-->

Kuulumisia ja rannekoruarvonnan voittajat

Aug 2, 2016

Päivää, sakki! Piipahdan pikaisesti olosuhteiden niin salliessa koneella, ennen kuin suuntaan jälleen reissuun saareen kesäpaikaamme tyttärien kanssa huomenna. Reilun viikon olen reuhannut ympäri Suomea niin perheen kuin ystävienkin kanssa vaihtelevasti mökkireissuilla, ja olen nauttinut joka sekunnista pois tietsikan ääreltä. Myönnän kuitenkin ajoittain kaivanneeni tänne, sillä luonnoksissa on aimo määrä postauksia odottamassa viimeistelyä.



Tänään pitää vielä siivoilla yleisluontoisesti kotosalla sekä pakkailla niin omat kuin likkojenkin kamat, joten tämän enempää en nytkään ehdi koneella viipyä, siispä itse asiaan. BESO Helsingin rannekoruarvonnan voittajiin olen jo ollut yhteydessä s-postitse, onni suosi anonyyminä kommentoineita leidejä tällä kertaa, joille toivotan onnea voitosta.

Pyrin palaamaan edes vähän normaalimpaan postausrytmiin ensi viikon alussa, jahka olen ensin mökkeillyt seuraavatkin mökkireissut pois alta. Mutta on tämä kyllä ollut aivan ihanaa; niin upeita muistoja ja kesähetkiä tallentunut kovalevylle rakkaiden ystävien ja perheen kanssa, joita kelpaa sitten talvella muistella kynttilänvalossa... Kyllä Matti Nykänen sen tiesi: kesä on ihmisen parasta aikaa!

Nauttikaahan tekin, ja kuullaan taas ensi viikolla.
 
Follow my blog on Bloglovin, Facebook and Instagram.

2 comments:

Kiitos kommentistasi! :)