-->

Juhlameikki fuksian ja harmaan sävyin

Oct 3, 2016

Yksi lempparijuhlameikeistäni on hieman muunneltu smokey eye, jonka teen kahdella sävyllä siten, että keskelle yläluomea jää niin sanotusti palkki vaaleampaa sävyä ja luomen sisä- ja ulkonurkkiin valitsen yleensä tumman sävyn lämpimästä tai kylmästä värimaailmasta. Pari viikkoa sitten kurkattiin Tuija Pehkosen Glorian Fashion Show:n asu, ja tässä postauksessa keskitytään tarkemmin hänelle tekemääni iltameikkiin.




Koska Tuijan asu oli niin korostetun naisellinen ja herkkä valkoisine pitseineen, tahdoin tuoda meikillä hieman kontrastia lookiin. Tuija hyväksyi ehdotukseni violetista ja tummanharmaasta meikistä, ja siitä tulikin mielestäni todella onnistunut. Sähäkkä fuksia on vaativa väri luomille, mutta vihreiden silmien kaveriksi oikein passeli, jos asiakkaalta löytyy rohkeutta värin kantamiseen. Silmien ollessa auki fuksiaa ei juurikaan näy, väri ainoastaan pilkahtaa luomelta satunnaisesti, mutta juuri tämä pilkahdus tekee meikistä tavanomaisen sijaan mielenkiintoisen.

Jätin tietoisesti meikin painopisteen yläluomelle, jotta ilme säilyisi kevyenä, ja Tuija näyttikin mielestäni aivan nukelta pitsiasussaan! Kivoimman palautteen työstä saan tietysti aina asiakkaalta, ja tässä tapauksessa suuni venyi leveään hymyyn Tuijan sanottua meikin ja hiusten laiton jälkeen tuntevansa itsensä oikein kauniiksi. Hiukset jätettiin neidin toiveesta auki, ja kävin ne vain kevyesti läpi lämpökihartimella luonnollisen laineen saadakseni sekä kohotin tyveä hieman.




Koko asu oli mun mielestä todella onnistunut ja Tuijan näköinen, ja oli taas mahtavaa olla mukana laittamassa tätä mukavaa leidiä juhlakuntoon.

Tällä viikolla mennään viimein syksyn kosmetiikka- ja meikkisuosikkeihin saatuani testit päätökseen muutaman postista tulleen uutuuden kanssa, ja lisäksi luvassa on myös asukuvat viikonlopulta ja toinen osa Do what you love -postaussarjaan.

Mainiota viikkoa teille, kuullaan taas pian.

Follow my blog on Bloglovin, Facebook and Instagram.

2 comments:

Kiitos kommentistasi! :)