-->

Silver | Black

May 24, 2016

Hei, kaverit! Mun kiitollisuuslistalle, jonka teen yleensä joka ilta mielessäni ennen nukkumaan menoa on viime päivinä päässyt monesti se seikka, että saan vielä olla tämän kesän likkojen kanssa kotona. Etenkin kun ilmat ovat olleet niin upeat, on yhdesssäolo helpottunut ja ulkona touhuillaan päivisin useita tunteja. Pukemisesta ei juurikaan tarvitse kantaa huolta, kunhan muistaa suojata pikku-ihmiset kunnolla auringolta. Vaikka arki kahden uhmakkaan neidin kanssa on välillä aivan jäätävää hampaiden kiristelyä ja alituista tappelua ja kärinää, mahtuu mukaan silti aimo joukko niitä hetkiä, jolloin kaikki on täydellisesti. Esimerkiksi juuri äsken heiluin vielä terassillemme ripustetussa hämähäkikeinussa, tyttöjen hääriessä tyytyväisinä omissa touhuissaan ja miehen kaivaessa niska hiessä kuoppaa pihan nurkkaan suihkulähdettä varten. Aurinko paistoi ja leppeä kesätuuli hyväili ihoa. Ohikiitävä hetki täydellisyyttä, jonka tallensin omalle kovalevylleni tarkasti niitä hetkiä varten, jolloin fiilis ei ole yhtä korkealla.




Kesäkelit ovat vieneet mukanaan toden teolla, eikä koneelle istuminen edes iltaisin ole houkuttanut liiemmin, vaikka luonnoksissa on vaikka mitä kivaa odottamassa. Kyllä ne jutut tänne putkahtelevat sitten aikanaan, olen ajatellut.

Sitten itse asiaan, eli meikkieleikkeihin. Mies meinasi pyörtyä kauhusta nähtyään nämä mustat huulet, ilme oli todella näkemisen arvoinen! En malttanut odotella parempaa tilaisuutta näiden Avonin mahtavien Supershock-geelirajauskynien testaamiselle, vaan vetelin sotamaalin kasvoilleni ihan tavallisena arkipäivänä. Asiaa oli myös ihmisten ilmoille myöhemmin, joten mustat huulet saivat kyytiä. Hopeinen silmämeikki oli sinänsä aika näyttävä arkeen, etenkin kun laitoin ripsaria alaripsiinkin, mitä en tee lähes koskaan, koska ne ovat liian pitkät. Värjään mascaralla ainoastaan alaripsien tyven, koska muuten efekti muistuttaa lähinnä hämähäkkiä.

Sananen kynien laadusta: ne levittyvät todella pehmeästi, mutta silti tarkasti. Jälki on priimaa, kun vetelin iholle ensimmäiset testiviivat ja lähdin sormella niitä sörkkimään minuutin päästä, ne eivät enää hievahtaneet mihinkään. Pigmentti on siis todella kohdallaan. Jos siis tahdot häivyttää rajauksia luomilla kuten itse tein, se pitää tehdä suht pian levityksen jälkeen.



Myös huulet on tehty samaisen kynän mustalla sävyllä, jonka päälle taputtelin kevyesti vaseliinia huulten keskiosaan hieman pulleutta ja kolmiulotteisuutta tuomaan. Mun on pakko myöntää pitäväni mustista huulista jollain kieroutuneella tavalla, etenkin jos ne yhdistäisi äärimmäisen koruttomaan juhla-asuun ja neutraaliin silmämeikkiin. Mut mä olenkin vähän outo. Adidaksen musta klassikkoverkkatakki sopi musta hauskasti meikin kanssa kimppaan.

Mitä mieltä te olette mustista huulista, karmeat vai jopa siedettävät? | Mainitut meikit saatu blogin kautta testiin.

Kuullaan taas, ihanaa aurinkoista viikkoa teille!

Follow my blog on BloglovinFacebook and Instagram.

6 comments:

  1. Aikamoinen ero tohon edellisen postauksen preppy-lookkiin :D Mutta sulle nyt sopii mikä vaan, jopa mustat huulet. Kaunis oot, ihanaa loppuviikkoa! Ja nautitaan näistä keleistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, meitsi on kunnon shape shifter... :D Vaihtelu virkistää, eiks? ;) Pus ja ihanaa viikkaria! <3

      Delete
  2. Erilaiset, tietyille ihmisille sopii. Itselle en laittaisi mistään hinnasta. :D Tollasella kynällä on kyllä niin näppärä tehdä silmämeikki näin kesällä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D :D Ihana. Totta, kynät on iisejä. :)

      Delete
  3. Valkoinen tähdikkiMay 29, 2016 at 7:36 PM

    Nyt on kyllä sen verran rohkea huulimeikki, etten edes uskaltaisi kokeilla! Oon supervaalea likimain kaikilla mittareilla mitattuna, joten lopputulos olisi kaikkea muuta kuin mairitteleva. Jännä yhdistelmä tuon mustan Adidaksen takin kanssa. Mulle tulee tästä heti mieleen se Spice Girlsien sporttinen hahmo. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Veikkaan ettet ole ainoa... :D Olis kyllä makea joskus meikata joku mega blondi tähän tyyliin! :) Hei, great minds, koska mä mietin ihan samaa ja meinasin jopa valita otsikon ton spaissari-idean pohjalta. :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)