-->

Syreenien alla

May 19, 2016

Aurinko ja lämpö toivat kesän tänä vuonna luoksemme pari viikkoa etuajassa, ja nyt lehtien puhjettua puihin on kesäfiilis hieman koleammista keleistä huolimatta jo aivan autenttinen. Taannoin eräs torstai oli sellainen päivä kun ihan kaikki meni putkeen aamusta asti: ei tarvinnut korottaa lapsille ääntä heti aamusta, mulla oli auto käytössä, lapset menivät hoitoon mummilaan ja mä läksin keskustaan kaveria tapaamaan. Kolme tuntia kului kuin siivillä juoruten ja kahvittelun päälle riensin Marsaanan mahtaville Wellness-päiville, jotka ovat kuin kauneusmessut minikoossa. Tuttuja kasvoja oli kiva jututtaa pienen tauon jälkeen ja koukkasin miehen kyytiin keskustasta tapahtuman jälkeen leveä hymy huulillani. Ja se ihana otti vielä asukuvatkin hyvillä mielin duunipäivänsä päälle, aikamoista! Suurin osa kuvista ylivalottui aika reippaasti, joten tällä kertaa näytille vain nämä muutamat.




Tässä ne kuvat sitten ovat, kotipihan syreenin edessä otetut. Vihreä tausta kuville ei yleensä ole se mun lempparein, mutta tällä kertaa se iski ihan uudella tapaa. Tai ehkä olin vaan niin iloinen kaikesta, etten ajatellut asiaa sen enempää.

Asu on rauhallisempaa sorttia ja sen värimaailma neutraali. Vaaleanharmaa neule on mielettömän pehmeä ja ihanan rento päällä, ja tuo kirppikseltä niin ikään löytynyt täyspitkä bleiseri ihan täydellinen Matrix-takki kevät- ja syyskeleille. Chanelin rintakoru vaihtaa asusta ja fiiliksestä riippuen paikkaa milloin minnekin, nyt se pääsi bleiskan rintamukseen killumaan. Päivät ilman lapsia helpottavat laukun valintaa, koska se ei tarvitse välttämättä mennä kropan ympäri, joten päädyin nappaamaan olalle tuon koko elämän sisälleen mahduttavan Etsystä ToshiBag:n ihanalta ja taitavalta Magdalta mittatilatun kaunottaren.


KAPPAHL jacket | H&M shirt | KAPPAHL jeans | ZARA heels
TOSHI bag (a custom order from Etsy) | CHANEL brooch | RAYBAN shades | BESO HELSINKI bracelet




Asu oli musta kivoimpia hetkeen, se tuntui kovin omalta. Ja hei, eipäs unohdeta tuota makeaa rannekorua, jonka tein tässä eräänä iltana lasten mentyä maate. Ihanat silkkinauhat sain valita vanhan yhteistyökumppanin mallistosta, muu roina ja roipe on peräisin omasta varastostani. Kannattaa muuten pysyä kuulolla, pistän ihan pian pystyyn taas uuden BESO Helsinki -koruarvonnan blogissa!

EN | Another every day oufit with a diy bracelet. I'm totally obsessed with silk cord jewelry at the moment and the multi strand bracelet I made has a beautiful blue cord in it, too. Other jewelry findings and super cute twisted silk cords are also gonna be seen here in another jewelry project soon, and there's a lottery up real soon also. So stay tuned and have a fantastic week friends!

Follow my blog on BloglovinFacebook and Instagram.

3 comments:

  1. Valkoinen tähdikkiMay 23, 2016 at 4:13 PM

    Moi! Yritin jo tuossa viime viikon puolella kommentoida, mutta mun tablettini teki tenän. Oletettavasti et koskaan saanut kommenttiani...? Mutta asiaan...

    Mun mielestäni tuo vihreä tausta on just omiaan tähän vuodenaikaan ja nuo farkut tulee esille kivasti tuota taustaa vasten. Inspiroit mua kokeilemaan omaa mustaa bleiskaani hihat käärittyinä. Voilà! Nyt saa sekin jakku uuden elämän! Kyseinen vaate on nimittäin roikkunut enimmäkseen naulakossa, koska se tuntuu liian usein liian jäykältä. Miksi en ole tajunnut tätä aiemmin!? Joka tapauksessa kiitos inspiraatiosta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi! No eipä tullut, ei... Outoa. :P


      Mä en varmaan enää moneen vuoteen ole käyttäny bleiskojani hihat pitkinä, tulee jotenkin liian mummomainen fiilis. :D Tää temppu saa ihmeitä aikaan, joskus asun juju on tosiaan kiini vain lahkeen tai hinansuun käärimisestä! Ihania ilmaisia ja helppoja oivalluksia. :) Ei kestä siis. Mahtista viikkoa sulle!

      Delete
    2. Valkoinen tähdikkiMay 23, 2016 at 9:34 PM

      Ongelma sen aiemman kommentin kanssa oli puhtaasti täällä päässä, joten sun ei kannata kantaa siitä huolta :)

      Mukavaa ja aurinkoista viikkoa!

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)