-->

Blogin kohtalo vaakalaudalla

May 2, 2016

Täällähän ei yleensä ole luettavissa painavaa asiaa tai mun omia mielipidejuttuja, mutta ajattelin nyt kerrankin avata sanaista arkkuani, koska aihe on mietityttänyt mua jo pitkään.

Yleensä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja loppusyksystä, muhun iskee totaalinen kyllästyminen tähän hommaan ja sen pinnallisuuteen. Samaan syssyyn saatan itse olla flunssassa (kuten juuri nyt), erityisen kiireisen arjen pätkän keskellä tai muuten vaan todella väsynyt mistä syystä nyt milloinkin. Kutsun tilaa "ilmapusu-väsymykseksi", ja siihen kuuluu myös se, että uusien ihmisten kanssa oleminen ja itsensä "edustaminen" ei jaksa innostaa, päinvastoin, kaikista mieluiten makaan silloin kotisohvalla ilman meikkiä, tukka sekaisin ja verkkarit jalassa.

Näinä viikkoina - tila on yleensä mennyt ohi viikossa-parissa - keskitän yleensä huomioni muihin asioihin kuin blogiin, mutta olen silti kokenut jotain omituista velvollisuutta päivittää jotain tännekin, vaikkei homma inspaisi sitten ollenkaan. Muille toitotan aina sitä, kuinka inspiksen puute paistaa aina hommasta kuin hommasta läpi, mutta silti paukutan itse satunnaisesti tänne tavaraa ilman mitään varsinaista mielenkiintoa asiaa kohtaan.

Viime viikon alussa, Indiedaysin päivätapahtuman ja iltagaalan jälkeen olin tietysti normaalia väsyneempi juhlimisen vuoksi, mutta sen sijaan että olisin ollut innoissani kevään kivoimmista pr-jutuista (muutamat eri pressipäivät), skippasin ne ja vietin ajan lasten kanssa. Postauksia tipahteli blogiin normitahtiin, mutta silti joku tökki. Olen pikkuhiljaa alkanut miettimään jo ensi syksyn kuvioita, jotka ovat vielä aivan alkutekijöissään; varmaa on ainoastaan se, että mun raskauksista johtuvat vatsa-asiat (2 x tyrää ja vajaan viiden sentin diastaasi) hoidetaan kuntoon leikkaamalla elokuun lopulla. Toipumiseen olen varannut mielessäni aikaa kuukaudesta kahteen voinnista riippuen, mutta kun vointini normalisoituu, on toiveena paluu työelämään neljän vuoden kotona olon jälkeen.

Tämä tarkoittaa sitä, että suunnitelmani onnistuessa ja mahdollisen työpaikan löytyessä mulla on kotimammailua jäljellä enää puolisen vuotta, jonka loppupäätä typistää leikkauksen jälkeinen nostelukielto ja tahmeampi arki operaatiosta toipuen. Arki ei siis suju kuin tanssi ruusuilla elo-syyskuun taitteessa, mutta onneksi apujoukkoja on saatavilla. Tämän kaiken miettiminen on nyt viimeisen viikon aikana johtanut siihen, että tahdon ehdottomasti panostaa perheaikaan enemmän, ja myös omaan kuntooni ennen leikkausta tulisi laittaa nykyistä huomattavasti enemmän paukkuja.

Aika jonka käytän blogin parissa on suoraan pois muista omista jutuistani, ja vaikka onkin ollut täysin oma valintani panostaa hommaan sen verran kuin siihen nykyisellään panostan, on touhu ehkä hieman epäbalanssissa muun arjen kanssa. Lopettaminen on käynyt mielessäni lukuisia kertoja vuosien varrella, mutta vaakakupissa on aina painanut enemmän se kaikki ihana, mitä blogin kautta olen saanut. Uudet ystävät, tuttavuudet, mielenkiintoiset yhteistyömahdollisuudet, laajat verkostot ja muu mukava.

Joskus elämässä pitää kuitenkin panostaa niihin ykkösjuttuihin, joten ajattelin kerrankin kuunnella sisäistä ääntäni ja vähentää postauskertoja taas suosiolla maksimissaan kolmeen per viikko. Sitä se on ollut muutenkin jo pidemmän aikaa, vaikka viimeksi viime syksynä uhosin jaksavani näpyttää tänne asiaa neljästi viikossa. Se tuntuu liialta, joten katsellaan nyt kesää kohden miltä tällainen postaustahti musta ja teistä tuntuu. Ja kuten viimekin kesänä, varaan itselleni oikeuden rauhoittaa tahtia entisestään kesällä, jolloin blogimaailma tuntuu yleisestikin hiljenevän hurjasti.

Blogin tekeminen on tuntunut rehellisesti sanoen tylsemmältä myös siksi, että kommentointi on vähentynyt niin reilusti viime aikoina; kyllä te lukijat olette aika tärkeä osa tätä hommaa ja jos homma alkaa tuntua siltä että puhuu seinille, ei se jaksa pidemmän päälle innostaa. Tylsä juttu, mutta kovin totta.

Hassuinta tässä on se, että nämä passiivisemmat kaudet saattavat pyyhkäistä ohitseni nopeammin kuin arvaankaan, ja seuraavalla viikolla saatan jo olla innosta puhkuen tuuppaamassa blogiin uutta juttua ties mistä. Olen kuitenkin huomannut harvojen blogilomien aikana kuinka huoletonta elämä silloin on; takaraivossa ei jatkuvasti tikitä kello ja mieleni ei alituiseen laske päiviä siihen, milloin seuraavan postauksen tulisi olla blogissa valmiina. Mennään siis himmaillen kohden kesää näillä eväillä ja katsotaan mitä HOME AT LAST:lle tapahtuu sitten joskus, kun palaan työelämään.

Tällä hetkellä ajatus blogin jatkamisesta tällaisenaan kokopäivätyön ohella kahden lapsen äitinä tuntuu aika absurdilta; onko se edes inhimillisesti mahdollista? Jätetään tuo kysymys ilmaan leijailemaan ja eletään ensin pois alta kevät, kesä ja alkusyksy. Uskon vahvasti siihen, että asioilla on tapana loksua kohdalleen tavalla tai toisella, joten jos blogi tuntuu vielä töihinkin paluun jälkeen itselleni tärkeältä harrastukselta, sen päivittämiseen löytynee aikaa jostain.

Tällaisiin kepeisiin tunnelmiin jätän teidät tänä maanantaina, olisi kiva kuulla jos postaus herätti teissä jotain ajatuksia?

Follow my blog on BloglovinFacebook and Instagram.


14 comments:

  1. Voi murupieni. Ymmärrän nuo fiilarit, mutta tiiätkö, minä en ole ainakaan huomannut postauksissasi mitään leipääntymistä tai kyllästymistä. Ne ovat olleet aina ihania ja huolellisesti tehtyjä. Helppohan se on sanoa, että älä vaadi itseltäsi liikoja ja postaa niin harvaan kuin huvittaa, mutta sekin taitaa olla sellainen juttu, että kun tekee, niin tekee kunnolla. Sä elät nyt ruuhkavuosia, ja on varmasti aika kortilla!

    Kommentointi on vähentynyt blogeissa, mutta porukkaa silti liikkuu. Tosin sen vähentyminen tekee sellaisen olon välillä, että yksinkös näitä juttuja höpisen. Mulla kans jos kyllästyttää mietin ja vertaan hyviä ja huonoja puolia, ja tähän asti hyviä on ollut paljon enemmän kuin huonoja.

    Tsemppiä, teet kuten hyvältä tuntuu oli se sit blogin kanssa tai ilman!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kun kommentoit, murunen. <3 Jotenkin sitä ei osaa hellittää, vaikka se olisi fiksuinta. Ehkä fiiliksen mukaan meneminen on nyt parasta, mieluummin vähemmän laatua kuin enemmän höttöstä. ;)

      Jep, huomannut ihan saman, eli kyllä postauksia luetaan, mutta kommentoida ei jostain syystä enää niinkään. :/ Mullakin aina ne plussat ja miinukset vaakakupissa ja sit punnitaan... Tää blogi on samaan aikaan ollut se asia joka on pitänyt mut järjissäni mamma"lomailun" aikana, ja tuonut silti stressiä ja suorittamisen tuntua muutenkin kiireiseen arkeen. Hmm, tarttee pohtia tätä lisää ja ottaa iisimmin! :D

      Delete
  2. Mä en itse osaa ottaa tohon alkuun kantaa, koska itse en ole koskaan ajatellut bloggauksen lopettamista, mutta mulla on siihen omat syyni. Toivon, että sulla auttaa toi postausten vähentäminen, sillä en todellakaan haluaisi "luopua" sun blogista! Itsehän postasin alkuinnostuksissani joskus jopa kahta postausta päivässä tai ainakin 1/krt/pvä. Sitten alkoi tulla sellainen olo, että ei ole aikaa enää mihinkään muuhun, kaikki pyörii blogin ympärillä, vähensin viiteen. Kunnes tuli viime kevään kylppäriremppa ja siitä asti on tullut neljä postausta viikossa, joskus kolme joskus viisi, mutta tuo neljä on pysynyt. Vähentämisestä oli omalla kohdallani apua ja nyt tuntuu välillä siltä, että asiaa olisi enemmän kuin postauspäiviä, mutta pitelen suitsiani tarkoituksella kiinni, koska haluan pitää blogin mukavana tekemisenä ilman paineita. Mulla on tapana alkaa tekemään kaikkea yli hyvin, mikä ei sitten loppupeleissä ole koskaan hyvä. ;)

    Äläkä ota tressiä postauskerroista, kirjoittelet kun siltä tuntuu, jos ei tule kolmea postausta niin ei tule. Mä ainakin olen täällä. :)

    Toivottavasti päätöksesi auttaa viettämään rennompaa kesää, aikaa perheen kanssa ja samalla valmistautua syksyn ja loppuvuoden koitoksiin.

    Halauksia! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hee, mulla oli blogin alkuaikoina ihan sama, parhaimmillaan kai kolmekin postausta ulos päivässä (!), ja vielä puolisentoista vuotta sitten kahden lapsen kanssa joka päivä tavaraa blogiin. :D Puuh, ei ihmekään et joskus väsytti tää touhu. Nyt korostuneesti huomannut viime aikoina sen, että bloggaaminen tuntuu välillä suorittamiselta, eli lasken mielessäni et mistä mun pitikään kirjoittaa ja millon, kelle olen vinkannut mistäkin ja niin päin pois... Se rasittaa muutenkin kuormittunutta arkea, kun tästä hommasta ei kuitenkaan kukaan mitään maksa. :P

      Silti edelleen tuntuu siltä, etten haluaisi kokonaan lopettaa, koska tää tuntuu niin omalta jutulta ja antaa samalla niin paljon. Kiitos, kun jaksoit kommentoida. <3

      Delete
  3. Valkoinen tähdikkiMay 3, 2016 at 9:21 AM

    Voi, miten toivonkaan, ettet lopettaisi blogia! Musta tuntuu, että monet bloggaajat vaativat itseltään aivan valtavasti. Mä lukijana olisin ihan tyytyväinen vain pariin postaukseen per viikko. Tärkeintä on kuitenkin ottaa huomioon oma jaksaminen. Sulla on isoja muutoksia luvassa syksyllä, joten ymmärrän kyllä nämä pohdintasi.

    Olisi kiva saada tähän muidenkin lukijoiden kommentteja siitä, millaista postaustahtia he toivovat. Ehkä se auttaisi myös sua löytämään jonkun ratkaisun.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis kommentista, kiva kuulla teidän ajatuksia. <3 Mä luulen että tää tahdin hiljentäminen auttaa, koska tästä kuitenkin saa niin paljon, etten tohtisi ainakaan vielä lopettaa kokonaan. :)

      Sepä se, kun ihmiset avaisivat suunsa. :D Mut mä teen täällä nyt jotain omia pohdintojani ja kattelen hellittääkö ahdistus kun tahti rauhoittuu. ;) Kivaa päivää sulle!

      Delete
    2. Valkoinen tähdikkiMay 3, 2016 at 3:36 PM

      Aurinkoa sullekin tähän päivään! Ja kiitos tosiaan rehellisestä blogitekstistä - sitä jos jotain me lukijat arvostamme, vaikka aihe olisikin raskas.

      Delete
    3. Heip, täällä taas. :) Ei aihe oikeastaan raskas ole, enemmänkin kai rasittava... :D Mut joo, kiva pitää jengi ajan tasalla. Ihanaa pyhää! <3

      Delete
  4. Toivottavasti et Taru lopeta! Mutta kyllästymisen ja pinnallisuuden ahdistuksen ymmärrän hyvin. Kesää kohden tekeekin mieli mennä jossain muualla kuin blogihommissa. Paranemisia sinne! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt mennään tällä hitaammalla tahdilla ja sit myöhemmin selviää jatko. :) Jep, välillä ahdistaa ja ottaa kaaliin, mut sitähän se on kaiken kanssa. :D Kiitos! <3

      Delete
  5. Täällä oli jokin aika sitten ihan samat fiilikset. Olin jo sanonut hei hei:t blogissa ja kertonut etten enää palaa. Olo oli sanoinkuvaamattoman helpottunut. Hetken olin kuin vapaa pässi laitumella ilman mitään paineita edustaa ja luoda järjellistä sisältöä blogiin. Mutta kun olin "ääneen" sanonut että ahdistaa enkä jaksa olla hyvä ja tuottava bloggaaja, yhtäkkiä olikin taas helpompi kirjoittaa. Vapaammin ja omaan tahtiin. Kerran viikossa on ollut mulle sellainen realistinen bloggaustahti, kahden lapsen äitinä ja työssäkäyvänä ei vaan pysty enempään. On kuitenkin kiva harrastaa muutakin kuin istua koneella.
    Toivottavasti löydät sen kultaisen keskitien etkä ota paineita tästä harrastuksesta jonka kuitenkin pitäisi olla kivaa ja rentoa meille bloggaajillekin, ei vain lukijoille. Hali <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, se vapauden fiilis on kuumottavan ihana, kun ei tarvi huolehtia mistään! :D ;) Mut nopeesti se palo kirjoittamiseen ynnä muuhun palaa, sit kun sitä ei muka enää "tartte" tehdä... :P

      Mahtavaa, et löysit passelin tahdin itsellesi, mä luulen et mulle tää 2-3 kertaa viikkoon on nyt hyvä. :) <3

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)