-->

Haaveita

Jun 6, 2016

Puuh, uusi viikko taas edessä, mutta kyllä täällä ainakin mennään niillä samoilla ja vanhoilla kujeilla. Ei niin, että niissä mitään vikaa olisi, päinvastoin. Viikonlopun synttärit on juhlittu onnistuneesti ja sankari sammui lopulta tyytyväisen pulinan saattelemana isojen tyttöjen sänkyynsä (jee, vihdoin päästiin pinniksestä eroon!) iltamyöhään. Väsymyksestä huolimatta aloitin viikon hyvillä mielin, sillä en onneksi ole sopinut tuleville päiville juuri mitään ohjelmaa, koska ajattelin kerrankin ottaa aikaa itselleni ja keskittyä ihan vain tähän hulina-arjen pyörittämiseen. Hissun viikon kruunaa ilokseni lauantain tyttöjenilta, suunnitelmissa on grillata ja chillata ystävän luona sateisesta ja koleasta sääennusteesta huolimatta ja suunnata iltaa jatkamaan keskustaan ravinteliin.



Mistä sitten otsikko tähän postaukseen? Luulitteko että tulin taas jaarittelemaan pelkkiä kuulumisiani? Ei, en tällä kertaa. Ihastellaan tässä ohessa myös tämä kaunis hopeakorusetti Kalevala Korulta, jonka he ystävällisesti tahtoivat mulle lahjoittaa - kaunis kiitos. Olen omistanut vuosien varrella erinäisiä Kalevala Korun malleja, lähinnä sormuksia, mutten silti oikein ole osannut käyttää niitä. Perinteisiin nojaava design on tuntunut omaan mutkattomaan tyyliini liian krumeluurilta.

Ollakseni täysin rehellinen, en odottanut ollenkaan ihastuvani tähän Haave-sarjan kaula- ja rannekorusettiin näin paljon, ne ihan oikeasti istuvat mun tyyliin mainiosti! Design on tarpeeksi moderni ja yksinkertainen toimiakseen yksistään, mutta etenkin rannekorun kaveriksi tykkään laittaa muitakin killuttimia ranteeseen tunnelman kärsimättä lainkaan. Korujen juju on niiden säädettävyydessä, rannekoru menee niin kapea kuin paksumpi ranteisellekin, ja myös kaulakorussa on kaksi lukkorengasta. Tykkään itse kuitenkin käyttää sitä vieläkin tiukempana ja kiinnittää lukon itse ketjuun, niin että riipusosa jää kaulakuopan kohdalle ja korostaa entisestään korun siroutta.

Haave-sarjan korut on suunnitellut Tiina Arkko ja sarjan korut ovat saaneet inspiraationsa seppeleistä, mutta yhtä hyvin harjatusta hopeasta valmistettu riipus menisi höyhenestä nopealla vilkaisulla. Mallisto on tämän kevään uutuuksia, ja suunniteltu erityisesti hentoisten ja kepeiden korujen ystäville.






Tämä postaus muistutti mua eräästä mummoni vanhasta Kalevala korusta, nimittäin massiivisesta pronssisesta Merjalainen-rannekorusta, joka on ollut mulla jo vuosia. Käytän sitä todella harvoin, sillä pronssi on aikojen saatossa tummunut kyseiselle metallille ominaiseen tyyliin, ja itse pitäisin siitä enemmän kauniin kiiltävänä ja vaaleana. Chattailinkin juuri hetki sitten Kalevala Korun aspan kanssa, joka kehoitti mua olemaan yhteydessä heidän huoltopuolelleen. Josko tästä vanhasta korusta saataisin vielä näyttävä ja uutuuttaan hohtava... Aijai, mä todella toivon että se onnistuisi, olen nimittäin aina pitänyt korun näyttävästä mallista, ja sen jyhkeässä muodossa ja painossa ranteessa on jotain ihan erityistä. Jos huoltoasia onnistuu, teen teille ehdottomasti postauksen asiasta ennen- ja jälkeen kuvineen!

Millainen suhde teillä on Kalevala Koruihin ja mitä mieltä te olette uudesta mallistosta? | Korut saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Follow my blog on BloglovinFacebook and Instagram.

8 comments:

  1. Itselleni Haave ei ollut tuttu, jotenkin ihanan herkkiä koruja. Mulla on Kalevala Koruja, mm Lähde- ja Vanamosarjoja, uusin ihastus on Kosmos-sarjan tuotteet, joku niissä vetoaa muhun älyttömästi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haaveet on kyllä hauskoja! :) Kosmos näytti aika jännältä, jotain makean graafista malleissa. Se massiivinen rannekoru etenkin oli siisti, mut hopea on kyllä enempi mun juttu. :)

      Delete
  2. Valkoinen tähdikkiJune 16, 2016 at 8:54 PM

    Tunnustan: olin yllättynyt siitä, että tuo herkkä Haave on suosikkisi!

    Tosin olen itse varsin huono arvostelemaan sua tässä asiassa! Tykkään yleensä hirmu simppeleistä jutuista ja graafisista muodoista, mutta siitä huolimatta hullaannuin viime vuonna Lumoava-merkin Aarre-sarjaan. Ja nyt mulla onkin jo koko Aarre-sarja korulippaassani... Saman merkin Silta-sarja on myös aivan ihana. Se onkin enemmän sitä mun tyypillistä tyyliäni. Mun mies jopa yllätti mut hääpäivänä tuolla Silta-riipuksella (ennen kuin olin edes ehtinyt vihjata mitään... eli pointsit miehelle!). Ehkä tuokin korusetti vielä täydentyy jossain vaiheessa. ;)

    Jos merkki ei ole sulle tuttu, niin suosittelen vilkaisemaan heidän valikoimaansa. Sieltä löytyy paljon hopeakoruja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, ei nämä sitä ihan ominta mua olekaan, siksi olinkin yllättynyt että ne istuvat näinkin helpolla tiettyjen asujeni kanssa. :D U never know. Nää on sieltä naisellisimmasta päästä mun makuun. Kurkkasin, kauniita nekin, mutta sit aivan liian naisellisia mulle! Kun on niitä dimangejakin, joille tunnun nykyään olevan vähän allerginen. Ennen tykkäsin blingistäkin tietyissä määrin, nykyään paljas metalli houkuttaa enemmän. :)


      Mieli tuntuu iän myötä muuttuvan monenkin asian suhteen, ja kaikkeen tyyliin liittyvän nyt ainakin! :D Aika ihana mies sulla, kun noin on osannut aavistaa sun toiveen ja tiennyt maun. :) Kivaa viikkaria!

      Delete
    2. Valkoinen tähdikkiJune 17, 2016 at 9:12 AM

      Dimangeja? Ainakaan Aarre-sarjassa ei ole. Eikä mun muistaakseni muissakaan Lumoava-koruissa ole timantteja. Mäkään en minkään valtavan blingin ystävä ole. En edes osta vaatteita tai asusteita, joista näkyy merkin logo liian selvästi. Oon täysin allerginen logoille. Eikä mun missään vaatteissa ole lainkaan tekstejä... itse asiassa myös printit paitojen rinnuksissa on mulle ihan "no no"!

      Mutta niin se on, ettei omia mieltymyksiä voi aina selittää järjellä. En mäkään käsitä, miten tuo Aarre upposi muhun. Kaverikseen ne korut vaativatkin sitten lähes yksivärisen ja kaikin puolin simppelin asun. ;)

      Noh, tää lähti nyt ihan sivuraiteille... Sähän kysyit alun perin meidän lukijoiden suhteesta Kalevala Koruun! Mulla on käynyt valitettavan usein niin, että Kalevala Koruissa on jotain, mikä ei oo mun juttu - tavallaan idea on kiva, mutta jossain tökkää. MySaaga-heloja oon keräillyt jonkun verran, ja niitä onkin näppärä yhdistellä vaikka rannekoruun. Mutta täytyykin nyt käydä tutustumassa, josko Kalevala Korun valikoimaan olis tullut jotain uutta ja kiinnostavaa.

      Hyvää viikonloppua myös sulle!

      Delete
    3. Sit näyttö narrasi ja ne dimangeiksi luulemani kohdat oli kaiverrusta metallissa. Oon ennenkin nähnyt siihen tyyliin tehtyjä koruja, esim. sormuksia. Se avain aiheena on musta kyllä toimiva ollut aina! :)

      Eihän ne aina olekaan yksiselitteisiä, jotkut järjenvastaisetkin jutut joskus viehättävät. Mulla on ollut sama Kalevala Korun kanssa, suurin osa koruista ei ole tarpeeksi selkeitä linjoiltaan, aina on ikäänkuin jotain ekstraa. Siksi nää haaveet yllättivät, koska olivat tarpeeksi selkeitä muotokieleltään. Myös harjatun hopea melkein valkoinen ilme livenä on jännä efekti! :)

      Delete
    4. Valkoinen tähdikkiJune 17, 2016 at 11:15 AM

      Juu, narrasi sinua! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)