-->

Color blocking

Jun 13, 2016

Taas on maanantai! Minne koko viime viikko katosi? Aika tuntuu tällä hetkellä vilistävän ohitseni sellaista vauhtia, etten oikein pysy mukana. Alkuviikot muuttuvat kuin huomaamatta loppuviikoksi, ja sunnuntaisin huomaan laskevani viikon blogipostaukset maksimissaan kahdella sormella, upsistarallaa... Olen tosin salaa ihan tyytyväinen asiaintilaan, sillä olen pitkästä aikaa keskittynyt koneella istumisen sijaan myös lukemiseen, vanhaan ja rakkaaseen harrastukseen, joka on viime vuosina jäänyt harmittavan vähälle. Myös kuntoilu vie aikaa, kotitreenit ovat maistuneet nannalta ja pitkät lenkit houkuttavat iltaisin blogia enemmän.





Silti into blogin tekemiseen on edelleen tallella, harmi etten voi monistaa itseäni ja ehtiä tekemään kaikkia lempparijuttujani joka viikko. Tällä esipuheella siirrytään värikkäisiin asukuviin, jotka rakas pikkuveikkani kuvasi toukokuun ensimmäisen helleaallon aikana. Veikan kanssa on tosi kiva kuvata, sillä häneltä löytyy tarvittava määrä kärsivällisyyttä ja intoa opetella joka kerralla uutta.





Asun juju olivat päällekkäiset värikkäät osiot, joista pinkki tuntuu edelleen mulle vieraimmalta, ja käytänkin väriä lähes ainoastaan oranssinpunaiseen yhdistettynä. Muuten se tuntuu edelleen liian imelältä ja jopa halvahkolta - anteeksi kaikki pinkin ystävät! Tämä topin oranssinpunainen taas on aina kuulunut lempiväreihini, se herättää koko ihmisen eloon ja sopii omiin väreihini kivasti. Makeat nyörikorkkarit ovat kahden euron kirppislöytö, ja todella mukavat jalassa pehmoisen nahan ansiosta. Alexander Wangin pikkuinen mokkalaukku on ansaitusti lunastanut paikkansa mun ykkösarkilaukkuna, sillä se on käytännöllisen mallinsa lisäksi hurjan tilava. Pinkistä ripauksesta huolimatta asu oli musta ihan hauska, on aina kiva kokeilla uutta ja liikkua oman mukavuusalueensa rajoille.



*CUBUS top (similar here) | SECONDHAND skirt, (similar here) | EBAY sunnies, (similar here)
ASOS heels  (similar here and here) | ALEXANDER WANG bag (similar here and here)

*gifted

 


Mitä teille kuuluu? Kuullaan lisää toivon mukaan pian, eiks vaan! | Linkit mainoslinkkejä.

Follow my blog on BloglovinFacebook and Instagram.

4 comments:

  1. Todella jännä väriyhdistelmä tuo pinkki ja oranssinpunainen, mut toimii. Mulle pinkki on jotenkin ikuisesti pikku-Jonnan väri, tuntuisi kovin vaikealta pistää sitä nyt aikuisena päälle. Toisille se sopii ihan mielettömän hyvin, mutta mulle, juu ei. Paitsi huulille. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, onhan se hiukka erikoinen, mutta mä tykkään. :D Mä en taas ole käyttänyt pinkkiä lapsena tai nuorena ollenkaan, pidin sitä aina lälly-prinsessojen värinä, ja taidan pitää edelleenkin... :'D Siksi oonkin sille niin allerginen! :P

      Delete
  2. Mikä hame, haluan! Ihana! Hyvää viikonloppua Taru, voi kun pystyisi tosiaan monistamaan itsensä... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, oliskin sun tyyliä sähäkän värinsä puolesta. :) Kiitos sitä samaa, jep, oispas aika mainio homma se oma klooni. :D

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)