-->

Mikroneulaus kotona

Aug 19, 2016

Tämä juttu on odottanut kirjoittajaansa jo pitkään, oikeastaan viime syksystä asti, jolloin testailin ensimmäistä kertaa nimenomaan Dermarollerin mikroneulaustelaa. Telalle kävi kuitenkin pienen testailun jälkeen köpelösti, sen neulat littaantuivat telan pudottua vessan kaakelilattialle. Homma raukesi siihen, kunnes sain suureksi ilokseni parisen kuukautta sitten uuden rollerin testiin, ja sitouduin siinä samalla viiden viikon testijaksoon.

Kannattiko? Juu, aivan ehdottomasti! Mikroneulauksen tulokset ovat todella positiiviset: ihon väri tasoittuu, pienet arvet vaalenevat nopeammin ja ajan kanssa iho myös paksuuntuu, eli muuttuu vastustuskykyisemmäksi esimerkiksi ikääntymisen merkeille. Eniten olen innoissani ihon yleisilmeestä, se on huomattavasti raikkaamman oloinen kuin ennen testijaksoa.



Miksi sitten Dermarollerin neulatela, eikä vaikka jonkun kilpailevan brändin huomattavasti edullisempi vastaava? No siksi, että Dermaroller on muun muassa ainoa Suomessa lääkinnällisen CE-merkinnän saanut rolleri, ja sen neulat on valmistettu erikoislujasta kirurgisesta teräksestä.

Kotirollerin neulojen pituuden ei tulisi ylittää 0,2 milliä, sillä esimerkiksi 0,5 millimetrin neuloilla päästään jo kosketuksiin verinahan (dermis) kanssa, jolloin sitä koskettaneen neulan tulisi olla steriloitu käyttökertojen välillä tai vaihtoehtoisesti kertakäyttöinen. Jos siis näette kotikäyttöön tarjottavan 0,5 millimetrin neularolleria, kehoitan sanomaan kiitos ei, ja pysyttelemään tiiviisti 0,2 millimetrin neuloilla varustetussa rollerissa. Hoitola-olosuhteissa tilanne on tietysti aivan eri, ja kropan ihoa käsitellään esimerkiksi jopa yli kahden millimetrin pituisilla neuloilla paikoitellen.

Ihon kotirollaus aktivoi kollageenin ja elastaanin tuotantoa, sillä kun ihoon tulee pienikin trauma (=iho rikkoutuu), käynnistyy ihon oma korjausmekanismi välittömästi ja buustaa kroppaa uudistamaan ihoa sisältä käsin. Mikrokanavat myös mahdollistavat tehoaineiden ja kalliiden seerumien paremman imeytymisen kirjaimellisesti ihon sisälle, eikä vain sen pinnalle. Näin tehoaineista saa entistäkin paremman hyödyn irti. Itse käytin testijakson aikana Etre Bellen Botosyn Lift -ampulleja neulauksen jälkeen, ja pidin tuotteesta kovin. Tehoampullin koostumus on kevyt, ja pieni puteli on yllättävän riittoisa; tuotetta riitti yövoiteen alle levitettäväksi jopa kolmeen käsittelykertaan per ampulli. Pidin ampullin avonaista päätä kelmun alla suljettuna käyttökertojen välissä, sillä ampulli avataan taittamalla sen pää irti pullosta. Botosyn Lift imitoi Botoxin vaikutusta ja rentouttaa kasvojen ilmelihaksia Syn®-Ake, Argireline® ja soluja suojaavan Q10 avulla. 

Kun rolleria käyttää oikein ja yhdistää käsittelyyn laadukkaan hoitotuotteen, ovat tulokset nähtävissä jo muutamassa viikossa, näin ainakin itselläni. Rollerilla käsitellään siis puhdasta ja kuivaa ihoa alue kerrallaan, itse jaan alueet rullaillessani otsaan, poskiin, silmänympäryksiin, leukaan ja kaulaan. Rullaan alueen kunkin osan neljästi edestakaisin ja kuhunkin ilmansuuntaan. Rolleria ei missään nimessä pidä painaa iholla, vaan rullata kukin alue hellästi läpi.



Iho punoittaa itselläni kevyesti rullailun jäljiltä, ja levitän seerumin iholle heti mikroneulauksen jälkeen puhtain käsin. Halutessasi voit käyttää myös kumihanskoja, toistaiseksi olen itse pärjännyt ilman niitä. Jollain iho punoittaa reilummin, kutiaa tai jopa hilseilee ennen neulaamiseen tottumista, itselleni tällaisia oireita ei ole koskaan tullut. On seerumista kiinni tuntuuko sen levittäminen iholle miltään. Olen huomannut että C-vitamiinia sisältävät seerumit tuntuvat iholla neulauksen jälkeen enemmän kuin muut seerumit.

Rollerista on pidettävä tarkkaa huolta ja sen säilytys sekä käsittely tulee olla hygienistä. Ihon käsittelyn jälkeen rolleri huuhdellaan kuuman veden alla, ravistellaan kevyesti kuivemmaksi ja suihkautetaan läpi desinfiointiaineella. Omassa käytössäni on ollut Dermaroller Cleanser, mutta myös apteekista saatava suihkutettava Septidin on hyvä vaihtoehto. Rolleria kannattaa säilyttää sen omassa muovirasiassa.

Tiivistetysti sanoisin kotona tehtävän mikroneulauksen yhdessä hyvien hoitotuotteiden kanssa olevan melkeinpä tehokkain tietämäni ja kokeilemani tapa parantaa ihon yleiskuntoa, siloittaa matalia juonteita ja käsitellä pieniä arpia. Alla olevia vinkkejä noudattaen pääset vihkiytymään kotona mikroneulauksen saloihin turvallisesti ja tehokkaasti!

x Muista hyvä hygienia: puhdas iho, puhtaat kädet ja rollerin puhdistus ja desinfiointi joka käyttökerran jälkeen.

x Käsittele ihoa hellästi, rolleria ei tule painaa ihoa vasten.

x Totuta iho neulaamiseen vähitellen!

x Panosta laadukkaaseen hoitotuotteeseen, neulauksen yhteydessä käytetyn seerumin tulisi olla mieluiten hoitolatasoinen tuote.

x Rolleri kestää 2-3 kertaa viikossa käytettynä noin vuoden, jonka jälkeen se tulee hävittää asianmukaisesti ja hankkia tilalle uusi.

x Älä mikroneulaa kotona rollereilla, joiden neulanpituus ylittää 0,2 millimetriä.

Oletteko te kokeilleet mikroneulausta kotona tai hoitolassa? Postauksen tuotteet saatu testiin blogin kautta.

Follow my blog on Bloglovin, Facebook and Instagram.

No comments:

Post a Comment

Kiitos kommentistasi! :)