-->

Lumene-arvonnan voittajat

Apr 5, 2016

Iltaa, tai oikeastaan keskiyötä, arvon väki. Viikonlopun paaridihulinoista on jo lähes toivottu, vaikka väsymys vaivaakin vanhaa edelleen. Miekkosen karvan vajaan viikon työmatka ei myöskään tuo varsinaisesti mitään helpotusta arkeen, päinvastoin, joten päivät ovat olleet kiireisiä. Siksi päätinkin kerrankin kuunnella sitä pientä järjen ääntä joka asustaa jossain (tooodella syvällä) pääni sisällä ja pitää loppuviikon mittaisen breikin blogista.



Miehen palattua reissusta arki palaa luonnollisesti omaan uomaansa, mutta ajattelin keskittyä tulevana viikonloppuna johonkin muuhun kuin koneella istumiseen vaihteen vuoksi, enkä usko että siitä kukaan pahastuu, vai? Jaksoin kuitenkin reippaana likkana arpoa teille iki-ihanan Lumene-arvonnan voittajat, joten tittididii: setti ykkösen voitti nimimerkillä Jeskamandeera kommentoinut ja setti kakkosen vei puolestaan nimimerkki Klaara. Olen laittanut voittajille meiliä, joten mars vastailemaan, niin saadaan palkintonne postiin pian. Onnea siis voittajille ja muille kiitos osallistumisesta. Kevään seuraavassa arvonnassa on taas koruteema, mutta siitä lisää myöhemmin...

Ihanaa viikkoa teille kaikille mussucoille, kuullaan viikon lopulla tai ensi viikon alussa viimeistään!

Follow my blog on BloglovinFacebook and Instagram.

1 comment:

Kiitos kommentistasi! :)