-->

Jyväskylän Original Sokos Hotel Alexandra

Jul 20, 2016

Kuten sanottu, viime viikon taitteen vietimme perheeni kanssa akselilla Iisalmi-Jyväskylä, sillä iäkäs mummini asuu Iisalmessa. Oli todella spesiaalia meille kaikille kun koolla oli neljä polvea sukumme naisia ja pikkunaisia samalla kertaa. Mummin riemu lastenlastenlasten näkemisestä oli ihan käsin kosketeltavissa, ja kuviin taltioitui leveitä hymyjä puolin ja toisin. Mummi on kuulemma muistellut visiittiämme lämmöllä myös sen jälkeen, kuin myös me muut.

Vietimme yhden yön sekä Iisalmessa että Jyväskylässä, sillä emme halunneet ajaa edestakaisin perättäisenä päivinä lasten kanssa kuutta tuntia per päivä. Jyväskylä valikoitui sopivaksi pit-stopiksi matkan keskivaiheilta myös siksi, että koin kaupungilla olevan tarjottavaa meille, emmekä miehen kanssa olleet kummatkaan käyneet siellä aiemmin aikuisiällä. Valinta osoittautuikin ihan mainioksi, vaikka tiistaina satoikin lähes koko päivän.







Tapojeni vastaisesti jätin kameran maanantaina hotellille ja läksimme kaupungille myöhäistä lounasta metsästämään, ja päädyimme hotellin suosituksesta testaamaan kävelykadulla sijainneen Revolutionin, jossa saimmekin masujemme täytteeksi mitä herkullisimmat pöperöt. Perusruoista oli saatu pienillä kikoilla mukavasti massasta poikkeavia, ja lapsille löytyi tosi kiva ja simppeli omavalintainen menurunko.

Päätimme kerrankin olla yrittämättä liikaa, sillä olimme ajaneet kahden päivän sisään lähes kymmenen tuntia, joten Original Sokos Hotel Alexandran majoitettua meidät mitä ystävällisimmin upeaan sviittinsä, halusimme ottaa sen omasta saunasta ilon irti lasten kanssa. Saunaan suunnattiinkin kovan tohinan saattelemana koko porukan voimin, lasten puristaessa pikku kätösissään onnesta soikeina pieniä Onni Orava -kylpyleluja, jotka pakattiin toki mukaan kotiinkin suihkuhetkiä sulostuttamaan.






Meillä taisi muuten loksahtaa suut hieman auki miehen kanssa, avattuamme sviittimme oven. Kun yleensä hotelliin majoittuessa on edessä yhdellä silmäyksellä läpi skannattu kompakti huone, oli Alexandran lukaalimme aivan eri maata. Pitkään suorakulmion malliseen huoneeseen mahtui ilmavasti reippaan kokoinen keittiönurkkaus suurine ruokapöytineen, lasten nukkumapaikaksi muutettu sohvaryhmä, kääntyvä tv-väliseinä, parivuode huoneen päässä sekä tietysti wc- ja peseytymistilat saunoineen ja poreammeineen.

Vielä mukavampi fiilis meille tuli huomatessamme ruokapöydällä tervetulotoivotuksen, joka sisälsi ihanien makeiden herkkujen lisäksi kuohujuomaa meille aikuisille. Kirsikkana huonekakun päällä oli ehdottomasti koko huoneen pitkän seinän mittainen parveke, jolta levisi mahtava näkymä läheiselle Jyväsjärvelle. Kyllä meidän kertakaikkiaan kelpasi!

Alexandrassa oltiin myös otettu lasten kanssa matkustavat todella kivasti huomioon, ja tupaten täynnä leluja olleesta leikkihuoneesta löytyi myös hieno pallomeri, jossa likat uivat ihan läkähtymiseen asti. Mä pimahdin hotellin aikuisten pelihuoneessa, mistä löytyi pingispöydän (ihan parasta!!!) lisäksi myös Nintendo, biljardipöytä, old school -jalkapallopeli ja se mahtavista mahtavin, ilmakiekkopeli. Vähänn harmitti ettei päästy miehen kanssa ottamaan pidempää matsia pingiksessä tai ilmakiekossa, sillä lasten kanssa on luonnollisesti keskityttävä hieman muihin asioihin kuin aikuisten huvituksiin...






Aamupala oli Iisalmen Sokos Hotellin tapaan muhkea ja herkullinen, ja Onni Oravan omassa nurkkauksessa oli kaikkea, mitä vauvan tai pienten lasten kanssa matkustava saattoi toivoa. Likat onnistuivat myös bongaamaan itse Onnin hotellin aulassa aamusta, ja hänen ojentaessa tytöille tikkarit halaamisen ohella, riitti tästä juttua koko automatkaksi kotiin asti.

Olemme myös keksineet mainion taltutuskeinon pikkuneitien iltareuhuun varalle: erilliset sängyt. Beibi tuupataan pieneen matkasänkyyn ja esikoinen saa vuodesohvan, tämä kikka eliminoi 95 prosenttia illan kreiseilystä heti kättelyssä. Jyväskylässä viettämämme hotelliyö olikin ensimmäinen tänä kesänä, jonka saimme miehen kanssa viettää illan omista tunneista nautiskellen. Ja mikäpä meidän hotellilakanoiden välissä lempikirjojamme lukien ja sateen hurjaa ropinaa ikkunoita vasten kuunnellen.

Sateen ropina ei muuten loppunut maanantai-iltaan, vaan jatkui tasaisen varmasti lähes koko seuraavan päivän, joten päädyin jättämään kameran huoneeseen lähtiessämme tutkiskelemaan kaupunkia rauhakseltaan lasten kanssa. Käytiin tyttöjen kanssa eräällä kirppiksellä, jonka nimen unohdin, miehen piipahtaessa asioillaan. Meidät yllättänyt kaatosadekuuro ajoi meidät pakosalle porttikongiin sadetta pitelemään, minkä vuoksi skippasimme sen suuremmat sight seeingit ja päädyimme sen sijaan H&M:lle tytöille uusia kenkiä ostamaan. Jalassa olleet kun kastuivat kuuron voimasta litimäriksi. Lounastimme tiistaina aivan hotellin vieressä sijainneessa Figarossa, joka ei kauniin kekseliäästä sisustuksestaan huolimatta ihan vakuuttanut. Lounas oli kooltaan harvinaisen pieni, ja etenkin mikroskooppiseen kokoonsa nähden varsin hintava. Maussa ei ollut moitittavaa eikä kehuttavaa, joten aika laimein fiiliksin poistuimme lounaalta noukkimaan tavaramme hotellilta kotimatkaa varten.

Iisalmi-Jyskylä -reissu oli kyllä ihan täydellisen onnistunut, ja siitä jääneitä muistoja vaalitaan vielä pitkään tulevina kylminä kuukausina. Sydämellinen kiitos Sokos Hotel Alexandran henkilökunnalle upeasta vastaanotosta ja kauniista huoneesta, perheemme tunsi itsensä äärimmäisen tervetulleeksi heti alusta asti. Kiitos myös mainiosta matkaseurasta ja muustakin mammalle ja isilleni, olipa meillä kivaa!

Postaus toteutettu yhteistyössä Sokos Hotel Alexandra Jyväskylän kanssa.

Follow my blog on Bloglovin, Facebook and Instagram.

2 comments:

  1. My Jyväskylä <3 Eipä oo muuten koskaan tullut yövyttyä oman kaupungin hotelleissa, pitäis todellakin testata, näyttää ja kuulostaa ihanalta :)

    ReplyDelete
  2. Meilläkin oli aikanaan neljä sukupolvea naisia ja kyllä se oli aina ihana kun tavattiin.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)