarva ja mokka vaatii vielä hieman pureskelua..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täältä esim. löydät! :) http://www.rotita.com/turndown-collar-army-green-trench-coat-g116474.html


      Mullakin meni mokan suodattamiseen jonkun aikaa, mut nyt kuolaan sitäkin, tietyin varauksin toki, eli mallin oltava tosi kohdallaan, koska se on aika haastava materiaali. :) Mut tekoturkikset on kyllä ihan mun juttu, haha! :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)